Päivä oli kaunis, mutta epätoivottu.
Tänään oli aika saattaa viimeiselle matkalle aikuisikäni yksi parhaimmista ystävistäni. Reilun kymmenen vuotta sitä varmasti toisillemme olimmekin. Teimme yhdessä ja elimme. Vaikka välimme etääntyivätkin, niin yhteys säilyi ja se meidän yhteinen pilke.
Kimmoa oli tänään saattamassa varmasti yksi Lopen Siunauskappelin historian suurin saattajajoukko. Kaikki eivät mahtuneet istumaan ja kukkia tuli tammisen arkun vierelle valtavasti. Tamminen arkku. Ainoa oikea valinta parkettimiehelle. Miehelle, joka hioi elämänsä aikana tuhansia ja tuhansia neliöitä tammisia parkettilattioita. Tapani mukaan viimeisellä tervehdykselläni arkkua myös kosketin.
Arkku oli tammisen kova, mutta lämmin.
Ei lakattu. Mutta tämä tamminen ei sitä nyt tarvinnutkaan. Aurinko siihen kauniisti kappelimme isoista ikkunoista osui ja lämmitti. Me laskimme Kimmolle syksyisen metsän värejä ja varpuja. Ja vielä saattojoukon lopulla pysähdyimme uudemman kerran arkun äärelle – silloin TOP-Klubi veljien Ollin ja Petterin kanssa. Suuri havuseppele oli viimeinen tervehdyksemme ja kiitoksemme Kimmolle. TOP-Klubilaisista parhaimmalle.
Kaunis tunnelmarikas siunaushetki kappelissa. Monia liikuttavia viimeisiä tervehdyksiä. Epätoivoa. Epäuskoa. Kuitenkin myös uskoa tulevaan.
Kimmon poika Elias yhdessä sisarusten lasten ja veljen Mikan kanssa kantoivat Kimmon kappelista. Me ystävät olimme kunniakujassa. Ja juhlavin hetki oli käsillä, kun Kimmon hyvä ystävä – TOP-Klubilainen hänkin – majuri Tatu Pulkkinen veti kätensä Panssariprikaatin mustaan barettiin viimeiseen tervehdykseen. Se tervehdys oli juuri se, mitä Kimmo varmasti eniten olisi odottanut. Isänmaallinen ja kunniakas. Kiitollinen.
Kappelin ja hautakummun käynnin jälkeen päivä jatkui vielä lähimpien kanssa muistotilaisuudessa. Tilaisuus oli sekin juuri sellainen mikä Kimmolle kuului. Elias-poika isännöi isänsä muistohetkeä ja muistoa tyylillä mistä isä olisi ollut ylpeä. Ja saimme kuulla myös useamman kauniin puheen viimeisimpänä Eliaksen äidin – Kimmon ex-puolison – nykyisen hyvän ystävän Sanna-Kaisan muistelon miehestä, jollaisia ei ollut kuin yksi.
Aika velikulta.
…
Muistokirjoitukseni Kimmolle löytyy täältä: Muistoissa Kimmo Koukku – ”Kyllä kessu hoitaa”