”Tavattavissa vaalien välilläkin” Timo Heinonen Hollolan Joulumarkkinoilla Kokoomuksen jouluglögeillä

Uutiset, lauantaina 28.11.2009

Hollolan Kokoomus avasi jouluglögitilaisuudet adventin alkajaisiksi jo lauantaian 28.11. Hollolan torilla. Joulumarkkinat keräsivätkin tihkusateisesta ja koleasta säästä huolimatta väkeä liikkeelle erittäin hyvin ja kokoomus teltan tarjoilut glögi, piparakakut ja joulumakeiset tekivät hyvin kauppansa. Piipahti teltalla myös aito ja oikea harmonikkaa soittava Joulupukkikin.

– Tarkoitus on tässä ennen joulua kiertää glögipannun kanssa muutamia toreja ja tapahtumia. Meidän uudenlainen tapa toimia ja tehdä tätä työtä on huomattu ja kyllä tänäänkin moni tuli kiittelemään, että olimme mukana näin vaalien välilläkin, kertoi Timo Heinonen.

Hollolan Kokoomus on yksi erittäin aktiivinen kokoomusjärjestö ja viime vuonna yhdistys mm. palkittiin valtakunnallisella palkinnolla parhaimmista Toivo-Talkoista. Palkintoteltan suojassa olikin nyt mukava nauttia jouluherkkuja.

– Hollolaisilla on todella hieno into tehdä työtä ja teltalla riittikin väkeä ja myös paljon kuntalaisia jututtamassa oman kunnan päättäjiä. Aiheet liikkuivat kuntaliitoksista aina koulu- ja teknisenpuolen kysymyksiin, totesi Timo Heinonen ja kertoi itse saaneensa keskustella mm. koululaisten asioista ja kunta- ja valtion taloudesta.

Heinosen lauantaipäivä kului Päijät-Hämeen kiertueella ja seuraavat glögitilaisuudet on tarkoitus järjestää Hämeenlinnassa, Riihimäellä ja Lopella.

– Tarkoitus on vielä muutama tilaisuus saada mahdutettua kalentereihin. Tähän joulun alla vaan aina sattuu monenlaisia tilaisuuksia, joista osa aina osuu päällekkäinkin. Sille ei vain voi mitään. Mutta katsotaan montako glögijuttua aikaiseksi saamme, hymyili Heinonen ja kertoi lauantai-iltansa jatkuvan Yrittäjäjuhlan tunnelmissa.

Kommentit