Tarkkalan Kuljetus Lopen Vuoden Yrittäjä – Kolmannen polven nuoret yrittäjät vastanneet alan haasteisiin investoimalla kalustoon

Blogi, lauantaina 14.10.2017

Lopen vuoden yrittäjinä on palkittiin tänään kummiyritykseni Tarkkalan Kuljetus Oy:n kolmannen polven yrittäjät Antti, Mikko ja Petri Tarkkala. Hämeen Yrittäjät ja paikallisyhdistys Lopen Yrittäjät luovuttivat palkinnon Lopen yrittäjäjuhlassa lauantai-iltana. Palkittujen serkusten isoisä, Pekka Tarkkala, aloitti kuorma-autoilijana Lopella jälleenrakennuksen tenhossa vuonna 1951. Aluksi lastina oli soraa, puutavaraa ja mitä milloinkin piti kuljettaa, mutta alusta lähtien kuljetettavana oli myös metsästä peräisin olevaa tavaraa kuten nykyäänkin.

Lopen Vuoden Yrittäjät Tarkkalan Kuljetus Oy:stä saivat vastaanottaa onnitteluita koko illan. Tässä vuorossa yhtiön perustajajäsenet.

Tarkkalan kuljetuksen tarina jatkui perustajan jälkeen kolmen pojan jatkaessa yritystoimintaa vuonna 1984. Yksi kunkin toisen polven yrittäjien pojista, kolme serkusta ryhtyivät vuorostaan yrityksen vetovastuuseen sukupolvenvaihdoksessa 2012. Toisen sukupolven vaihdoksen jälkeen yritys on investoinut merkittävästi uuteen kalustoon ja vastannut näin alan kovenevaan kilpailuun. Tänään palkituista yrittäjistä Petri toimii yrityksen toimitusjohtajana ja muista omistajista Antti vastaa yrityksen taloushallinnosta ja Mikko kalustosta ja ajojärjestelystä. Yrittäjäkolmikosta jokaisella on myös Tarkkalan kuljetuksen perusliiketoiminnasta eli ajoneuvoyhdistelmän kuljettamisesta. Edelleen he nousevat kuskin paikalle, ainakin muutamia kertoja vuodessa säilyttääkseen otteen ajamiseen ja aina silloinkin kun tilanne sitä vaatii.

Lopen kunnan puheenvuoron käytti kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Tiina Seppälä. Kuntaa kiiteltiin juhhlassa yrittäjämyönteisyydestä ja Seppälä lupasi jatkaa tätä työtä jatkossakin.

Tarkkalan Kuljetuksen nykyjohdon viisi ensimmäistä vuotta on ollut vahvaa investointien ja kasvun aikaa. Alan murrokseen ja kilpailuun on vastattu esimerkiksi uusimalla koko kalusto vuoden 2013 jälkeen lakimuutoksen sallittua suuremmat kantavuudet. Tehokkuus ja oikea kalusto oikeassa paikassa on menestyksen avain. Tänään Tarkkalan Kuljetuksen täysperävaunuyhdistelmät kuljettavat mekaanisen metsäteollisuuden sivutuotteita, kuten haketta ja sahanpurua. Voimalaitoksiin kuljetetaan bio- ja kierrätyspolttoaineita.
Koneurakoinnista ja tehdaspalveluista on tullut myös merkittävä osa yrityksen liiketoimintaa. Pyöräkuormaajilla on urakoitu kymmenen vuoden ajan. Tämän vuoden alusta on aloitettu myös trukkiurakointi. Asiakkaina on samoja sahateollisuusyrityksiä kuin kuljetuspuolellakin. Palveluihin kuuluu muun muassa sahojen tukkikenttien koneurakointia sekä lastauspalveluita.

Loppilaisen yrityksen uudet toimitilat sijaitsevat Riihimäellä. Kalustoa yrityksellä on nelisenkymmentä kone- ja kuljetusyksikköä. Yrityksen palveluksessa on noin 50 työntekijää ja liikevaihto noin 7,5miljoonaa. Tarkkalat kiittivätkin tänään, että ammattitaitoinen ja luotettava henkilökunta on ollut aina sen vahvuus.

Kummiyritykseni Tarkkalan Kuljetuksen johdolla tutustumassa Rengon Sahaa.

Yrityksen tulevaisuuskin näyttää toimitusjohtaja Petri Tarkkalan mukaan hyvältä. Tavoitteena on maltillinen ja kannattava kasvu. Metsäteollisuudessa on vireillä isoja laitosinvestointeja, sellutehtaiden näkymät ovat valoisat ja sahoilla vienti vetää. Muun muassa sahatavaran vienti Kiinaan on rajussa kasvussa.

AVI:n ylijohtaja Minna Karhunen piti illan juhlapuheen ja kertoi AVI:ssa tehtävän nyt työtä turhan sääntelyn purkamiseksi ja yrittäjienkin tilanteen helpottamiseksi.

Lopen Yrittäjien puheenjohtaja Heikki Kujansuu kertoi yhdistyksen hyvän jäsenkehityksen jatkuneen ja yrittäjien avaavaan keskustelua myös muihin valtuustoryhmiin.

Kunniamerkeillä palkittiin mm. vuosikymmenten työstä loppilaiset huoltoasemayrittäjät Pirjo ja Matti Laanola.

Petri totesikin, että kun Kiinassa tehdään nyt kasvassa määrin sänkyjä ja pulpetteja, niin Lopen miehillä on töitä. Tämä tuli hienosti esille kun vierailin kummiyritykseni Tarkkalan kuljetuksen kutsumana hetki sitten Rengon Sahallakin.

Kuva Annika Miettinen RNT

Onnea siis Pete-kummi ja Tarkkalan Kuljetus! Pidetään renkaat pyörimässä tulevaisuudessakin!

100-vuotias Kino Sampo saa juhlia upealla Koirrien Kalevalalla

Iltapäivällä Riihimäen Nuorisoteatterin Koirien Kalevala sai ensi-iltansa. Mauri Kunnaksen klassikkotarinan klassikkosovitus ohjaaja Laura Ikosen ja nuorten käsissä kasvoi todella sykäyttäväksi musikaaliksi. Koko perheen musikaalissa riitti nähtävää ja koettavaa todellinen koko perheelle ja kun isän huomio kiinnittyi yhteen niin lapsen katse ja aivan varmasti mielikuvitus oli jo jossain aivan muualla.

Mauri Kunnas pyöristeli aikanaan kansalliseepoksemme lapsille paremmin aukeavaan muotoon, mutta onneksi mukana on sentään runomittaakin. Tämän syksyn suurtuotanto täyttää kyllä erinomaisella tavalla nimellään luvatun ja jopa ylittääkin sen. 18 Koirien Kalevalan näyttelijää on valittu esitykseen erillisen haun kautta kesäteatterin esityksen tapaan ja näyttämöllä nähdäänkin eri-ikäisiä nuorisoteatterilaisia toinen toistaan hauskemmissa hahmoissa ja rooleissa. Kunnaksen kirjan hienoa henkeä noudatellen Väinämöinen ja Ilmarinen ovat koiria ja Pohjan Emäntä ja Louhi susihahmoja. Ja totta kai kissojakin pitää seikkailussa olla ja niissä tutkiessa nähdään mm. Lemminkäisen äiti.

Kokenut RNT-tekijä Janita Juvonen hurmaa Seppo Ilmarisena ja Vilma Kartano jälleen erittäin hyvä tällä kertaa roolissaan Väinämöisenä. Ja minua myös sykähdytti Matias Löfbergin Pohjolan Isäntä ja upea ja kaunisääninen Venla Ingslsuo Pohjan Neitona. Ja kyllä hattua täytyy nostaa kaikille 17 nuorelle lavalla ja iso joukolle näytelmän taustajoukoissa koreografi Nelli Ojapalosta puvustaja Saara Myllärin vahvaa kädenjälkeen ja maskeeraaja Niko Sahlmanin ja lavastaja Timo Matinveden työlle. Voi hyvin sanoa, että joka osa-alueella rima jälleen oli asetettu reilusti ennätyslukemiin ja riman yli myös mentiin!

RNT kasvateista tunnetuin on Aku Hirviniemi ja monessa mukana nähdään myös Niina Lahtinen ja Janne Katajakin, mutta myös tämän syksyn suurtuotannon ohjaaja Laura Ikonen on saanut perusoppinsa nyt 100 vuotta täyttävässä Kino Sampossa. Myöhemmin oppia on haettu myös teatterilinjalta ammattikorkeakoulusta.

Riihimäen Nuorisoteatterin syksyn suurtuotanto keräsi valtavasti kiitosta jo loppuunmyydyssä ensi-illassaan.

Upea musikaali pitää tiukasti koko perheen pienemmistä isompiin otteessaan ensimmäisestä tahdista viimeiseen säveleen. Eero Pekkosen sävellykset soivat upeasti kapellimestari Tony Silströmin johdolla ja Heikki Salon sanoitukset johdattelavat tarinaa sujuvasti eteenpäin. Tämänpäiväisen ensi-illan jälkeen näytöksiä on vielä 17 jäljellä niin että viimeiset kalevalalaiset nähdään Sampossa marraskuun 30. päivänä. Hyvin siis ehditte mukaan, mutta varatkaa liput ajoissa. Nämä viedään varmasti käsistä.

Kiitos vielä ja jälleen kerran Sanna Saarelalle ja kaikille nuorisoteatterilaisille. Olette mestareita!

 

Kommentit