Maamme tuore ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko valmistui loppuvuodesta. Koronavuosi hieman työtä viivästytti, mutta tärkeä asiakirja saatiin valmiiksi. Selonteossa tärkeässä roolissa on länsinaapurimme Ruotsi.
Myös Ruotsissa turvallisuus on ollut Venäjän vallattua Krimin muutamaan vuosikymmeneen enemmän esillä kuin miesmuistiin. Ruotsi on vahvistanut joukkojaan ja panostaa nyt myös lisää merkittävästi puolustusmateriaaliin. Tulevina vuosina Ruotsi kasvattaa puolustusbudjettiaan jopa 40 prosentilla. Myös lainsäädäntöä Ruotsi on päivittänyt ja nyt tuoreimpana valtiopäivät hyväksyi lain keskinäisestä sotilaallisesta avunannosta syyskuussa 2020.
Ruotsalaisen ajatushautomo Frivärldin tuoreessa kirjoituksessa emeritusprofessori, Viron entinen puolustusministeri, ja presidentti Lennart Meren neuvonantaja Hain Rebas kirjoittaa 20.11.2020 Ruotsin tuoreista turpo-toimista mielenkiintoisesti. Alkuperäinen artikkeli SVERIGE OCH FINLAND MÅSTE KOMMA NÄRMARE VARANDRA -löytyy ruotsinkielisenä täältä. Mutta alla muutamia mielenkiintoisia huomioita suomennettuna.
Rebas käsittelee lakia Ruotsin ja Suomen välisestä operatiivisesta sotilasavusta (SFS 2020:782, 10.9.2020). Laki koostuu kuudesta kappaleesta, joista suurin osa, 5/6, käsittelee Suomen tukea Ruotsille sodassa tai sodan vaarassa. Rebas toteaa, että ”kummallista kyllä, vain yksi kohta koskee Ruotsin mahdollista tukea Suomelle.”
Ja vielä hämmentävämpää on se, että lain mukaan ”Ruotsin hallitus voi sen mukaan tukea Suomea asevoimilla, mutta vain sillä ehdolla 1), että Ruotsi itse ei ole sodassa, ja 2) että Suomen alueella ei ole aseellista konfliktia.
Nyt herää kysymys, että mitä ihmettä?
Auttaa voidaan, jos Ruotsi itse ei ole sodassa ja myöskään Suomen alueella ei ole aseellista konfliktiä?
Nyt pitää kysyä, että mitä siellä länsinaapurissa oikein puuhataan?
Lain piti nimenomana käsitellä ”operatiivista sotilasapua”, mutta Ruotsi onkin kirjannut poissulkevat ehdot, niin, että sotilaallista apua ei voida antaa?
Rebas hämmästeleekin samaa toteamalla, että…
”Ruotsi saa siis tukea Suomea joukoilla, ei siis pidä, ja vain rauhan aikana. Mutta heti kun Suomen ja Venäjän rajalla palaa tai sen yläpuolella olevassa ilmatilassa tapahtuu, voi Ruotsi rauhassa palata omistautumaan itselleen”.
Rebas jatkaa artikkelissaan, että ”Tosiasia on, että tällä hetkellä ei voida odottaa enempää, ei Helsingissä eikä Tukholmassakaan. Ja juuri tämä on vakavaa tässä asiassa.” Ruotsin hallituksen toimet on siis käytännössä rajattu nollaan ja tosipaikan tullen Ruotsi ajattelee parlamentin tekevän sitten päätöksen sotilaallisen avun antamisesta. Rebas kuitenkin kyseenalaistaa mm. Ruotsin nykyhallituksen tahdon auttaa Suomea. Hän pitää edes ajattelua epärealistisena siitä, että ”Ruotsin tämän päivän melko halvaantunut hallitus haluaisi, tai pystyisi vakuuttamaan ja saamaan valtiopäiviä tukemaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta Suomea ruotsalaisilla joukoilla”.
Rebas pyörittelee tilannetta toteamalla, että ”tietysti, poliittisesti pää- ja ulkoministeri tietenkin puhuisivat hätätilassa tilanteen äärimmäisen vakavasta vakavuudesta, puhuisivat veljeskansasta ja kohtalotoverista. Ehkä jopa lainaisivat Runebergia, ja poukkaroisivat EU:n ja YK:n välillä”. ”Sillä jo sitä ennen – voi kuvitella – että Ruotsin Moskovan-suurlähettiläs on kutsuttu Venäjän ulkoministeriöön. Vai saako Ruotsi tämän hienovaraisen ”tarjouksen josta ei saa kieltäytyä” muualta. Oli miten oli. Sen jälkeen Ruotsi vääjäämättä pitää matalaa profiilia kaikissa Suomea koskevissa asioissa.”
Rebas jatkaa pohdintaansa ja kysymällä…
– Miksi?
Ja vastaa…
”Koska Tukholma ei voi, eikä sillä ole resursseja auttaa. Se on nähty, punnittu ja havaittu helposti. Tässä siniset silmät tai muuten korkeat hännät eivät auta.”
Tämän kaiken jälkeen Rebas vetää tilannetta yhteen ja toteaa, että ”tämän päivän suuri poliittinen turvallisuustilanne ei ole kääntymässä kohti parempaa. Ruotsin varustautuminen ja Ruotsin ja Suomen välisen puolustusyhteistyön lisääntyminen ovat niin tärkeitä juuri tätä lisääntyvää hämärää vastaan. Ruotsin ja Suomen puolustusyhteistyölle on itse asiassa annettava tulevaisuudessa etusija, jotta se selviytyy marginaalilla idän paineesta, joka on sekä Suomen että Ruotsin elinehto.”
Rebas nostaa kirjoituksessa esille myös sen miten suomalaiset ja ruotsalaiset kokevat tilanteen ja velvollisuuden auttaa toisiaan. ”Vasta kun laajemmatkin väestöt molemmin puolin kokevat sen luonnolliseksi on puolustusyhteistyöllä mahdollisuus menestyä. ”Mutta juuri siihen meidän on pyrittävä, kansalaiset ja poliittinen hyväksyntä on elinehto konkreettisempaan yhteistyöhön kuin nykyinen laki operatiivisesta sotilaallisesta avusta”.
Nostan vielä yhden huomion kirjoituksesta esille. Siinä Rebas lainaa ensin entistä pääministeri Göran Perssonia ja toteaa…
”Se, joka on veloissa, ei ole vapaa”…
….”sanoi kerran pääministeri Göran Persson. Sama pätee heikkoihin. Heikkojen liikkumisvapautta on vaikeutettu, aloitekyky on rajallinen. Ruotsin ulkopolitiikkaa rajoittaa edelleen liika aseistariisunta. Itse alalla ollaan edelleen enemmän tai vähemmän riippuvaisia lähiympäristöstä ja suurvaltanaapureiden mahdollisista oikuista ja fobioista”.
”Mutta kasvavilla resursseilla ja Suomen tuella Ruotsi tulee vahvemmaksi, tehokkaammaksi ja itsenäisemmäksi. Ruotsin ja Suomen synergia avaa ennaltatietämättömiä mahdollisuuksia.”
”Viron entisen presidentti Toomas Hendrik Ilveksen kutsuman ”turva-aukon” muodostamisen sijaan tulisi suomalaisten ja ruotsalaisten poliitikkojen aktiivisesti pyrkiä luomaan yhteinen vakauttava keskiö, demokratian, rauhan ja vapauden keskus koko alueelle.”
Lopuksi Rebas vetää tilanteen yhteen osuvalla tiivistyksellä…
”Silloin Tukholmassa ja Helsingissä voidaan edelleen Nato-kortti taskussa, rauhallisin mielin kehittää yhteisiä kansallisia etuja ja torjua hiljaa kaikki provokaatiot ja hyökkäykset milloin tahansa.”
Mutta itse kysyn, että mitä ihmettä te veljet ja siskot Itämeren toisella puolella oikein olette EU:n keskinäisestä sotilaallisesta avunannosta ajatelleet? Eihän teitä kukaan tule auttamaan, jos te ette ole valmiita myös vastavuoroisesti auttamaan. Miettikääpä vielä kerran ja korjatkaa.
Ps. Tässä siis hieman vapaasti suomennettuna tuota artikkelia. Kurkatkaa alkuperäinen täältä.
…
Kello 14.57
Suomenliput Suruliputuksessa.
Tänään haudan lepoon siunattiin viimeinen Mannerheim Ristin ritari Tuomas Gerdt. Hänen koulinpäivänään istutin Ritarien Kuusen Pekkalaan. Tänään sytytin sen juurelle kynttilän, otin lakkini päästä ja kiitin ja kunnioitin. Kiitollisuus on ikuista ja kunnioitus veteraanisukupolvellemme.
Gerdtin ohje ja muistutus meille oli, että…
Ei koskaan enää.
Se olkoon mielissämme tänään ja tulevaisuudessakin. Mutta pahimpaan meidänkin tulee varautua ja muistaa aamuisen kirjoitukseni hengessä, että viime kädessä se on aina vain oma kansamme, joka tätä maata puolustaa. Ja tämä maa on puolustamisen arvoinen.
Ohjelma tänään muuttui koronarajoituksien takia ja en saanut lupaa osallistua Helsingissä autoilijoiden Torviprotestiin. Myös yleisesti nyt kokoontumisia syytä rajoittaa ja ottaa tilanne vakavasti. Mutta sen tämäkin autoväki tietää, että rinnalla olen ja tukena 110 prosenttisesti.