Suomi tekee Nato-ratkaisunsakin itsenäisenä maana
Vielä vuosi sitten valtaosa suomalaisista puolueista vastusti Natoa. Helmikuun 24. päivä 2022 muutti kannat. Ensin valtaosa suomalaisista kääntyi kannattamaan Natoa ja kansan mielipidettä mukaillen myös lopulta kaikki puolueet. Nyt olemme puolustusliiton eteisessä. Prosessi on ollut nopea, mutta nyt lopussa kivinenkin. Ja tällä hetkellä on täysin mahdollista, että Turkki ei ratifioidaan Ruotsin hakemusta ja silloin olemme uudenlaisen tilanteen edessä. Mutta tässäkin tilanteessa me teemme oman ratkaisumme itsenäisenä maana: Liitymme Natoon, joka tapauksessa, mutta toivottavasti yhdessä Ruotsin kanssa.
Suomen liittyminen osaksi puolustusliittoa on ollut yksi kokoomuksen keskeisimmistä tavoitteista pian jo kahdenkymmen vuoden ajan. Isänmaan turvallisuuden, koskemattomuuden ja itsenäisyyden vankistamista tärkeämpää päämäärää ei ole. Maan koskemattomuuden varmistaminen on kaiken hyvinvoinnin ja toimeliaisuuden perusta.

Täysistunto 21. helmikuuta 2023. Hallituksen esitys eduskunnalle Pohjois-Atlantin sopimuksen sekä Pohjois-Atlantin liiton, kansallisten edustajien ja kansainvälisen henkilöstön asemasta tehdyn sopimuksen hyväksymiseksi ja voimaansaattamiseksi. Kuva: Eduskunta Hanne Salonen.
Elämme ajassa, jossa pitkään itsestäänselvyytenä pidetystä Euroopan turvallisuudesta on jäljellä rauniot. Ukrainan tukemista on jatkettava maan lopulliseen voittoon asti. Emme valitettavasti voi luottaa siihen, että Venäjän käyttäytyminen muuttuu tulevaisuudessa. Naamiot on riisuttu. Venäjä kunnioittaa kovaa voimaa. Naapuristamme se maa ei tule poistumaan.
Suomen siirtyminen osaksi puolustusliittoa ja sen tuoma turva ei tapahdu itsestään. Tulevan hallituskauden keskeisimpiä prioriteetteja on maamme puolustuksen yhteensovittaminen liittokunnan yhteiseen puolustukseen. Lähes täysin Nato-yhteensopivana maana olemme tässä jo pitkällä. Yhteensovitettavaksi jää se, missä kaikessa Naton toiminnassa ja millä tavalla haluamme olla mukana. Jäsenyytemme alkuvaiheessa Suomelle järkevin tapa toimia hahmottuu menemällä mukaan Naton kaikkiin kokouspöytiin. Perusperiaatteena on hyvä toimia niin, että emme sulje mitään turvallisuuttamme lisäävää ratkaisua pois. Otamme Natolta sen mitä tarvitsemme ja annamme sen, mitä liittokunta meiltä tarvitsee. Ja sen voin todeta, että Natossa Suomi tulee olemaan turvallisuutta lisäävä ei sitä kuluttava maa. Jäsenyytemme lisää koko demokratiaa ja sivistysarvoja puolustavan liittokunnan turvallisuutta ja toimintakykyä.

Tänään allekirjoitin myös Reserviläisten eduskuntavaalitavoitteet. Mukana ollaan! Ihmisellä on vain yksi isänmaa. Suojellaan sitä.
Naton keskeisin hyöty on sen pelotevaikutus. Siitä syystä yksikään valtio ei ole koskaan hyökännyt mihinkään Nato-maahan. Uskottavan pelotteen syntyminen edellyttää kuitenkin enemmän kuin viholliselle ylivoimaisen määrän aseita. Vihollisen on tiedettävä, että puolustaja kykenee tositilanteessa käyttämään niitä ja torjumaan hyökkäyksen. Se lähtee yhteisestä suunnittelusta, vastuiden päättämisestä, jatkuvasta koordinaatiosta ja kaluston sekä huollon yhteensopivuuden varmistamisesta.
Liittyminen osaksi puolustusliitto Natoa tulee olemaan kunniakas hetki itsenäisen Suomen historiassa. Sodissa taistelleiden sankareiden korvaamattomat uhraukset saavat sen lopullisen arvostuksen, jonka ne ansaitsevat.
”Ei enää koskaan yksin.”
Liittymisessä on kyse siitä, mitä kokoomus edellyttää talouden ja ympäristönkin kestävyydeltä. Siitä, että voimme elää rauhassa luottaen hyvään ja turvalliseen huomiseen Suomessa.
Historiallinen Nato-keskustelu tänään eduskunnan suuressa salissa. Sitä ennen olin itse allekirjoittamassa reserviläisten vaalitavoitteet. Turvallisuus ensin. Lisään oman istunnon avauspuheenvuoroni tänne vielä videona, kun sen saan tuolta ladattua.
….
Kello 17.10
Vaalikoneet myös nyt naputeltu. Tänään viimeiset yhdessä kampanjapäällikköni Tiina Seppälän kanssa
nippuun ja myös videot niihin osan lisäksi yms. Aikamoinen urakka oli, mutta nyt voivat minun puolestani kaikki aueta.
Lisään tähän vielä muutaman mainoksen tulevista. Perheiden leffailtaan on jo yli 100 ilmoittautunut eli sen kanssa kannattaa pitää kiirettä. Myös Pizzaa ja Politiikkaa paikat näyttävät herättävän kivaa kiinnostusta. Tule sinäkin?