Tänään Politiikan Värisuora Forssassa ja Hämeenlinnassa.

Blogi, maanantaina 09.12.2013

Tänään maanantaina jatkamme Tarja Filatovin (sd) ja Aino-Kaisa Pekosen (vas) kanssa Politiikan Värisuora -sarjaamme. Nyt kahvitellaan ja keskustellaan Forssassa ja Hämeenlinnassa. Aamun kahvit tarjoamme Forssassa Jokioisten Leivän kahvilassa klo 9-10 ja iltapäivällä kello 12-13 vastaava tilaisuus Hämeenlinnassa Reskan Cafe Il Mondossa. Tulkaa siis mukaan kysymään, keskustelemaan ja kuuntelemaan. Edellisistä Politiikan Värisuorista paljon hyvää palautetta ja uskon, että tänäänkin hyvää ja kipakkaakin keskustelua. Ja totta kai niin, että yleisö kysyy ja päättää mistä keskustellaan.

Iltapäivällä sitten vielä Hämeenlinnassa toisetkin kahvit. Kokoomus 95 vuotta juhlakahvit Green Laurellilla kello 14-15. Kakkukahvia ja juttuseurani minun lisäksi myös kollegani Sanni Grahn-Laasonen ja Kalle Jokinen. 

Ja illalla sitten paluu Lopelle ja budjettivaltuustoa johtamaan. Keskustelun ja kuuntelun täyteinen maanantai siis luvassa.

Kello 22.24 ja hetki sitten hieman yli kolmentunnin kunnanvaltuustosta kotiin. Palaan siihen hieman vielä lopussa. Mutta tänään päivä kolmen erinomaisen tilaisuuden parissa. Päivän aloitimme siis Forssassa. Erinomaisten herkkujen Jokioisten Leivän kahvila oli täynnä heti aamukahvilla. Yli 50 kuulijaa aamutunnin aikana osallistumassa Politiikan Värisuoran keskusteluun ja haastamassa meitä ja osa vain toki kuuntelemassa. Kollegoitteni Tarja Filatovin ja Aino-Kaisa Pekosen kanssa on sitten älyttömän mukava tehdä työtä ja tällaisiakin juttuja. Vaikka olemme monestakin asiasta hyvinkin eri mieltä ja politiikan pelikentän erilaidoilta jne. niin näiden kahden tekijän kanssa on helppo ja mukava tehdä työtä ja yhteistyötä. Vaikeatkin asiat usein ratkeaa kun niistä puhutaan yhdessä avoimesti ja rehellisesti vaikka oltaisiin sitten kovinkin eri mieltä. Tänäänkin keskusteluissa kyllä erommekin tulivat esille ja aika-ajoin hyvänkin kipakkaa keskustelua, mutta mikä tärkeintä kaikilla vahva halu ratkoa tämän maan haasteita ja ongelmia ja kantaa vaikeanakin aikana vastuuta.

Jokioisilla pitkä ja hyvä keskusteluosuus vanhuspalvelulaista ja tulevista panostuksista omaishoitoon ja kotisairaanhoitoon ja kotipalveluihin. Sitten valtiontaloutta ja kuntapolitiikkaa ja soteakin tietenkin. Ja samat olivat teemat kun väki avasi meille keskustelua Hämeenlinnassa vastaavassa tilaisuudessamme iltapäivällä. Niin se vaan on, että samat isot asiat puhuttavat joka puolella ja uskoisin, että tänäänkin pystyimme monesta asiasta tuomaan esille myös julkisuutta laajemmin asioiden taustoja ja vaikuttumia. Hämeenlinnan keskusteluun osallistui vajaa kolmekymmentä kahvittelijaa eli hyvä suosio sielläkin vaikka olimme liikkeellä keskellä päivää. Ja hienoa, että paikalla myös nuoriakin kuulijoita ja yksi perheenäitikin lapsensa kanssa ja aiheena totta kai päivähoito ja sen tulevat ratkaisut.

Politiikan Värisuorat osoittivat tälläkin kertaa toimivuutensa ja suosionsa ja oli hauska miten meidät toivotettiin kumpaankin kaupunkiin niin Forssaan kuin Hämeenlinnaankin taas uudellee kahvittelemaan. Lupasimme tulla ja lupasimme houkutella mukaan myös muitakin kansanedustajiamme. Lisää siis väriä keskusteluunkin.

Päivällä kiertueen jälkeen kävin tutustumassa ystäväni taiteilija Marjaana Koskivuoren taidenäyttelyyn Hämeenlinnan kirjastolla. Marjaana on upea persoona ja taitava tekijä. Ja tälläkin kertaa hieno taidenäyttely koossa ja sitä kannattaa mennä kauempaakin katsomaan. Hienoa työtä Marjaana tekee ja upeaa myös se miten hän on ryhtynyt myös aidosti yrittäjäksi yli kaikkien haasteiden ja kivikkojen. Monessa tuo Marjaana ollut aikamoinen tien raivaaja ja uuden luoja. Arvostan todella.

Mutta sitten vielä Kokoomus 95v kakkukahvit Hämeenlinnan Laurellilla ja siellä kakkua 200:lle ensimmäiselle. Ja hyvin väkeä kävikin ja hauska miten jälleen aivan uusia tuttavuuksia tuli varta vasten tapaamaan ja juttusille. Yksikin pariskunta Rengosta ja kertoivat seuranneensa pidemmäänkin tekimisiäni ja olivat kovasti tyytyväisi. Jäi hieno fiilis ja upeita keskusteluja heidän kanssaan mm. siitä millaista oli ollut alle kymmenvuotiaiden lasten sota-aika niin rouvan osalta Riihimäellä ja miehen osalta Karjalassa. Mukavia tarinoita ja totta kai myös tämän päivän juttuja kuntapalveluista ja muusta. Mukava tilaisuus tuokin.

Lopen kunnanvaltuusto vahvisti ensi vuoden budjetin.

Ja sitten yli kolmetuntia johdin illalla vielä kotikunnan kunnanvaltuustoa. Muutamia muutosesityksiä teimme ensi vuoden budjettiin. Eniten minua harmitti se, että emme saaneet palautettua kirjaston kirjamäärärahoja tämän vuoden tasolle. Kokoomusryhmä teki Riitta Joutsi-Hännisen johdolla esityksen asiasta, mutta äänestyksessä hävisimme. Itse olisin ollut sitä mieltä, että kirjamääräraha olisi pitänyt pitää entisellään sillä alati kallistuva materiaali syö määrärahat ja olisimme olleet nykytasollakin hieman perässä muista vastaavista kunnista.

Mutta toinen meidän tekemä, itseasiassa Anniina Luceniuksen tekemä, esitys onneksi tuotti tulosta. Esitimme, että kunnanhallituksen esittämästä kirjaston yhdestä kiinni pidettävästä päivästä luovuttaisiin. Tässä voitimme äänestyksen ja jatkossakin Lopen kirjasto pidetään avoinna kaikkina arkipäivinä ja lauantaisin. Myös ilta-aukioloa jatketaan ja mahdollisuuksien mukaan myös lisätään.

Esitimme lisäksi Sirpa Hopearuohon toimesta lisämäärärahaa vanhustenhoitoon ikäihmisten kirja- ja lehtitilausten palauttamiseksi budjettiin. Ne leikattiin joitain vuosia sitten ja nyt olisimme halunneet lisätä pienen 3000 euron määrärahan siihen, että Eedilään ja muihin vanhustenhoidon yksiköihin oltaisiin voitu hankkia hieman lehtiä ja kirjoja vuosien tauon jälkeen. Viime vuonna valtuusto teki vastaavan 10 000 euron lisäyksen lasten koulumateriaaleihin ja nyt yritimme saada samanlaista lisäystä vuodeksi ikäihmisille. Valitettavasti tämän äänestyksen hävisimme.

Mutta yksi iso torjuntavoitto oli se, että saimme pidettyä budjetissa mukana lisäliikuntatilan suunnittelurahan. Tämä tähtää kasvavaan liikuntatilan tarpeeseen ja myös osaltaan salibandynkin tilantarpeeseen. Tämä oltaisiin budjetista ennen muuta keskustan toimesta haluttu poistaa. Onneksi valtuusto pienen suunnittelurahan budjettiin jätti äänestyksen jälkeen ja asiaa voidaan nyt viedä eteenpäin. Itse rakentamispäätös tehdään sitten aikanaan erikseen.

Ja isona rakentamisasiana siunasimme ensi vuodelle myös Launosten koulun remontin ja Läyliäisten koulun remontin suunnittelun käynnistämisen. Kaksi jättisuurta hanketta siis etenee nyt peräkanaa ja osittain lomittainkin. Ja tarve on suuri ja valmiutta hankkeihin ripeään eteenpäin viemiseen pitää olla. Eli investointeja riittää jatkossakin.

Yhtenä isona muutoksena valtuusto päätti vielä siirtää avoimen päiväkotitoiminnan alkamisen syksyyn 2014. Näin pystytään etenemään päivähoidon muutoksissa hallitusti. Kevätkauden vielä jatkaa toiminta Koulurinteellä ja kun uusi Eskaritalo Muksumäki saadaan alkuvuodesta täyteen käyttöön niin sitten Päiväkoti Satakielen tilat saadaan uudelleen suunniteltua ja katsottua rauhassa kokonaiskuva kuntoon. Mitä tiloja siis tarvitaan ja kuinka paljon ja missä. Samalla tehtiin päätös, että joka tapauksessa Koulurinteen tila poistetaan käytöstä kesällä 2014.

Yläkoulun ryhmäjakoakin hieman valtuusto muutti. Koululta tulleiden toiveiden mukaan jakoa hieman muutettiin ja uutta ryhmäjakoperustetta noudatetaan ensi syksystä lähtien tulevien seiskojen ja ysien osalta. Tulevat kasit jatkavat seuraavan vuoden vielä entisissä ryhmissään ja heidän osalta uusi ryhmäjako tulee käyttöön sitten 2015. Muutos on kustannusneutraali ja koulun toiveiden mukainen. 

Tyytyväinen siis täytyy olla siihen, että valtuusto jopa vahvisti ensi vuoden budjetin loppusummaa lopullisella päätöksellään. Tulos siis vahvempi kuin kunnanhallituksen tekemässä esityksessä ja itse uskon, että tarvetta vielä jatkotarkasteluun on ensi vuodenkin aikana. Valtuusto myös velvoitti kunnanhallituksen puuttumaan talouden kulkuun jos vuosi näyttää siltä, että talous ei pysy tasapainossa ja alijäämää alkaisi syntyä. Hyvä, että tällaien sitova kirjaus budjettikirjaan nyt lisättiin.

Mutta se täytyy tyytyväisyydellä todeta, että mitään palvelua ei Lopella lopeta ja ensi vuonna aloitetaan myös paljon uuttakin. Voisi sanoa, että Lopen kunnan talousarvio on näinä aikoina aikamoinen poikkeus. Paljon uutta niin päivähoitoon, koulupuolelle ja terveys- ja sosiaatoimeenkin. Kokouksen lopussa oli valtuuston puheenjohtajana helppo lähettää kiitokset kuntamme osaavalle ja sitoutuneelle henkilökunnalle hyvin tehdystä työstä. Ja helppo oli myös kiittää erinomaista valtuustoamme jossa hyvä henki ja yhdessätekemisen meininki. Se on muuten aikamoinen voimavara tänäpäivänä kun kuitenkin tarkasti täytyy jokainen euro ja toiminto miettiä. Ja tyytyväinen olen myös omaan kokoomuksemme valtuustoryhmään. Keskusteleva ja jokaisen asian huolella pohtiva porukka ja tänäänkin erinomaisia esityksiä moneltakin valtuutetultamme. Arvovalintoja.

Varmasti tässä nyt joku asia vielä jäi kertomattakin mitä valtuustossa muutoksia tehtiin. Pöytäkirja pian netissä ja sieltä ne kaikki löytyvät ja myös äänestykset miten eri valtuutetut asioissa äänestivät. Kannattaa kurkata.

 

 

 

 

 

 

Kommentit