Viime perjantaina, kahden venäläisten hävittäjillä tekemän maamme ilmatilaloukkauksen jälkeen, allekirjoitettiin Suomen ja Yhdysvaltain välinen puolustusyhteistyötä koskeva aiejulistus (Statement of Intent). Venäläisten toimet Itämerellä ei varmastikaan ollut sattumaan sillä julistuksen allekirjoitusaika oli avoimesti kerrottu julki jo etukäteen. Onneksi itsenäinen maa saa itse päättää kumppaninsa ja tehdä ratkaisunsa ja niin tehtiin tälläkin kertaa.
Ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa todettiin ji nimittäin, että ”Suomi tiivistää turvallisuuspoliittista ja puolustusyhteistyötä Yhdysvaltain kanssa tavoitteenaan vahvistaa kansallista puolustuskykyä kehittämällä erityisesti yhteistoimintakykyä, materiaaliyhteistyötä ja koulutus- ja harjoitusyhteistyötä”. Nyt allekirjoitetty aiejulistus toteuttaa tätä hallituksemme linjausta luoden samalla jatkuvuutta kahdenväliselle yhteistyölle Yhdysvaltain kanssa. Osaltaan se on myös osoitus maidemme hyvistä kahdenvälisistä suhteista. Meillähän on jo entuudestaan useita voimassa olevia puolustusalan sopimuksia Yhdysvaltojen kanssa, mm. puolustusmateriaalialalla eli aiemmatkin hallitukset ovat toimineet samalla tavalla eli suurta draamankaarta tästä ei saa ja hyvä niin. Perjantaina allekirjoitettu paperi on siis yleinen, julistusluontoinen teksti, joka ei muuta tai kumoa olemassa olevia sopimuksia eikä se ole ole puolustussitoumuksia sisältävä sopimus. Julistuksessa luodaan vain kokonaiskuva yhteistyön eri osa-alueista ja samalla se palvelee tiekarttana yhteistyön kehittämiselle jatkossa.
Aiejulistuksessa todetaan maidemme välisen puolustusyhteistyön tavoitteiksi; puolustuspoliittisen dialogin syventäminen, tiedonvaihto, suorituskykyjen, valmiuden ja yhteistoimintakyvyn vahvistaminen, harjoitustoiminta, materiaali- ja tutkimusyhteistyö sekä kansainvälisissä operaatioissa toimiminen.
Myös Ruotsi ja Yhdysvallat ovat allekirjoittaneet jo kesäkuussa (8.6.2016) vastaavanlaisen puolustusyhteistyötä koskevan aiejulistuksen. Ja meidän kannalta on enemmän kuin myönteistä, että Yhdysvallat on kiinnostunut Pohjois-Euroopan turvallisuustilanteesta ja yhteistyöstä alueen maiden kanssa.
Aiejulistuksen allekirjoittivat puolustusministeri Jussi Niinistö ja Yhdysvaltain varapuolustusministeri Robert Work Finlandia-talolla. Aiejulistus on julkaistu kokonaisuudessaan puolustusministeriön verkkosivuilla osoitteessa www.defmin.fi/SOI.
On tärkeää ja välttämätöntä, että syvennämme yhteistyötä muiden maiden kanssa puolustuspolitiikassakin niin pitkälle kuin se vain hallituspuolueista kaikille sopii. Yksin emme nimittäin tule pärjäämään tulevaisuudessa ja myös alati kiristyvä asetelma Itämerelläkin on syytä ottaa vakavasti. Viron parlamentin ulkoasiainvaliokunnan jäsen Henn Põlluaasin mukaan yhdelläkään maalla ei ole mitään Nato-optioita. Põlluaas totesi, että ”En yhtään vähättele Suomen puolustusvoimia, mutta ulkopuolisena ja yksin on Suomi valitettavasti Itämeren ja lännen etulinjan heikoin lenkki. Vihollinen tule vain idästä ja Suomi jää tielle.”
….
Kello 18.38 ja hetki sitten Virosta takaisin koti Suomeen. Mukava reissu Tallinnassa ja hieno oli myös Tallinna Horse Show mistä jo eilen kirjoitinkin. Nyt hetken aikaa töitä kotikoneella. Huomenna pari kouluvierailua, päiväkodilla lapsen kehityskeskustelu ja illalla Lopen Kokoomuksen hallituksen kokous. Mielenkiintoinen päivä tulossa.