Eilen illansuu ensin pihatöissä ja sitten teimme pitkän kymmenen kilometrin lenkin Torkinsuolle ja Torkinmäkeen ja sieltä kierrellen metsiä pitkin Niittumäen kautta takaisin mökille. Kurkia emme pahasti jo metsittyneeltä suolta enää löytäneet, mutta huutoa ja mekkalaan kuulimme. No sitten Niitulla lopulta kurkipariskunta oli eli se lohtuna. Upea lenkki jonka jälkeen saunanlämpöön oli kiva sukeltaa.
Tänään sitten täydellisesti päivä ulkona ja risusavotan parissa. Aikamoinen urakka, mutta se nyt takana ja kiitos vanhemmilleni talkooavusta. Enää hiillos jäljellä pimenevässä illassa. Miten se viisaus menikään. Västäräkistä vähäsen. Tänään pyrstö heilui tiuhaan kun omaa risusavottaansa teki. Taisin hetkeksi jäädä vain katselemaankin.
Hetki sitten kummitytön perhe kotia kohden, mutta Elisa jäikin yöksi. Ihastuttava likka. Nyt saunassa kummitädin kanssa ja huomenna sitten isomman kummitytön syntymäpäiville. Sellaista se elämä on.
Kiitokset vielä eilispäivän jutuista ja viesteistä. Ollaan näistäkin asioista vielä yhteydessä kun arki jälleen ylihuomenna palaa. Toivotaan, että saamme jotain niidenkin parissa eteenpäin. Olen enemmän kuin iloinen, että näitä palautteita ja yhteydenottoja tulee. Sitä varten tätä työtä teemme. Yhteisten asioiden eteenpäin viemiseksi ja siinä yhteistyö kaiken a ja o. Mutta ei sen enempää tänään työasioita tai yhteisiäasioitamme. Nyt iltapalaa ja Tansii Tähtien Kanssa. Satua kannustamaan – sielläkin.