Tuore tänään uutisoitu Etelä-Suomen Sanomien ja Satakunnan Kansan Taloustutkimuksella teettä kysely kertoo, että suuri osa suomalaisista haluaa lisää avoimuutta vaalirahoitukseen. Haastattelututkimuksen mukaan kolme neljästä totesi haastattelussa, että kansanedustajaehdokkaiden tukiyhdistysten tulisi ilmoittaa, mistä lähteistä niiden rahat ovat peräisin. Itseasiassa laki jo tälläkin hetkellä vaatii toimimaan näin. Itse kun vaalirahoitusselvitystä teimme niin soitin ja kysyin lain tulkintoja ja käytäntöjä ja sain yksiselitteisen vastauksen, että tämän tyyppinen ”50 000 tukiyhdistys B:ltä” -ilmoitus ei täytä lainkirjainta ja henkeä. Moni kuitenkin edelleen teki tällaisen ilmoituksen ja kun niitä ei mediassa esille nostettu ja keskusteluissa paheksuttu niin ei asia tapahdu mitään. Järjestelmässä ei ole rangaistusmenetelmää jos lakia ei noudateta. Ainoastaan julkinen keskustelu toimii lain valvojana.
Itse tein ilmoituksen niin kuin laki vaatii ja vielä hieman ylikin. Kerroin lain vaatiman tulopuolen lisäksi myös sen miten rahat käytettiin. Se minusta lisää osaltaan asian läpinäkyvyyttä. Se mahdollistaa mm. sen että voimme vertailla kampanjan laajuutta ja näkyvyyttä ja käytettyä rahamäärää keskenään. Vaalien jälkeenhän esitettiin syytöksiä, että ilmoituksia on tehty alakanttiin.
Itse olen nykyisen lain kannalla, mutta olen valmis tiukentamaan sen valvontaa ja myös tekemään asialle sanktioita jos lakia ei noudateta. Myös Suomen vaalirahoituskomiteaa johtaneen hallintoneuvos Lauri Tarastin mukaan on selvää, että järjestelmässä on kehittämisen varaa. Uskon, että asia tulee esille ja tarkasteluun.
….
Tänään toivomme poutaa ja mielellään aurinkoakin. Saimme kutsun Alastaron kiihdystyskilpailun EM-osakilpailuun seuraamaan Janne Ahosen EM-urakkaa ja tässä lajissa ei kosteutta asfaltin pinnassa sallita. Aamulla viestiä järjestäjiltä, että pilvistä ja pientä tihkua. Nyt kuitenkin kohti Alastaroa ja toivotaan, että pinta kuivuu.
…
Puoli päivää saimmekin odottaa. Sadetta riitti aina iltapäivään asti ja itseasiassa ehdimme kaikessa rauhassa istuskella varikkorekan suojissa Pykälistön Juuson, Ahosen Jannen ja Hongan Jorman kanssa. Sivussa katselimme myös Kimi Räikkösen voitokkaan F1-kilpailun Englannista, mutta sitten jo rata oli saatu kuivaksi ja päästiin tosi toimiin. Uskomattoman hieno kokemus. En aiemmin ole ollut kiihdystyskisoissa ja nyt tämä tuli koettua ja vielä parhailla mahdollisilla autoilla. EM-lähdöissä viivalla oli kovimmat autot TOP Fuelit, mitkä kiihtyvät 0-100km/h:ssa autonmitassa eli vajaassa puolessa sekunnissa. Tänään myös näimme uuden Euroopan ennätyksen loppunopeuksissa ja mikä hienointa Janne Ahosen kovassa seurassa. Hieman sade kiusasi aikatauluja ja koko pakettia ei läpi ehditty vetämään. Pisteen kuitenkin jakoon upean päivän jälkeen.
Nyt jo kotona tai siis mökillä. Huomenna aloitamme Vaahteramäen Ratsutallilla viikonmittaisen ratsastusleirin tai tehokurssin. Joka päivä ratsailla kesäiseen tapaan parisen tuntia. Huomenna myös kukkien lasku loppilaisen kirjailijan ja tutkimusmatkailija Sakari Pälsin haudalle hänen syntymänsä 125-vuotispäivänä ja illalla vielä Lopen kunnan tulevaisuuteen ja haasteisiin keskittyvä Kesäkokouksemme. Olemme kutsuneet Loppijärven rantaan väkeä keskustelemaan kotikuntamme tulevaisuudesta ja nyt edessä olevista haasteista ja seutukunnan yhteistyökuvioista. Haluamme näin laajentaa keskustelua ja kuulla laajemmin mielipiteitä ja ajatuksia asioista päätöksiemme tueksi. Samalla myös keskustelemme vuoden päästä tulevista kunnallisvaaleista. Olemme aloittaneet jo vaaleihin valmistautumisen ja ehdokaslista kasvaa hyvää vauhtia. Onkin hyvä, että saamme jälleen mukaan myös hyviä uusia kuntalaisia ehdokkaiksi ja jo nyt puhumaan ja keskustelemaan kotikuntamme asioista. Tässä voinkin toistaa vielä haasteen ja pyytää kotikuntamme asioista kiinnostuneita ottamaan yhteyttä. Mukaan pääsee ja ehdokaslistallakin vielä tilaa. Yhteyttä voi ottaa suoraan minuun timo.heinonen@eduskunta.fi, jos vähänkin kiinnostus heräsi.