
Itsenäisyyssenaattiin kuuluivat vasemmalta lukien Eero Yrjö Pehkonen, Juhani Arajärvi, Arthur Castrén, Jalmar Castrén, Emil Nestor Setälä, Pehr Evind Svinhufvud, Kyösti Kallio, Onni Talas, Heikki Renvall, Alexander Frey ja Oskari Wilho Louhivuori. Istuntosalin seinällä oli Aleksanteri I:n muotkuva. (Museovirasto)
Tänään 4.12. tasan sata vuotta sitten Svinhufvudin senaatti eli Suomen silloinen hallitus antoi itsenäisyysjulistuksen eli esityksen Suomen julistautumisesta itsenäiseksi Venäjästä. Eduskunta joutui esityksestä äänestämään SDP:n vastustaessa tätä esitystä. Äänestys pidettiin kaksi päivää myöhemmin 6.12.1917 ja tiedämme, että tuo äänestys päättyi hyvin ja meidän kannalta onnekkaasti. Suomi sai alkaa elää omaa elämäänsä itsenäisenä kansankuntana. Mutta jo muutamaa kuukautta myöhemmin tämä itsenäisyys oli uhattuna ja myöhemmin vielä 1939-1945 vuosien sodassa. Näistäkin sisukas kansamme selvisi. Juhlaviikko siis käynnissä ja viikko huipentuu tuohon joulukuun 6. päivää mitä tänäpäivänä juhlimme maamme itsenäisyyspäivänä eduskunnan äänestyspäivän mukaisesti.
Tänään eduskunnassa kuitenkin aivan normaali työpäivä. Päivällä ensin Valtiovarainvaliokunnan kokous missä käsittelimme ensi vuoden talousarviota ja sen korjauksiamme ja sitten täysistunto missä tänäänkin pöydällä sote-lainsäädäntöä. Omalta osaltani illansuu ja ilta sitten Lopen kunnantalolla. Tänään ylimääräinen kunnanhallitus, kun ensi vuoden budjetti ei aivan aikataulussa valmistunut. Tänään hallitus käsitteli sitä osaltaan ja lopullisesti esityksen hyväksyy ja vahvistaa sitten ensi viikon maanantaina 11.12. Lopen kunnanvaltuusto. Hallitus päätti äänestyksen jälkeen Tiina Seppälän esityksestä ja Joni Lähteen kannattamana mm. rakentaa Lopelle 2019 uuden palloiluhallin ja myös mieluisia muutoksia oli päätös panostaa kaikkien kyläkoulujen pihojen liikuntavälineisiin ja muuhun vastaavaan ensi vuonna 40 000 euroa per koulu. Myös tämä Suomi 100 ja Lopen Koululaitos 150 vuotta juhlaesitys tuli Tiina Seppälältä ja sai äänestyksessä enemmistön tuen. Tervetullut oli myös päätös Läyliäisten nuorisotilatoiminnan toteuttamisesta vastaavalla tavalla kuin Launosissa on jo toimittu ja myös muutamia muita muutoksia budjettiin kh vielä äänestysten kautta teki. Äänestystuloksen ja hankkeiden puolustajat löydätte pian kunnanhallituksen pöytäkirjasta kuntamme sivuilta. Valtuustossa varmasti vielä joitain muutoksia budjettiin tullee, mutta aika pitkältä kokonaisuus alkaa olla kasassa.
Illan hieno iso uutinen on se, että tänään saimme varmistuksen Linnan Klinikoiden tulosta Lopelle. Loppi saa näin alkuvuodesta takaisin lääkärit, kun hieno hämeenlinnalaisyritys avaa kolmen lääkärin ja laboratorion kokonaisuuden Viertolanpuistossa eli vanhassa apteekin tilassa. Tätä projektia oli kiva tehdä alusta asti ja erityisen iloinen olin tänään kun päätös saatiin valmiiksi ja julkiseksi. Kiitos Linnan Klinikoille ja Tiina Haliselle!