Sunnuntai, 29.04.2012

Blogi, sunnuntaina 29.04.2012

Eilinen matka Kokkolaan meni hienosti. Olipas mukava taas matkata junassa. Lehtiä ja kivaa yhdessäoloa. Mitäs sitä muuta kaipaisikaan. Perillä sitten mukavat perhejuhlat sukulaisten hääjuhlien merkeissä ja tänään aamujunalla sitten kotiin Pohjanmaan kautta. 

Päivä mennytkin sitten todellakin vauhdilla. Pekkalan mökin myrskytuhot edelleen tuottavat työtä. Nyt katot vaihdettu ja tänään hieman tuhoutuneiden puiden tilalle uusia ja sitten huomenna olisi tarkoitus viedä koneella maasta ylös nousseet ja vääntyneet kannot pois. Seuraavana viikonloppuna sitten uskomattoman suuret risutalkoot. Jos vaikka sitten saisimme jo kaiken kuntoon Tapanimyrskyn jälkeen. On ollut aivan valtava työ ja monia eri tekijöitä ollut hommissa. En edes uskalla laskea kuinka suuriksi vahingot lopulta nousevat.

Nyt jo ilta ja kello 19.51. Päivällä saimme myös uuden Ylen puoluegallupin. Jatkamme edelleen ylivoimaisesti suurimpana puolueena. Se on muuten aika upea juttu kun tietää miten vaikeita aikoja elämme ja miten kipeitäkin ratkaisuja olemme pakon edessä joutuneet tekemään. Mutta kun samaan aikaan myös SDP nostanut kannatustaan niin ei voi muuta kuin todeta, että me suomalaiset näytämme arvostavamme sitä, että asiat laitetaan kuntoon ja kannetaan vastuuta. Tätä osaltaan vahvistaa myös se, että samaan aikaan keskustan kannatus jatkaa vaan alamäkeä ja jytkyn jälkeen perussuomalaistenkin kannatus pudonnut huippulukemista nyt romahtaen jo kohta 10 prosenttiyksikköä. Sellaista jytkyä ei olekaan tässä maassa sitten koskaan nähtykään, jos ei toisin heidän vaalivoittojytkyäkään.

Mutta hyvät gallupluvut antavat uskoa siihen, että vaikealla ja vastuulliselle työllemme on yhä vahvempi tuki suomalaisilta. Niin sen pitääkin olla. Vaikeita ratkaisuja pitää tehdä niin, että valtaosa suomalaisista ne hyväksyy ja niitä tukee. Nyt näyttää niin olevan. Hieno juttu.

Mutta jos nyt vaikka lukisin sunnuntain lehdet ja nauttisin vaikkapa kodin kahvikupposen. Upea kevätilta.

Kommentit