Sunnuntai, 10.12.2006

Blogi, sunnuntaina 10.12.2006

Lowprofile NEWS, Lowprofile Motorsportin tiedotuslehti 2006:

”40 000 km tienpäällä…
Timo Heinonen toivoo parannuksia tieverkkoon ja autoverotukseen

MTV3:sen Motorforumin toimittajana ja moottoriurheiluohjelmien tuottajana Timo Heinosen sydän sykkii liikenteelle. Itse asiassa moottoriurheilu tuottaa koko ajan käyttöautoihin uusia turva-asioita. Luistonesto, lukkiutumattomat ABS-jarrut ja monet muut automaailman innovaatiot ovat nähneet päivänvalonsa ensin kilparadoilla. Ja toiseksi Heinonen kiertää vuosittain Suomen muutamia kertoja ympäri omalla autollaan – liikenne, tieverkko ja turvallisuus ovat nousseet tärkeään rooliin.

– Liikenneasiat ovat tulleet vuosi vuodelta tärkeämmiksi. Työni kautta olen oppinut sen mitä merkitsee auton hallinta ääriolosuhteissa ja mitä merkitystä on turvalaitteilla. Kuitenkin viime kädessä kaikki lähtee meistä itsestämme, toteaa Timo Heinonen ja samalla vakavoituu.

Tieliikenteessä sattui lokakuussa Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 616 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta. Tämän yhden kuukauden aikana liikenteessä kuoli 30 ja loukkaantui 790 ihmistä. Kuolleita oli 8 enemmän ja loukkaantuneita 16 enemmän kuin vuoden 2005 lokakuussa.

– Tänä vuonna tammi-lokakuussa tapahtui kaikkiaan 5 644 henkilövahinkoon johtaneita tieliikenneonnettomuuksia. Onnettomuuksissa on kuollut 270 ja loukkaantui 7 177 ihmistä. Vaikkakin kuolleita oli nyt 46 vähemmän ja loukkaantuneita 411 vähemmän kuin vuoden 2005 vastaavana aikana niin tilastot ovat synkkää luettavaa.

Tekniikka kehittyy

Teknologia automaailmassa kehittyy huikeaa vauhtia. Autonvalmistajat kehittelevät koko ajan uusia asioita tulevaisuuden autoihin ja moottoriurheilussa nämä asiat joutuvat kovaan testiin.

– Ei mene kauaa kun teillämme liikkuu autoja yhä kehittyneemmän telematiikan kanssa. Se tarjoaa yhden merkittävän keinon onnettomuuksien vähentämiseen. Varmasti on tulevaisuutta sekin, että auton tekniikka säätää itsenäisesti nopeutta ja turvaetäisyyden muihin autoihin. Mutta vain tekniikan varaamme emme voi tuudittautua.

Uuden teknologian edetessä Suomen autoverotusta tulisikin uusia.

– EU-lainsäändännön mukainen autoverotus Suomessakin olisi varmasti yksi tekijä mikä nopeuttaisi autokannan parantamista. Henkilöautojen verotus pitäisi uudistaa muutenkin kokonaisuudessaan EU:n esittämään suuntaan kannustamaan ympäristöystävällisiin ja vähäpäästöisiin valintoihin. Nyt tilanne menee pahasti väärään suuntaan, kun maahamme tuodaan koko ajan lisääntymässä määrin vain käytettyjä autoja. Kilpailukykyinen hinta uudelle autolle ja turvallista matkaa.

Liikenneturvallisuus lähtee kuitenkin hyväkuntoisista teistä

Heinonen muistuttaa, että liikenneturvallisuudessa kaiken a ja o on asenteiden ohella hyväkuntoinen tiestö.

– Liikenneturvallisuuden edistäminen kaikin keinoin on tärkeää, mutta minusta oikea ratkaisumalli siihen on tieverkoston kehittäminen ja nykyisen tiestön kunnon säilyttäminen ja kohentaminen, toteaa Heinonen ja jatkaa

– Tieverkostomme on pääosaltaan yli 30 vuotta vanhaa ja nyt olisi kiire panostaa perustienpitoon. Nykysatsauksilla tieverkon kunto tulee heikkenemään lähivuosina dramaattisesti.

1960 – ja 1970 –luvulla rakennettu ja suunniteltu tieverkosto ei myöskään vastaa enää Heinosen mukaan nykypäivän liikenteen vaatimuksia ja mm. risteysjärjestelyihin, ohitus- ja kiihdytyskaistoihin tulisi hänen mielestä panostaa tulevaisuudessa lisää.

– Tavallisimmin onnettomuus tapahtuu niin, että autoilija menettää autonsa hallinnan ja ajautuu vastaantulevalle kaistalle tai ulos tieltä. Auton hallintaan ääriolosuhteissa tulisikin panostaa lisää. Tässä olisi vakavan mietinnän paikka. Vapaaehtoisia kursseja esimerkiksi.

– Toisaalta tämän rinnalla tiestön talvikunnossapitoa tulisi ehdottomasti parantaa. Hyvin muistamme traagiset tapahtumat Konginkankaalta. Tällaiset säästösyistä tehdyt kunnossapidon tasoalennukset pitää korjata ennen kuin lisää ihmishenkiä menetetään.

Liikennekuri on yhteinen päätös

– On selvitetty, että joka toinen onnettomuus olisi estettävissä, jos kaikki noudattaisivat liikennesääntöjä. Liikennevalvonnan tulisi tukea lainsäätäjän tarkoitusta liikenneturvallisuuden parantamiseksi.

– Itse tein syksyllä koulujen alkamisen aikaan lupauksen – Minä pysähdyn suojantien eteen. Toivon, että kaikki autoilijat tekisivät saman lupauksen, toteaa Heinonen ja painottaa, että lasten liikenneturvallisuuden parantamiseksi suojatien status suojatienä tuli näin palauttaa. Pelkät kampanjat asian eteen eivät riitä, vaan suojatien kunnioittamisrikkeistä tulee rangaista kovemmalla kädellä, toteaa Heinonen ja nousee autoonsa. Edessä on yli 400 kilometrin ajo seuraavalle juontokeikalle.”

toimittaja ja kuvat Jari Kohonen

Kommentit