Saako oikeuskanslerin nyt rajan sulkenutta arviota sitten arvostella?

Blogi, keskiviikkona 29.11.2023

Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen ei aiemmin hyväksynyt itärajan sulkemista kokonaan. Hänen arvionsa ja päätöksensä jälkeen lukuisat tahot alleviivasivat ja korostivat, että apulaisoikeuskanslerin päätöstä ei saanut arvostella tai kyseenalaistaan. Joidenkin mielestä se oli jopa maalittamista. Siis yksikin twiitti. Osa jopa syytti maamme hallitusta siitä, että ”hallitus yritti tehdä laittoman päätöksen ja onneksi apulaisoikeuskansleri esti sen”. Päätöksenteon valmistelun tasoa myös kyseenalaistettiin yms.

Tällä viikolla oikeuskansleri Tuomas Pöysti tule toisenlaiseen lopputulokseen laillisuusvalvonnan osalta. Hänen mukaan koko itäraja voitiin nyt sulkea ja keskittää turvapaikanhakeminen muille raja-asemille mm. lentokentille. Hallituksen itärajan sulkeminen siis toteutui.

Nyt tuntuukin, että samansuuntaiset tai samasta suunnasta tulevat viestit ovat toisenlaisia. Nyt oikeuskanslerin päätöstä pidetään vääränä. Nyt siis oikeuskanslerin päätöstä saa arvostella ja se ei ole nyt maalittamista. Nyt ei näytä siis oikeuskanslerin päätös olevankaan oikea ratkaisu, vaikka hän nimenomaan on tehnyt esityksen laillisuusarvioinnin virkavastuulla. Jos edellisellä kerralla näiden tahojen viesti oli, että apulaisoikeuskansleri pysäytti laittoman esityksen, niin eikö nyt sitten pitäisi todeta, että oikeuskansleri totesi esityksen lailliseksi. Näinhän siinä kävi.

Ex-kollegani Stefan Wallin tapasi aikanaan sanoa, että…

”Se on niin sanottu eri asia.”

Hallituksen tiedotustilaisuus Suomen itärajan sulkemisesta 28.11.2023 Kuvien käyttöehdot – Villkor för att använda bilderna – Use and rights © Lauri Heikkinen, valtioneuvoston kanslia

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti kommentoi Ylen A-studiossa tiistaina sitä, että ”Päätöksentekijöiden ja laillisuusvalvojan käytössä on ollut hyvä tilannekuva- ja tiedustelutietoa, mistä kaikki ei ole julkista. Siksi tämä ei ole maahanmuuttokysymys. Tämä on kansallisen turvallisuuden kysymys. Ja sitä on sellaisena myös meillä laillisuusvalvonnassa käsitelty” ja hän jatkoi vielä, että ”Venäjällä todellisessa vaarassa olevilla muitakin pakoreittejä”.

Ylen uutisessa 28.11.2023 todettiin, että ”Pöystin mukaan päätöksenteossa on kyse kansallisen turvallisuuden ja perusoikeuksien välisestä tasapainottamisesta”.

Ihmeellistä, että nyt samat tahot siis arvostelevat oikeuskanslerin arvion myötä tehtyä päätöstä. Päätöshän on heidänkin aiemman logiikan mukaan oikea ja laillinen, kun oikeuskansleri näin on todennut.

Tämä vain nyt tällaisena pohdintana, kun tuntuu, että erityisesti vihervasemmisto ja vihreät käyttävät perustuslakivaliokuntaa ja oikeuskansleria ja muita laillisuusvalvojia hieman ainakin niin sanotusti tarkoitushakuisesti. Tällä viikolla nimittäin perustuslakivaliokunta on esimerkiksi kerta toisensa perään todennut hallituksen mm. sosiaaliturvaan kohdistamat muutokset perustuslain mukaisiksi. Niitä päätöksiä näköjään saa nyt taas arvostella. Viime kaudella, kun vielä perustuslakivaliokunta teki aina vain ja ainoastaan ainoan oikean päätöksen.

Tulkintaahan se oli silloin ja niin se on nytkin.

Tuli muuten tuossa töissä mieleen sellainenkin kysymys, että mikähän kansainvälinen sopimus velvoittaa Suomen pitämään yleensäkään yhtään raja-asemaa Venäjän rajalla?

….

Kello 20.21 ja hetki sitten kotiin. Tänään neuvottelut maaliin valtiovarainvaliokunnan ns. jakovarasta. Johdollani valmisteltu esitys julkiseksi vasta, kun valtiovarainvaliokunta se on on käsittelyt. Mukana kuitenkin yli 30 miljoonalla liikennehankkeita ja merkittäviä juttuja myös muille hallinnonaloille turvallisuudesta koulutukseen ja luonnosta elinvoimaan. Malttakaa vielä hetki odottaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit