Vihdoin.
Esitin itse turistiviisumeiden myöntämisen lopettamista venäläiselle jo maaliskuussa. Viro teki silloin vastaavan toimenpiteen ja halusi näin estää sotaa käyvän maan kansalta lomamatkailun ja myös samalla pakotteiden kiertämisen mahdollisuuden. Esitykseni ei silloin saanut juurikaan vastakaikua. Osa jopa naureskeli sille. Mutta onneksi nyt neljä kuukautta myöhemmin kaikki kolme isoa puoluetta kokoomus, SDP ja perussuomalaiset ovat kanssani samaa mieltä. Myös pienemmistä kristillisdemokraatit ja keskusta on kertoneet kannattavansa viisumeiden myöntämisen lopettamista. Eduskuntaryhmien vahvojen linjausten jälkeen pääministerin sijainen, ministeri Aki Linden myös antoi ratkaisulle tukensa.
Muutosta voi näin ollen pitää varmana. Pääministeripuolue SDP:n ryhmäpuheenjohtaja Antti Lindtman totesi aihetta kysyneelle STT:lle, että ”Pidän perusteltuna, että hallitus ottaisi nopeasti selvitettäväksi turistiviisumien rajoittamisen. Venäjän brutaali sota jatkuu joka päivä, eikä tässä tilanteessa normaali kanssakäyminen ole muutenkaan monin tavoin mahdollista”.
Hyvä oli myös se, että myös vihreiden Atte Harjanne totesi samaisessa haastattelussa, että ” venäläisturistien vapaa matkailu koettelee oikeudentajua, kun maa käy samalla hyökkäyssotaa.” Myös RKP:n Anders Adlercreutz ”pitää turistiviisumien kieltämistä tai ainakin voimakasta rajoittamista perusteltuna”.
Olen tyytyväinen, että lopultakin tämä päätös on syntymässä. STT kertoi miten viime viikolla Ukrainan Suomen suurlähettilään Olga Dibrova totesi, että ”on väärin, että venäläiset matkustavat nyt turistiviisumilla Suomeen ostosmatkoille, kun Venäjä käy toisaalla sotaa.” Se on juuri näin ja siksi tämä pitää nyt viheltää poikki.
Venäläiset häikäilemättömästi käyttävät maatamme porsaanreikänä rikkoa pakotteita, mutta myös porttina Eurooppaan. Autoihin ei Venäjällä saa enää varaosia ja huoltoja, mutta ei se venäläisiä haittaa, kun auton voi korjauttaa Suomessa. Ja myös kaikkea muuta pakotteiden piirissä olevaa saa helposti haettua turistiviisumilla Suomesta.
Odotan, että SDP:n Lindtman ja pääministeri tuuraava Aki Linden tuovat esityksen eduskuntaan nyt kiireellisenä ja eduskunta keskeyttää kesätaukonsa. Tai jos asia voidaan linjata muulla tavalla esimerkiksi viranomaispäätöksellä niin tehtäköön sitten niin.
Ja kyllä ymmärrän, että venäläiset tuovat jonkun euron Itä-Suomen kauppoihin ja matkailuunkin, mutta yksinkertaisesti meidän ei pidä tarvita yhden yhtä venäläistä sodan värittämää ruplaa. Ja sama muuten asfalttiyhtiö PEAB:n tankkerirumbaa Venäjältä Suomeen. Maamme suurin asfalttiyhtiö tuo kylvän viileästi tankkeri toisensa jälkeen Venäjän ”veribitumia” Suomen teille. Näin siis siitä huolimatta, että Peab kertoi keväällä käyttävänsä vain vanhat venäläistä bitumia sisältäneet varastot loppuun ja siirtyvänsä sitten vastuullisempiin vaihtoehtoihin. Rahan himo näyttää ajan kaiken oikeudenmukaisuuden ja inhimillisyyden yli. Pitää kysyä, että miltä tämä näyttää ja saatikka ukrainalaisista tuntuu. Ja jokainen Peab:n bitumikuorma rahoittaa Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan.
Ei näin.
….
Tänään näistä aiheista minua pyydettiin myös mukaan illan A-Studioon. Valitettavasti jouduin tällä kertaa Naantalin vierailun takia kieltäytymään. Mutta onneksi ystäväni Ben Zyskowicz pääsi lauteille. Kannattaa siis kuunnella tänään TV1 Yle A-Studio kello 21.00 alkaen.
Me suuntaamme huomenna vielä Viroon. Virohan siis jo kielsi nämä turistiviisumiset venäläisiltä. Mielenkiintoista kuulla miten päätös on vaikuttanut ja onko sitä päästy kiertämään jonkun muun maan myöntämällä Schengen-alueen passilla?