Tänään siniristilippumme liehuvat saloissa evakkojen kunniaksi.
Maamme menetti Neuvostoliitolle toisessa maailman sodassa Sallan, Petsamon ja Karjalan kannaksen sekä Laatokan Karjalan, mutta myös Suomenlahden saaria ja Hankoniemenkin määräajaksi. Tämä tiesi sitä, että moni joutui jättämään kotinsa ja koko kotiseutunsa.
Menetimme toisessa maailmansodassa Neuvostoliitolle yhteensä noin 11–12 % maa-alueistamme, mikä vastasi yli 24 700 neliökilometriä. Menetetyt alueet olivat taloudellisesti merkittäviä, sillä niillä sijaitsi huomattava osa Suomen teollisuudesta ja maatalousmaasta. Alueilla asui yli 420 000 asukasta eli 11 % Suomen silloisesta väkiluvusta. Pakkoluovutetuilta alueilta evakuoidut suomalaiset eli siirtoväki hakeutuivat tai sijoitettiin eri puolille Suomea.
Maanantaina 20.4. liputetaan evakkojen kunniaksi.
Esimerkiksi jo talvisodan päättymispäivänä 13. maaliskuuta 1940 Suomessa järjestettiin maanlaajuinen suruliputus. Se ei ollut virallinen määräys, vaan suomalaisten oma spontaani reaktio ankarille rauhanehdoille ja raskaalle sodalle, joka vaati lähes 28 000 suomalaissotilaan hengen. Rauhanehdot olivat tyrmistyttävän ankarat: Suomi menetti merkittäviä alueita, kuten Karjalan kannaksen. Liput laskettiin puolitankoon heti rauhansuomuksen tultua julkisuuteen.
Ylipäällikkö, sotamarsalkka Gustav Mannerheim antoi tuolloin 34. päiväkäskynsä päiväyksellä 14.3.1940:
”Te ette tahtoneet sotaa, te rakastitte rauhaa, työtä ja kehitystä, mutta teidät pakotettiin taisteluun, jossa olette tehneet suurtöitä, tekoja, jotka vuosisatoja tulevat loistamaan historian lehdillä.”
Tuota päivää leimasi siis syvä suru, mutta myös toisaalta huojennus sodan päättymisestä – tosin vain hetkeksi.
Talvisotaa seurasi sitten pitkä jatkosota ja Lapin sota. Suomen taistelu olemassaolostaan, vapaudestaan ja itsenäisyydestään päättyi kuitenkin itsenäisyytemme voittoon. Viimeinen eli Lapin sota päättyi virallisesti 27. huhtikuuta 1945, kun viimeiset saksalaisjoukot poistuivat Suomen alueelta Norjaan Kilpisjärven kautta. Ensi viikolla vietänkin veteraanipäiväämme tuolla pohjoisessa – ainutlaatuisella tavalla. Palaan siihen.
Sotien päätyttyä tarvittiin uusi koti yli 420 000 suomalaiselle. ”Valtio pyrki huolehtimaan sen järjestämisestä maanhankintalain ohjaamana. Maata jaettiin ensisijaisesti valtion maista, mutta myös seurakuntien ja erilaisten yritysten omistamista maista tai jo olemassa olevilta maatiloilta. Saadut maat ja tontit mahdollistivat uudet kodit ja työpaikat kotinsa menettäneille. Maan saamisen ehtona oli, että sen uudet omistajat kunnostivat siitä asuinkelpoisen maatilan. Suurin osa evakoista sai uuden kodin vuoden 1948 loppuun mennessä.”
Sodan Muisti kertoo miten ”Yli puolet evakoista sai kotinsa etelästä Varsinais-Suomesta, Uudeltamaalta tai Hämeestä. Samalla moni oli luopunut maansaannistaan, vaihtanut ammattia ja muuttanut asutuskeskuksiin. Yli kolmasosa karjalaisista oli muuttanut vuoden 1947 loppuun mennessä kaupunkeihin, ja etenkin Lahti kasvoi karjalaisten muuttoliikkeestä. Samalla muuttoliike kevensi asutuspainetta maaseudulla.”
Tänään me muistamme tätä maamme historian tapahtumaa. Isänmaamme selvisi tästäkin yhdessä ja jatkoi raskaan velvollisuutensa yhdessä.
Talvisodan päättyessä rauha oli helpotus, mutta sen ehdot olivat niin kovat ja näin spontaaniisti koko maassa järjestettiin suruliputus. Karjalan Kannas, Laatokan Karjala, osa Sallan kunnasta ja osa Kalastajasaarentoa Petsamosta jouduttiin luovuttamaan Neuvostoliitolle. Hanko piti vuokrata Neuvostoliitolle sotilastukikohdaksi 30 vuodeksi. Yli 420 000 suomalaista joutui jättämään kotinsa. Sodassa kaatuneita oli lähes 28 000 ja haavoittuneita noin 44 000. Jatkosodan ja Lapin sodan jälkeen oli edessä yhteinen tehtävämme etsiä ja löytää jokaiselle kotinsa menettäneelle uusi koti Suomesta. Senkin tehtävän Suomi hoiti esimerkillisellä tavalla. Ja siksi tänään liput ovat jälleen saloissa ja nyt ylhäällä – kiitokset ja kunniaksi ja muistamiseksi. SA-kuvassa suruliputus Helsingissä 13.3.1940.
Tänään Sisäministeriö suosittaa tapahtuman muistoksi ja evakkojen kunniaksi yleistä liputusta koko maassa. Liputuksella haluamme muistaa maamme sodissa evakuoituja. Evakuointi kosketti koko kansakuntaa. Evakkojen asuttaminen ja heidän sopeutumisensa uuteen elämään oli keskeinen osa maamme jälleenrakennusta. Tällä luotiin osaltaan pohjaa hyvinvointiyhteiskunnan rakentamiselle, kun yhdessä kannettiin vastuuta kotiseutunsa menettäneistä.
Sisäministeri Mari Rantanen (ps) totesikin nyt evakkojen liputuspäivän alla, että…
”Karjalan evakot ja heidän jälkeläisensä ovat olleet keskeisessä roolissa suomalaisen yhteiskunnan rakentajina. Raskaasta, epäoikeudenmukaisesta menetyksestä ja pakkomuutosta huolimatta he tarttuivat työhön, rakensivat uutta ja vahvistivat Suomea kaikkialla maassa. Karjalaisille ominainen avoimuus, yhteisöllisyys ja iloinen elämänasenne kantoivat vaikeiden vuosien yli. Evakkojen päivä muistuttaa meitä siitä, miten sitkeys ja toivo voivat synnyttää uutta elinvoimaa koko yhteiskunnalle”.
Liputuspäivä 20.4. on valittu Karjalan liiton perustamispäivän mukaan. Liitto perustettiin 20.4.1940.
Muistuttakoon tämä päivä myös meitä tänäänkin siitä, että vaikeistakin hetkistä olemme selvinneet ja selviämme jatkossakin. Mutta se vaatii sitä, että toimimme yhdessä ja pidämme huolta jokaisesta.
Ketään ei saa jättää.