Tänään sunnuntaina 18.3. eduskuntavaalit sitten selviävät. Äänestyspaikat avautuvat kello yhdeksän ja ovat avoinna aina ilta kello kahteenkymmeneen asti. Sen jälkeen hyvinkin nopeasti saamme tietoon ennakkoäänien määrät ja parin kolmen tunnin sisällä pitäisi vaalien lopullisen tuloksenkin sitten selvitä.
Tänään selviää siis mitä mieltä te äänestäjät olette ja mihin suuntaan haluatte maatamme kehitettävän ja vietävän.
Oma vaalipäiväni kuluu vielä kiertäen vaalipiiriä. En enää varsinaisesti kampanjoi, mutta käy Kahvila Korvassa Hämeenlinnassa, Riihimäen vaalikahvilalla ja Topenon EräKahvila Korvassa. Kahvia ja korvapuusteja siis tänäänkin tarjolla. Erityisen hauska ja mielenkiintoinen on Topenon kahvila. Sauli Niinistö presidentinvaalikampanjan tapaan topenolaiset Tarkkalan Sirkun johdolla tempaisevat tänään minun kampanjassani ja laittavat kahvit kiehumaan laavulle. Paikalle on opastus Kantatie 54:ltä.
Nyt siis vaalipäivän pariin. Tänään en enää ehdi sähköpostiin vastata joten jos vielä ajatuksia ja kysyttävää ilmenee niin soitelkaa rohkeasti suoraan minulle 041-439 1111. Nähdään ja jännitetään. Nyt liikkeelle.
….
Kello 16.00 ja juuri kotiin. Näin on sitten kampanja saatu lopullisesti päätökseen. Enää Riihimäen vaalikahvila päivystää hetken ja sitten jäämme odottamaan mitä kansa sanoo.
Tänään siis kiersin vielä kolme kahvipaikkaa. Aamulla ensin Lopen Topenolle Tarkkalan laavulle EräKahvila Korvaan ja sitten Hämeenlinnaan ja iltapäivän lopuksi Riihimäelle. Väkeä oli hyvin liikkeellä ja tunnelma oli odottava ja jännittynytkin. Itse olen tyytyväinen kampanjaamme ja nyt katsotaan minkä tuloksen se tuo. Mukavaa äänestyspäivän loppua ja tervetuloa tänään illalla Riihimäen Seurahuoneen Foodiin vaalivalvojaisiin kello 18.00 alkaen. Paikka löytyy Hämeenkadun varresta Riihimäen vaalikahvilaa vastaapäätä. Nähdään siis illalla.