Suosittelen tutustumismatkaa Mikkeliin.

Blogi, lauantaina 25.02.2012

Tämä viikonloppu menee minulta täällä Etelä-Savossa Mikkelissä. SM-rallia ja selostamista. Mutta tänään päivällä minulla jäi hetki aikaa hieman katsoa muuttunutta kaupunkia. Itse tulee käytyä Mikkelissä joka vuosi SM-Vaakunarallissa ja ehkä kerta vuodessa sen lisäksi mm. kokoomuksen tilaisuuksissa ja joskus kesälomaretkelläkin. Niin Marskinkin jalanjäljissä.

Mutta tänään katselin uudistunutta Mikkelin kaupunkikeskustaa lähes mykistyneenä. Pari vuotta rallimmekin oli torilta evakossa kun torin alle rakennettiin toriparkkia. Nyt se on valmis ja täytyy todeta, että onnistunut on. Keskustaan jäi upea iso kauppatori missä tänään mm. rallimme tapahtumien lisäksi alueen toimijoiden talvitapahtuma ja runsaasti myös torimyyjiä. Autot alla lämpimässä ja väkeä upeasti liikkeellä. Viereen samaan aikaan noussut ja saneerattu muutama vuosi sitten avatun Akseli-kauppakeskuksen seuraksi aivan uuden ajan Stella-kauppakeskus. Suuret aulatilat ja kaupunkitunnelmaa siis sielläkin. Kuulemma joku aika sitten samassa jättisuuressa aulassa pelattiin squash-turnauksen finaalit ja tänään siellä ralliautoa ja paljon muuta. Mukava kahvila, iso aito lähiruokatori kauppahallinnäköinenkin ja kaikki tärkeimmät kaupat. Kannattaa todellakin mennä katsomaan.

Mutta miksi tämän tännekin nostin. Ihan siksi, että nyt samaan aikaan monessa muussakin kaupungissa pohditaan vastaavia hankkeita. Nyt alkuun tulee mieleen vaikkapa Lahden tori ja kaupungin keskusta. Tai sitten Hämeenlinnan iso kauppatori. Jospa kummankin alle ottaisi mallia Mikkelistä. Johan tulisi kaupunkikeskustoihin uutta potkua ja ilmettä ja ennen muuta eloa. Hämeenlinnassa kun vielä olisi rohkeutta kattaa myös kävelykatu Reska niin toriparkin yhdistävien käytävien ja muiden kautta keskustaan syntyisi aivan uudenlainen kaupunki ja kauppakeskus. 

Lisäksi Mikkelissä on myös erittäin onnistuneet kävelykatukokonaisuudetkin. Niin on Hämeenlinnassakin, mutta moni muu kaupunki voisi hakea mallia vaikkapa näistä kummastakin kaupungista. Aito ja hyvä kävelykatu on onnistunut juttu kunhan kaupungissa on riittämiin keskustan parkkipaikkoja.

Ottakaapa kuntapäättäjät suunnaksi Mikkeli ja tutustukaan upeasti uusiutuneeseen ja kehittyneeseen 2020-luvun kaupunkikeskustaan. Pisteen ja hatunnosto Mikkelin päättäjille ja investoijille. Tulevaisuus on ainakin tältä osin turvattu.

Nyt rallin pariin. SM Vaakuna rallissa ajetaan tänään neljä erikoiskoetta joilla yhteensä mittaa noin 100 km ja päätöspätkällä joka yli 30 km. Se onkin vanha vuosien -77 ja -78 Jyväskylän Suurajojenkin erikoiskoe. Tarinan mukaan jo silloin Hannu Mikkola totesi pitkän erikoiskokeen maalissa, että ”meinasi ihan tulla hiki”. Niin varmaan tänäänkin Esa-Pekka Lapille, Juha Salolle, Mikko Pajuselle ja Joonas Lindroosille. Ja aivan varmasti kaikille muille.

Nyt mikrofonin varteen ja nauttimaan talvipäivästä. Upea talvikin täällä Mikkelissä.

Hieno rallipäivä takana. Juuri kukitimme voittajat Mikkelin remontoidulla torilla. Esapekka Lappi otti kauden kolmannen voittonsa kolmannesta kisasta ja suuntaa kesään ylivoimaisessa SM-johdossa ennen Juha Saloa ja kolmanneksi jälleen ajanut Mikko Pajusta. Kaksivetoisissa voittoon Jussi Vainionpää ja Joonas Lindroos. Hieno rallipäivä takana. Illalla vielä palkintojenjako Sokos Hotel Vaakunassa ja sitten Hämettä kohden. Huomenna selostan Jussi Hannulan kanssa rallisprinttiä Lopella. Tervetuloa Lopen Joentaakse klo 12.

 

 

Kommentit