Keskiviikko 7.5. Washington -> Dallas
Tänään aikainen herätys Washingtonissa. Ronald Reaganin kentältä Amerina Airlinesin siivillä Dallasiin. Täällä pääaiheenamme meidän F35-hanke. Illalla vielä tilannebriifi tähän eversti Tuukka Elonheimon johdolla ja huomenna sitten tarkoitus vierailla Lockheed Martinin tehtaalla. Ohjelmassa tänään kuitenkin jo myös hieman taloutta ja verotusta.
Minulle vierailu Dallasissa elämäni ensimmäinen. Lapsuudesta toki muistan legendaarisen tv-sarjan JR:n johdolla. Ja historian tunneilta pysäyttävät tapahtumat kaupungissa 1963. Dealey Plazalla presidentti John F. Kennedy kuoli salamurhaajan luotiin 22.11.1963.
Täällä tarkoitus ennen muuta tutustua nyt teollisuuteen ja myös suomalaisten yritysten toimintaan täällä. Isona kohteena tietenkin Lockheed Martin ja meidän uudet hävittäjät.
Samaan aikaan ikäviä uutisia vanhentuvista koneistamme Suomessa. Ilmavoimat kertoi F/A-18 -hävittäjän syöksyneen maahan aamupäivällä Suomen aikaa. Lentäjä onneksi pelastautunut heittoistuimella ja toimitettu jatkotutkimuksiin terveydenhoidon piiriin. Onnettomuuden syy selviää aikanaan, mutta tärkeintä, että lentäjämme pelastautunut ja tietojen mukaan kunnossa.
Samaan allaan myös Yhdysvaltojen F/A-18 Super Hornet -hävittäjä on pudonnut myöhään tiistai-iltana Punaiseenmereen. Kone oli ollut laskeutumassa USS Harry S. Truman -lentotukialukselle, kun toistaiseksi tuntemattomasta syystä laskeutuminen meni pitkäksi. Julkisten tietojen mukaan kaksi ihmistä pelastautui koneesta heittoistuimella ja heidät saatiin pelastettua merestä.
Täällä kohta maansisäinen lento Dallasiin. Matka jatkuu.
…..
Kello 21.11 Texasin aikaa. Matkapäivä tänne ja sen perään jo ensimmäiset tapaamiset. Ensin vähän Dallasin kaupungin asioita ja businessta ja sitten pieni briifi meidän F35-hankkeen tilanteeseen. Huomenna sitten tehdasvierailulle eli yksi työmatkan ainakin minulle odotetuimpia juttuja. Unten kautta siis sitä kohden.