Sunnuntai, 14.01.2007

Blogi, sunnuntaina 14.01.2007

Sunnuntai 14. tammikuuta. Oikeastaan eilen tuli monestakin syystä hyvä mieli. Eikä vähiten siksi, että ainakin hetkeksi nyt näyttää tuo talvikin tulleen. On paljon mukavampi herätä aamulla kun maassa on valkeaa lunta ja kyllä tuo pikku pakkanenkin tuntuu tähän vuodenaikaan mukavammalta kuin lämpöasteet ja musta maa.

Täytyy todellakin vielä toivoa, että pakkanen kestäisi ja luntakin saataisiin hieman lisää. Kouluilla ja päiväkodeissakin nimittäin odotetaan kovaa jo sitä, että ulkona pääsisi tekemään muutakin kuin kuravelliä. Hiihtämään ja luistelemaankin olisi nimittäin jo korkea aika päästä.

….

Tänään meillä Hämeen Kokoomuksen kansanedustajaehdokkainen yhteistapaaminen Hämeenlinnassa. Käymme läpi hieman tulevaa vaalikampanjaa ja otamme myös muutamia ryhmäkuvia 14 hengen joukkueestamme. Pari tuntia hommaan iltapäivällä varattu aikaa ja tämän jälkeen kuntiemme vaalipäälliköt kokoontuvat samassa paikassa keskustelemaan myös puolueemme kampanjan yksityiskohdista tarkemmin. Illansuussa tavan mukaan menen kuuluttamaan RSS Laakan salibandyottelun Riihimäelle Tampereen Ilvestä vastaan. Olen kuulutellut poikien pelejä – no ainakin reilut viisi vuotta – vai taitaa olla jo enemmänkin ja se on ollut sellaista mukavaa harrastusta ja työtä tässä kaiken muun juontamisen ja selostamisen keskellä. Sellainen kaverinpalvelus, kun joukkueessa on vuosien aikana pelannut kymmeniä ja kymmeniä kavereita ja pelaa edelleenkin ja toisaalta RSS Laakan hallituksessa ja Lopen Laakankin hallituksessa olen mukana vuosien ajan ollut. Lopen Laakassa jo 15 vuotta sitten myös pesäpallon parissa ja lapsuudesta muistan myös yleisurheilun viikkoharjoitukset Lopen kentällä. Sellaisia kaivattaisiin kyllä tänäkin päivänä. Toisaalta kuntamme kaipaisi myös ajanmukaista urheilukenttäänkin, mikä on tosin suunnitelmissa, mutta vielä vuosien takana. Itse asiassa tuolta tiilimurskakentältähän aikanaan aloitti uransa myös loppilainen 800 metrin juoksija Mikko Lahtio, joka voitti viime vuonna lajissa miesten Suomen mestaruuden. Hänenkin lapsuuden seuransa oli siis Lopen Laaka. Nykyisin valmennuksen ja viestijoukkueiden takia Helsingin Kisa-Veikot. Mikosta kuulemme vielä.

No nyt aamun lehtien pariin ja aamupäivä vain olemista – laiskottelemista 🙂 Siihenkin joskus lupa. Ja sitten iltapäivällä askareihin.

….

Kello 15.50 ja jälleen päivittelen tätä blogia matkan varrella. Hämeenlinnan ehdokastapaamisemme oli hyvä. Paikalla oli yhtä lukuuottamatta koko upea porukkamme ja kävimme läpi hieman tulevia tapahtumia, mainontaa ja sen semmoista. Samalla otimme muutamat viralliset ryhmäkuvat mainonnan ja median käyttöön.

Samalla kalenteritkin päivittyivät kivasti. Ystävänpäivänä Sauli Niinistö on kierroksella Hämeessa. Niinistön kierros sisältää nyt vain Päijät-Hämeen kuntia, mutta vastavuoroisesti viikkoa myöhemmin tiistaina 20.3. puheenjohtaja Jyrki Kataisen Häme-päivä keskittyy Kanta-Hämeen puolelle eli Riihimäelle, Forssaan ja Hämeenlinnaan. Itseasiassa aika upea juttu on se, että Kataisen Häme-päivä starttaa vielä Riihimäeltä meidän vaalikahvilastamme Korva Kahvilan teemalla. Eli Jyrki päivällä tavattavissa aivan Riihimäen keskustassa parhaalla paikalla Hämeenkadun varressa. Lisäilen tuonne Kalenteri-sivulle tarkemman ajankohdan kun se selviää. Samalla sovimme, että lähdemme ainakin muutaman ehdokkaan kanssa samana päivän Roadshowlle eli yhteisellä linja-autolla Jyrkin matkaan. Tilausajon siis tilaamme ja ei muuta kuin tienpäälle puheenjohtajan kanssa. Jos haluat mukaan niin ilmoittele minulle niin varaan paikan bussista. Sinne pitäisi muutaman tukijankin siis mukaan mahtua.

Nyt Riihimäellä syömässä ja Kulmakonditoriassa kahvilla ja kello 17.00 RSS Laakan ja Tampereen Ilveksen salibandyotteluun Riihimäen Urheilutalolle. Tärkeä ottelu Laakalle.

Laaka hoiti sitten pelin mallikaasti kotiin. Pelin alussa heti Laaka karkasi 4-0-johtoon, mutta Laakan takana sarjassa kolmantena ollut Tampereen Ilves sinnitteli muutamaan kertaan lähelle, mutta ei kertaakaan tasoihin. RSS Laakalle siis tärkeät pisteet ja kyllä tämän voiton kapellimestareina hääräsi jälleen tutut miehet Toni Kaukiainen, Jussi Lindholm ja loistavasti pelannut maalivahti Urmas Syrlin. Laaka kasvatti näin eron Ilvekseen nyt kolmeen pisteeseen ja tämä tietää hyvää taistelussa sarjan kahdesta kärkipaikasta ja nousukarsinnasta ykkösdivisioonaan. Toivotaan, että loppukausi jatkuu samassa hyvässä duurissa. Seuraava peli kuunlopussa Vincemusta vastaan.

Nyt kotona. Tuore yleisönosastokirjoitus oppitakuusta lähti tänään myös lehtiin. Mielenkiintoinen esitys Opetushallituksen pääjohtaja Kirsi Lindroosilta. Siitä siis lisää ehkä jo huomisissa lehdissä. Tännekin kirjoitus lähiaikoina tulee, mutta vasta lehtijulkaisujen jälkeen.

Kommentit