”Suomi on sille Eurooppaan ovi” – Ja jälleen Suomi on venäläisille ainoa pyöröovi EU:hun ja pakotteidenkin ohi

Blogi, maanantaina 19.09.2022

”Suomi on sille Eurooppaan ovi”

Näin laulaa Arttu Viskari ajasta, kun Neuvostoliiton viimeinen presidentti Mihail Gorbatšov kävi Suomessa presidentti Mauno Koivisto tapamaassa. Suomi toimi silloin neuvostoliittolaisella ovena Eurooppaan. Tästä päivästä lähtien tilanne on jälleen sama ja Suomi on venäläisille ovi Eurooppaan. Itseasiassa tästä päivästä lähtien ainoa ovi maarajaa pitkin Schengen-alueelle. Näin ollen Suomi on nyt varsinainen pyöröovi.

Suomi on nyt venäläisille pyöröovi Eurooppaan…

Kaikki muut EU-maat päättivät sulkea maarajansa ja rajanylityspaikat kaikilta turistiviisumeilla liikkuvilta venäläisiltä. EU siis sallii tämän ja näin siis toimivat kaikki Baltian maat Viron johdolla, mutta myös kaikki muut EU-maat, joilla on maarajaa Venäjän kanssa. Paitsi siis Suomi.

Tämä tilanne on kestämätön ja todella valitettava. Kovista puheistaan, kovista puheistaan jopa EU-parlamentille, tutuksi tullut pääministeri Sanna Marin (sd.) toimii siis täysin puheittensa vastaisesti. Hän sai EU:ssa anelemansa rajut aplodit kovasta puheestaan Venäjää ja Putinia vastaan, mutta teot ovat vaatimattomia. Niille ei aplodeja anneta, kuin Venäjällä.

Nyt kun maanantaista 19.9.2022 lähtien Viron, Latvian, Liettuan ja Puolan estävät venäläisten kulun omalle alueelleen ja rajanylityspaikkojensa kautta näin ollen myös koko Schengen-alueelle, niin odotettavissa on, että meidän raja-asemilla ylitykset lisääntyvät. Suurin paine tulee luonnollisesti olemaan Kaakkois-Suomen raja-asemilla. Itseasiassa jo viikko sitten, kun tieto muiden EU-maiden päätöksestä sulkea rajansa venäläisiltä niin meidän raja-asemilla näkyi entistä enemmän venäläisturisteja.

Olemme siis tällä päättämättömyydellä tai oikeastaan väärillä päätöksillä nyt ainoa ovi Eurooppaan venäläisille lomailijoille ja juhlijoille. Ja samalla myös pakotteiden porsaanreikä. Venäläiset tulevat hakemaan Suomesta ja Suomen kautta EU:sta kaikkea sitä minkä EU on pakotteillaan haluttu estää. Olemme siis porsaanreikä, mutta myös koko EU:n heikoinlenkki.

Otan aiheen tällä viikolla eduskunnassa uudelleen esille. Ties monennen kerran. Painetta on pakko nyt vain lisätä ja lisätkää tekin julkisuudessa ja somessa. Turvallisuus, mutta myös EU:n yhtenäisyys on nyt laitettava kaiken muun edelle.

Nyt aamusta Hämeenlinnaan OmaHämeen aluehallituksen kokoukseen ja sieltä eduskunnan ylimääräiseen täysistuntoon. Ylimääräinen istunto hieman hankalaan paikkaan ja katsotaan miten pitkään se venyy. Hallituspuolueet toki SDP:n, Keskustan ja Vasemmistoliiton johdolla kantavat vastaansa potilasturvalaista eli aiemmin vasemmistopuolueiden vastustamasta ns. hoitajien pakkolaista. Saa nähdä mitä tapahtuu. Meillä tänään sovittuna maanantaiden tapaan kokouksia Hämeeseen ja myös kotikuntaan eli pakko jossain vaiheessa lähteä, jos äänestystä ei saada ajoissa käyntiin ja päätöksentekoa halutaan tahallisesti viivyttää. Katsotaan.

Kello 22.05 ja kotona.

Tänään aamusta siis ensin aluehallituksen kokous Hämeenlinnassa ja sitten ylimääräinen täysistunto Helsingissä ja illalla vielä kunnanhallitus kotikunnassa Lopella. Marinin hallituksen potilasturvalain äänestykseen en tänään pystynyt jäämään. En ymmärrä miksi hallitus halusi äänestyksen maanantaille, sillä normaalisti maanantait on aina varattu juuri maakuntien ja kotikuntien kokouksille. Joku epäilikin, että osalle demareita, vassareita ja myös keskustalaisia näin saatiin syy olla pois eduskunnan pakkolakiäänestyksestä. Mene ja tiedä. Lopulta hallitus SDP:n ja keskustan johdolla sekä vasemmistoliiton enemmistön tukeman äänesti lain voimaan. Aiemmin hallituspuolueet olivat äänestäneet mm. meidän kokoomuksesta tekemät muutosesitykset pakkolakiin nurin. No, heillä oli siihen hallituksen tuoma oikeus ja sen myötä myös vastuu tämä sotkunsa itse selvittää.

Vasemmistoliitosta osa kapinoi Marini ja Li Anderssonia (vas.) vastaan ja äänestivät hallituksen esitystä vastaan. Nähtäväksi jääkin pieneneekö hallitusrintama vielä tällä viikolla? Vasemmistoliitto joutunee hallituksen jättämään tai Marin antamaan jälleen kerran periksi?

Itse olen saanut eduskunnassa olla varsin pitkään. 2000-luvulla maamme hallitukset ovat vain kolmesti joutuneet puuttumaan lailla lakon uhkiin. Ensimmäinen tapahtui 2007, kun hoitajat olivat joukkoirtisanoutumassa ja toinen oli rajavartioiden lakon uhka ja nyt sitten toistamiseen hoitajien kieltäytyminen ns. suojatyöstä mm. teho-osastoilla osana lakkotoimia. Joka kerta siis hallitus on joutunut puuttumaan lakkoihin tai lakon uhkiin vain ja ainoastaan ihmisten hengen tai turvallisuuden perusteella. Mihinkään muihin lakkoihin ei ole maamme hallitukset 2000-luvulla puuttuneet. Eivät edes silloin, kun pienen kriittisen alan lakko on aiheuttanut valtaisia menetyksiä ja kerrannasvaikutuksia. Nämä kolme poikkeuksellista tapahtumaa siis alleviivaavat sitä, että ihmisen hengen suojelu – terveys ja turvallisuus – menevät muiden perustuslaillisten oikeuksien edelle.

Merkillepantavaa on muuten sekin, että näissä kolmessa eri kerrassa on vallassa maassamme ollut joka kerta erilainen hallituspohja. Suojelutyö niin sairaanhoidon, rajaturvallisuuden ja esimerkiksi palo- ja pelastustoimen kohdalla on sellainen velvollisuus, että sitä ei ole voinut hallitusvastuussa väistää mikään puolue. Ei kokoomus eikä tänään myöskään SDP eikä vasemmistoliittokaan. Virkamiehet ovat esitykset virkavastuulla tehneet ja ministerit puoluetaustastaan riippumatta virkavastuullaan esitelleet. Niin nytkin tämän potilasturvalain – osan pakkolaiksikin kutsuman lain – päättivät sote-ministereinä mm. vasemmistoliiton ministeri Hanna Sarkkinen ja SDP:n ministeri Aki Linden. Ja myös hallituksen johtoviisikossa vasemmistoliiton puheenjohtaja, ministeri Li Andersson, SDP:n puheenjohtaja pääministeri Sanna Marin ja keskustan puheenjohtaja ministeri Annika Saarikko. Vuonna 2007 SDP ja vasemmistoliitto taasen oppositiossa vastustivat vastaavaa lakia – tai itseasiassa kevyempää – mutta nyt omalla vastuuvuorollaan virkavastuulla joutuivat potilasturvallisuuden varmistamaan myös lakkojen aikana.

Vaikka itse olenkin sitä mieltä, että tämä Rinteen-Marinin hallitus on koko 3,5 vuotisen vallassaoloaikansa laiminlyönyt terveystoimen ja sairaanhoidon kehittämisen ja myös vanhustenhoidon ongelmien ratkaisemisen ja hallituspuolueet ovat kerta toisensa jälkeen äänestäneet kumoon parannusesityksemme niin soteen kuin vanhustenhoitoonkin, niin siitä huolimatta, kun tilanne on tämä mikä nyt on, niin suojelutyön varmistaminen on minusta myös meidän oppositiossa olevien velvollisuus varmistaa. Toimin siis samalla tavalla olen siis hallituspuolueen (kuten vuonna 2007 olin), tai nyt oppositiopuolueen jäsen. Vaikka syy olisi toisten ja tehtävät laiminlyöty, niin siinäkään tilanteessa ei minun omatuntoni antaisi periksi antaa ajaa lakonkaan edessä alas elintärkeitä teho-osastoja tai palo- ja pelastustoimen tai poliisin kriittisimpiä osia edes osana työtaistelua.

Voin siis avoimesti kertoa, että itse olisin myös oppositiosta tukenut elämän kannalta välttämätöntä suojelutyölakia, jos äänestykseen olisin pystynyt osallistumaan. Tänään se ei ollut mahdollista aiemmin sovittujen muiden tehtävien takia. Mutta halusin tämän avoimesti kertoa, että jokainen tietää miten itse olisin toiminut ja toimin jatkossakin olen sitten hallituksessa tai oppositiossa. Ase politiikassa ei siis muuta omaa käsitystäni ja toimiani, kun kyse on ihmishengistä ja maamme turvallisuudesta.

Ja täytyy vielä lopuksi todeta, että ei tämä Marinin hallituksen tänään säätämä laki estä lakkoa. Se kuitenkin velvoittaa osapuolia rajaamaan lakon oikein, niin, että lakolla ei aiheuteta varmoja kuolemia esimerkiksi teho-osastoilla.

Ps. Ja nyt tietenkin oleellisinta on löytää sopu hoitoalan työtaisteluihin. Se edellyttää aivan varmasti lisää palkkaa, mutta myös halua neuvotella ja etsiä yhdessä ratkaisua ja myös joustaa puolin ja toisin. Ja se vaatii myös Marinin hallitukselta nyt vihdoin halua tehdä toimia sote-alan vetovoiman parantamiseksi, vanhustenhoidon henkilöstömäärän lisäämiseksi ja kaiken kaikkiaan työolojen ja koko sote- ja vanhustenhoitoalan kehittämiseksi. Tekoja.

 

Kommentit