Sunnuntai, 26.06.2011

Blogi, sunnuntaina 26.06.2011

Keskikesän juhla on sitten jälleen juhlittu. Rauhallisesti ystävien ja perheiden kesken Loppijärven rannalla ja vesillä. Tänään sunnuntaina retkeilimme vielä lautalla Kalliosaareen tavan mukaan rääppiäisiin ja upeassa auringonpaisteessa päivä olikin aivan erityinen. Nyt jälleen ranta hiljentynyt ja näin ollen kiitokset ystäville hauskasta yhdessäolosta ja upeasta ajasta. Kiitos myös monelle teistä blogini lukijoita jussiviesteistä. Oli mukava saada tekstareita ja FB-viestejä ja muutama puhelukin.

Alkava viikko on sitten ennen kesätaukoa viimeinen eduskunnassa. Luvassa onkin poikkeuksellisen tiukka viikko kun samaan aikaan otamme käsittelyyn hallitusohjelman ja tämän vuoden lisätalousarvion. Huomenna kuitenkin vielä Häme päivää eli maakunnan asioita ja tällä kertaa vielä pääpaino kotikunnan Lopen asioissa. Huomenna myös ennen kesätaukoa viimeinen kunnanhallitus ja sielläkin onkin paljon mielenkiintoisia asioita. Palaan niihin huomenna, mutta lista siis jälleen tavan mukaan luettavissa netissäkin ja vastailen kysymyksiinkin mielelläni. Siis yhteyttä saa ottaa niin Lopen kuin valtakunnankin asioissa.

Huomenna tai oikeastaan alkavalla viikolla starttaamme myös uuden Loppijärvi-kampanjan. Olemme neljän kaverin kanssa rakentaneet uuden I love Loppijärvi -konseptin ja tavoitteenamme kerätä nyt rahaa järven kunnon kohentamiseen. Aiheesta laajemmin lisää myöhemmin Lopen Lehdessä ja huomenna tarkoitus varmistaa vielä keräyspaikat ja myyntipaikatkin hankkeellemme. Kiinnostus on ollut kovaa ja hyvä niin. Järvellämme ei ole kauan aikaa odotaa.

 

Kommentit