Muistoissa Kimmo Koukku – ”Kyllä kessu hoitaa”

Kynästä, torstaina 29.09.2022

”Sunnuntai 28. elokuuta valkeni Ojajärvellä tyynenä ja kauniina. Järvi oli peilinä ja aurinko nousi. Vaikka oli pyhä, niin yrittäjälle sekin oli merkitty työpäiväksi. Hiace ei kuitenkaan pihasta ollut aamulla lähtenytkään.”

Kimmo Koukku syntyi 5. kesäkuuta 1965 Arja-Liisa ja Kari Koukun perheen toiseksi lapseksi. Isosisko Kirsi oli syntynyt vuotta aiemmin ja perhe täydentyi vielä pari vuotta myöhemmin syntyneellä Mika-veljellä ja neljä vuotta myöhemmin pikkusiskolla Marja-Liisalla.

Kimmo Ojajärven rannassa rakkaan Maisa-siskonsa kanssa viimeisenä yhteisenä iltana.

Varhaislapsuus kului Riihimäellä Torikadulla. Lapsia oli samalla alueella paljon ja tekemistä vilkkaalle pojalle riitti. Vuonna 1975 perhe kuitenkin muutti Lopelle, mutta jo kouluikään ehtinyt Kimmo kotiutui hyvin tännekin. Uudella Kaavapellon asuinalueella, mikä paremmin Payton Placen nimellä tunnetaan, oli Torikadun tapaan paljon lapsia ja Kimmo löysi itselleen kavereiksi Piirosen Juhan ja Pulkkisen Tatun ja Jukan. Koulusta kavereita löytyi lisää ja pian myös urheiluharrastuksen parista. Myös perhepäivähoidossa Koukulla olleiden lasten kanssa Kimmo leikki mielellään.

Äiti Arja-Liisa kertoi Kimmon olleen jo lapsena kiltti ja huomaavainen. Sisarusparvessa hän oli suvaitsevainen ja nautti myös olla isoveli. Erityisen rakkaaksi tuli pikkusisko Marja-Liisa, jonka me Maisana tunnemme, joka oli rakas ja läheinen koko elämän. Ja myös rakkaan isosisko Kirsin kanssa Kimmo vietti paljon aikaa.

Urheilu-ura kuitenkin jäi, kun Mika-veli voitti ja, kun Tatu voitti vielä Mikankin, niin isä sai veljeksiltä kuulla kunniansa. ”Kyllä se Kimmolle koville otti, että pikkuveli voitti”, muisteli äiti kyyneliä silmistään pyyhkien.

Ammattikoulussa Kimmo kävi rakennuslinjan ja sen jälkeen meni vapaaehtoisena armeijaan. Maanpuolustus olikin lähellä sydäntä läpi elämän. ”Kyllä kessu hoitaa”, olikin Kimmon toteamus ja tavaramerkki. Ja mies kyllä aina hoitikin sen, mitä tehtäväkseen otti. Ja kyllä kessu myös tiesi.

Helsinkiläisen työpaikan, rakennusfirman, ajauduttua konkurssiin isän innostamana syntyi ajatus yrittäjyydestä. Vuonna 1985 perustetusta K.Koukku Ky:stä, myöhemmin Oy:sta, tulikin isän ja pojan yhteinen elämäntyö ja myöhemmin toistamiseen isän ja pojan yhteinen elämäntyö – toisessa polvessa. Vuonna 2008 K.Koukku Oy palkittiin Lopen Vuoden Yrittäjänä.

Nuorena Kimmo oli myös löytänyt jo elämänsä rakkauden Sannan. Yhteinen elämä kesti pitkään ja sen täydensi vuonna 1998 syntynyt Elias-poika. Vaikka avioliitto päättyikin lopulta eroon, niin viime vuosina Kimmo ystävystyi uudestaan Sannan ja Sannan uuden avopuolison Tapion kanssa. Viimeiseksi jääneen illankin Kimmo vietti heidän kanssaan.

Mutta väliin mahtui myös vauhdikas TOP-Klubi aika. Kimmo oli kaveriporukkamme huvittelu- ja tapahtumayhdistyksen työmyyrä ja hoiti ja teki. Kun itse ideoin toinen toistaan erikoisempia tempauksia LHL-jääkiekkosarjasta Marski-selviytymisseikkailuun ja Loppijärvi Happeningistä pöytäjääkiekkoturnauksiin, niin Kimmo oli aina se, joka heti innostui ja teki. Yhdessä teimme. Marski 24-tunnin selviytymisseikkailusta saimme TOP-Klubin kanssa myös Puolustusvoimien pronssisen ansiomitalin. Se oli Kimmolle tärkeä ja ansaittu tunnustus.

Oli se aikaa pojat.

Isän tehtävän Kimmo hoiti esimerkillisesti. Vaikka työt pitivät kiireisenä niin aikaa silmäterälle oli. Vuodet kasvattivatkin isästä ja pojasta lopulta saumattoman kaksikon, mikä kehitti yhdessä perheyritystä ja kasvatti bussinestä. Yrityksen sukupolvenvaihdos oli jo käynnissä ja ”jotenkin ihmeellisesti isä teki kaikki työt valmiiksi juuri nyt”, kertoi Elias isän kuoleman jälkeen. Huolia ei siis jätetty keskeneräisistä töistä muille. Kimmo oli tehnyt viimeiset työnsä ja saumoittanut edellisiltana viimeisen kylppärinsä.

Läheisiä Kimmolle oli oman Elias-pojan lisäksi myös sisarusten lapset ja aikaa Kimmolla riitti kaikille pienille. Hiacen ikkuna aukesi aina ja sieltä huikattiin jotain hauskaa niin ”joonaksille” kuin ”saanoillekin”. Ja läheinen Kimmolle tuli myös myöhemmän elämänsä entisen tyttöystävän tyttärestäkin. Kimmosta kaikilla oli vain hyviä ja lapsilla myös kivoja – hassujakin – muistoja. Tonttunakin mies ikkunoiden takana ehti hassuttaa, niin sisarusten ja myös äidin perhepäivässähoidossa olleita lapsia.

Viimeisiksi jääneinä vuosina Ojajärvestä tuli Kimmolle elämän paikka. Mustikkaa, puolukkaa ja sieniä kerättiin. Ja ämpärin päällä äidille oli Einarin vaarin oppien mukaan aina myös yksi varpu – koristeena.

”Mutsi, katso Piiroselle päin, miten upea iltarusko”

…laittoi poika äidilleen viestejä viimeiseksi jääneenä kesänään. Iltarusko oli myös Ojajärvellä viimeisenä iltana poikkeuksellisen kaunis.

Mutta tuo sunnuntaiaamu valkeni iltaruskosta uuteen aurinkoon. Yksi tähti oli ollut taivaalla edellisyötä enemmän ja sen syy löytyi muutamaa päivää myöhemmin. Lyhyt kanoottimatka Sannalta omalle mökille oli päättynyt tapaturmaisesti kanootin kaaduttua. Ystäväjoukko etsi ammattilaisten kanssa Kimmoa lopulliseen löytymiseen asti – ystävät eivät jättäneet.

”Jos tässä on jotain lohdullista, niin nämä raskaat päivät ovat kertoneet minulle sen, että jos minä olisin tuolla, niin te olisitte myös etsimässä”, kiteytti yksi Kimmon ystävä raskaiden päivien ja iltojen taakan.

Muistot Kimmosta ovat lämpiä ja ne elävät ikuisesti. Kädenjälkikin näkyy monessa. Onko muuten teilläkin Kimmon tekemä kylppäri tai hioma parketti?

Kimmoa muistaen ja hänen elämäntyötään kunnioittaen. Ja meille kaikille pyyteettömästi antamastaan kiittäen.

Timo Heinonen
Kimmon ystävä

….

Kirjoitus julkaistu Lopen Lehdessä 29.9.2022

Kommentit