Eilisillan Euroviisukarsinta jäi hieman harmittamaan. Olisin niin mielelläni nähnyt finaalissa meiltä Heli Kajon, mutta kansa on puhunut ja pulinat pois. Mielenkiintoista nähdä millaisen vastaanoton valittu Kuunkuiskaajat tullee pärjäämään. Taitavia esiintyjiä ja hieno esityskin, mutta sitäkin mietin, että löytyykö tuosta biisistä liikaa tuttuja sävelkulkuja esimerkiksi itänaapurimme vanhoista ripaska-juomalauluista? Katsotaan ja toivotaan Kuunkuiskaajilla mitä parhainta onnea eteenpäin.
Nyt kello jo kohta seitsemän illalla ja hetki sitten kauhean lumimyräkän keskeltä Helsingistä takaisin Hämeeseen, Lopelle ja kotiin. Päivä siis vielä Rovaniemellä nautiskellen talvesta, josta tosin ei siis täälläkään ole mitään pulaa. Mukava ralliviikonloppu ja hieman myös työviikonloppu takana ja huomenna uuteen viikkoon. Puhelimet ovat soineet tiuhaan alkavan viikon asioiden takia ja mielenkiintoinen viikko onkin luvassa. Huomenna päättyy piirimme Hämeen Kokoomuksen uuden toiminnanjohtajan hakuaika, tiistaina avaamme uuden istuntokauden eduskussaa ryhmäkokouksella ja sitten valtiopäivien avajaiset ja puhemiehen vaalit jne. Monenlaista viikkoon siis mahtuu. Meillä Lopella viikon ykkösaiheena yrittäjyys ja työpaikat ja sen aiheen parissa mm. keskiviikko kunnan luottamushenkilöiden ja yrittäjien välinen iltakoulu kunnantalolla. Tässä vain nyt jotain tulevasta.
Tuossa pahasti myöhässä olleella lennolla lueskelin mielenkiintoisia lehtijuttuja liittyen mm. presidenttiimme. Varsin erikoinen hyökkäys koko kansan presidentiltä Helsingin Sanomissa. Voi vain kysyä mitä tuollainen otsikko kertoo sanojasta: ”Tarja Halonen lehdessä: Kokoomus yrittää kostaa minulle”. On varsin erikoista väittää niin, että perustuslain uudistaminen olisi joltain joku kosto. Kyllähän tuo uudistamistarve kumpuaa alunperin jo varmasti Kekkosen aikakaudelta ja nyt kun tuo uudistus on tehty niin toimivuutta ja tasapainoa pitää varmasti seurata. Eikä se ole kostoa tai kaunaa. Ja lisäksihän ei tuo tarkistus edes koskisi nykyistä presidenttiä, jos hän nyt pelkää omaa asemaansa. Tosin voi aiheellisesti kysyä myös sitä onko nykyinen perustuslaki toiminut hänen valtakaudellaan oikein.
Itse olen sitä mieltä, että nykyinen malli on varsin toimiva ja suureen muutokseen ei ole tarvetta. Meillä kansa haluaa valita presidentin ja haluaa myös, että presidentillä on valtaa. Nykyinen malli jossa ulkopolitiikkaa johtaa presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa on hyvä ja toimiva kuin myös se, että EU-politiikka kuuluu kokonaisuudessaan valtioneuvoston rooteriin. Ongelmia tosin syntyy jos tätä kirjausta tai yleensäkin muitakaan lakeja ei noudateta. Eli jos astutaan toisen alueelle tai saatika syödään toisen lautaselta. Tai jätetään ulkopoliittisia keskusteluja vain omaan tietoon sivuuttaen esimerkiksi hallitus ja eduskunta.
Tätä tilannetta ehkä avaa hiukan se toinenkin lehtijuttu jonka myös koneessa luin. Samaa aihetta hiukan toisesta kulmasta valottaa nimittäin Apu-lehden pääjuttu otsikolla: ”Tarja Halosen toinen kausi on ollut kuin painajaisunta”. Erittäin mielenkiintoinen artikkeli Halosen toisesta kaudesta ja tyylistä hoitaa presidenttiyttä. Artikkeli mm. avaa Halosen ongelmia myös omien puoluetovereidensa kanssa mm. Paavo Lipposen ja Erkki Tuomiojan kanssa puhumattakaan presidentti Martti Ahtisaaresta. ”Martti Ahtisaari sai mielestään väärän seuraajan eikä ole tukenut (Halosta) mitenkään” lehdessä mm. todetaan ja myös tuosta edällä olevasta perustuslakikysymyksestä ja sen asettelusta lehti kirjoittaa mm. näin: ”Halonen on joutunut käymään taisteluaan melko yksin. Valtiosääntöoppineet ovat valtaoikeuksista lähes poikkeuksetta eri mieltä kuin hän.” Minusta tässä nyt kyllä tekee istuva presidentti erikoista puoluepolitiikkaa aiheella josta on varsin vahva yhteisymmärrys. Ei kai hänkään sentään paluutta 70-80-luvulle halaja. Sieltä juuret tälle uudistustyölle löytyy.
Mutta nyt siis jo kotona ja huomenna uusi työviikko käyntiin. Illla vielä tarkoitus hieman käydä Lopen asioita läpi ja sitten tv:n pariin. Kotisohvalle.