Runebergin Makkara se vasta mainio pakkaspäivän herkku onkin

Blogi, sunnuntaina 05.02.2023

Hyvää Runebergin päivää!

Kaikkihan sen Runbergin tortun tietävät, mutta me makkaran ystävät olemme yrittäneet levittää myös Runebergin Makkaran ilosanomaan näin helmikuun alkajaisiksi. Suolaisempi versio tutusta punssitortusta on helppo valmistaa ja vieläpä takuu varmasti maukastakin. Ja makuelämyksen kruunaa sitten tietenkin aito ja oikea mummun muussi.

Ja tämä herkku vielä valmistuu helpolla ja ihan meiltä jokaiselta. Ei tarvita kuin paketti tai kaksi HK:N sinistä. Makkarat pilkotaan sitten sellaisiksi tortun mittaisiksi pätkiksi ja oikaistaan niin, että seisovat pellillä suorassa ja nätisti. Sellainen 5-6 cm pitkät pätkät ovat kokemuksen mukaan juurikin sopivan mittaisia. Leikkuuhommiin ryhdyttäessä voi uunin laittaa lämpenemään noin 225 asteeseen ja sitten vain pelti uuniin vajaaksi vartiksi. Hieman kannattaa makkaroita seurailla uunissa ja sitten vielä ihan pikkasen antaa jäähtyäkin, kun ne uunista ulos vetäiseen.

Ja lopuksi se kruunu. Sekoita paistamisen aikana majoneesi ja sinappiseos valmiiksi ja sitten vain siitä pursottamaan rinkulat jokaiselle Runebergille ja keskelle kukkaseksi töräys ketshuppia. Ja ei muuta kuin…

Nautimaan asianmukaisella arvokkuudella!

Ps. Näistä saa muuten ihan hauskoja kavereita myös talviseen cocktail-pöytääkin. Silloin vain korvaat kuninkaallisen HK:n Sinisen esimerkiksi perinteisillä kuorettomilla nakeilla. Siitä kivoja pikkupätkiä ja päälle samat herkut ja tikku nokkaan. Avot!

Mutta mikäs olikaan sen tortun historia? Se menee aikalailla kauaksi. Ainakin jo 1850-luvulla julkaistussa Johan Ludvig Runebergin puolison Fredrikan reseptikirjasta ohje löytyy. Kyseessä on siis ainakin 150-vuotinen herkku. Tarina kertoo, että kansallisrunoilijamme oli hyvinkin pärsso makealla. Porvoolaisen kondiittorimestarin Lars Asteniuksen herkut maistuivat miehelle jopa aamupalaksi ja niinhän siitä tortusta tuli sitten pikkuhiljaa herran nimeäkin kantava. Fredrika päätti ryhtyä kotona miehelleen torttuja vääntämään ja historia kertoo, että pula-aikana torttuihin laitettiin aina vähän sitä sun tätä mitä kaapista sattui löytymään pullakanninoista keksinmuruihin ja erilaisiin jauhoihin.

Mutta torttujen seuraksi vielä Runbergin Vänrikki Stoolin tarinoista pieni pätkä:

”Te voititte, on teidän valta nyt,

se mulle tehkää, mikä miellyttää!

Mut laki ennen mua syntynyt,

myös jälkeheni jää.”

….

Kello 23.03 ja sängyssä. Tänään pitkä päivä ja Hämeenlinnaa, vaalikoneita ja vaikka mitä. Ja vähän myös maakunnan juttuja ja valtakunnankin. Sellainen pyhäpäivä siitä sitten tuli, mutta antoisa sellainen. Huomenna arki ja taas mennään. Ja nyt helmikuu eduskunnassa myös istuntoja maanantaisin eli vähän extraa vielä viikkoihin. Jaksaa jaksaa…

 

 

 

 

Kommentit