Hyvää Naistenpäivää vielä teille kaikille täällä blogissanikin. Upea viikonloppu takana ja ensimmäinen minulle oikeastaan hieman sellaisissa kampanjatunnelmissa. Varsinaisesti kampanjani starttaa vasta ensi viikonloppuna, mutta hieman jo lämmiteltiin nyt kun täällä Hämeessä vietettiin yhtä tärkeintä talven tapahtumaviikonloppua. Hämeenlinnan Hauholla SM-pilkit, Lahdessa F-cupia ja tottakai hiihdon maailman cupin Salpausselän Kisat ja tänään sitten suuri Naistenpäivän Moottoriurheilupäivä Saukkolassa. Ja sitten vielä Naistenpäivän kahvit Riihimäellä.
Moottoriurheilun naistoimijat ja naiskuskit järjestivät tänään siis Saukkolan EK:lla ensimmäisen naisten moottoriurheilutapahtuman. Sää ei nyt ollut mikään paras ja mm. moottorikelkat jäivät parkkiin, mutta ihmisiä oli valtavasti. Ruusuja jakoon ja motorsportia niin sisällä, esittelyteltoilla kuin testi-ek:nkin puolella. Ja tänään siis kaikessa jonon eteen menivät naiset. Ja oli mukava huomata kuinka moni meistä moottoriurheilujutuista tuttu oli lähtenytkin tänään liikkeelle oman puolison ja moni myös koko perheenkin voimalla. Ja hauskoja oli ilmeet kun ralliautot kyyditsivät väkeä EK:n pätkällä. Legendaarinen Ford Escort RS2000 antoi hienoja kyytejä kuten muutkin ralliautot.
Esittelyteltoilla oli myös paljon väkeä ja paikalla mm. kartingin, enduron, ralli, crosskartin ja jokkiksen naiskuskejamme ja olen varma, että tämä päivä sytytti moneen naiseen kipin lähteä upeiden lajiemme pariin mukaan. Ja tänään jo järjestäjien kanssa juteltiin, että tapahtuma saa jatkoa ja ehkä jo kesälläkin. Kannattaa siis seurata ilmoittelua ja minäkin täällä blogissani varmasti tulevistakin vinkkaan.
Riihimäen Naistenpäivän kahveilla ruusuja ja herkkuja.
Vaali-Viton nokka suunnattiin sitten seuraavaksi Riihimäelle ja siellä Kokoomuskahvilalla tänään Naistenpäivän kahvit illansuussa. Taina Noopila ja Derya Özgün olivat laittaneet tarjoilupöydän koreaksi ja minulla matkassa ruusuja. Niistä oli siis tämä illansuu tehty ja kivasti väkeä olikin liikkeellä. Ja nyt huomisesta eteenpäin ”Timon Pieni Kahvila” palvelee Riihimäellä Hämeenkadun varressa päivittäin. Kahvilan aukioloajat ja tulevat tapahtumat ja tilaisuudet löydätte helpoimmin täältä: Riihimäen Vaalikahvila. Sivut päivittyvät vaaleihin asti ja kannattaa siis kurkata useamminkin mitä kaikkea kuppilallamme tapahtuu ja varmistaa myös tarkemmat aukioloajat.
Huomenna sitten aikainen herätys ja tuuraamaan eduskuntaan valiokunnista poissaolevia. Minun omissa valiokunnissa työt jo tehty, mutta näyttää muissa valiokunnissa olevan niin paljon poissaoloja syystä tai toisesta, että ylitöiksi tämä sitten meillä muilla menee. Mutta työt on jonkun tehtävä. Ja illalla sitten maanantaina vielä Lopella kunnanvaltuuston kokousta johtamaan.