Sunnuntai, 08.02.2009

Blogi, sunnuntaina 08.02.2009

Sunnuntai ja vapaapäivä. Tänään suuntaan Pekkalan mökille. On tarkoitus saada ilmalämpöpumppu tänään jo voimiinsa ja muutakin pikkuaskaretta luvassa.

Eilen saimme tiedon, että perussuomalaiset ja kristilliset lähtevät kesän EU-vaaleihin yhteisellä ehdokaslistalla. Aikalailla mielenkiintoinen kaksikko. Saa nähdän miten kahden puolueenväki ottaa vastaan sen tosiasian, että itsensä esimerkiksi kristillisdemokraateille antama ääni saattaakin lopulta hyvin suurella todennäköisyydellä auttaa parlamenttiin vain yhden perussuomalaisen. Jäämme mielenkiinnolla siis odottamaan näiden kahden puolueen ehdokasasettelua niin kuin muidenkin. Mutta siis vaaliliitto tekee ehdokasasettelusta äärimmäisen mielenkiintoisen juuri tuosta edellä kuvaamastani syystä.

Kommentit