Espoossa järjestetty ammattiosaamisen suurtapahtuma käynnistyi keskiviikkona ja eduskunnan sivistysvaliokunta tutustui tapahtumaan perjantaina. Yhteensä tapahtumassa neljän päivän aikana kisailee yli 1100 eri ammattialojen nuorta osaajaa TaitajaMästare 2008 Suomen Mestaruusfinaaleissa sekä ammatillisen koulutuksen kulttuurikisoissa.
Tapahtuma on kaikkien aikojen suurin ammatillisen koulutuksen näyttäytyminen maassamme ja tapahtuman tarkoitus on lisätä nimenomaan ammatillisen koulutuksen tunnettavuutta ja vetovoimaa. Tapahtuman tavoitteena on myös lisätä koulutuksen arvostusta nuorten keskuudessa ja kannustaa oppilaita kehittymään. Tänä vuonna erityisteemana kiinnitettiin huomiota yrittäjyyteen sekä rekrytointiongelmaan.
Eduskunnan sivistysvaliokunta tutustui tapahtumaan jäsenensä, Espoon kaupunginhallituksen puheenjohtajan, Jukka Mäkelän johdolla. Sivistysvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Timo Heinonen oli tyytyväinen tapahtumaan.
– Nämä ovat hienoja tapahtumia nuorille ja tuovat näkyvyyttä ja arvostusta ammatilliselle koulutuksellemme. Lisäksi oli mukava nähdä, että tapahtumassa oli otettu erityisesti huomioon tämän vuoden yrittäjyysteema ja rekrytointipiste oli hieno lisä tapahtumaan, kertoi Heinonen.
– Ja tottakai arvokasta on myös se, että ns. retro-reitillä pääsi tutustumaan ei aivan perinteisiin ammatillisenkoulutuksen mahdollisuus. Nämä lajit mahdollisesti tulevaisuudessa sitten myös varsinaisina kilpailulajeina. Tietysti näin hevosalanihmisenä, hevosmiehenä, hevosalan koulutuksen esittely on hieno lisä tapahtumalle.