Ilta-Sanomien viime viikonlopun presidenttigallup vahvisti käsitystäni ja ennakointiani siitä, että vuoden 2024 presidentivaaleista tulee 2020-luvun poliitikkojen kisa vastaan konkari Pekka Haavisto.
Ykköseksi nyt noussut Pekka Haavisto (vihr.) näyttää 48% kannatuksella olevan varma lähtijä kisaan. Nousua edellisestä mittauksesta +5%-yksikköä ja tukeva eturivin paikka ainakin vielä tässä vaiheessa. Pitkän matkan juoksua Mäntyniemeen tehnyt keskustan Olli Rehn näyttää olevan jo nyt maitohapoilla ja kannatus jatkaa laskua. Rehn näyttäytyy tässä päivässä ja nykytapahtumien valossa menneen ajan ulkopoliitikolta. Samaan aikaan keskustan Antti Kaikkonen vahvistaa kannatustaan ja itse uskon, että keskustan starttaaja vielä vaihtuu. Kaikkonen on osaamisensa osoittanut ja myös rohkeutensa ja ansaitsee paikan presidenttikisaan. Hyvä kysymys on se, onko keskustalaisella ehdokkaalla loppupelissa mahdollisuuksia tulla valituksi, kun oman taustapuolueen kannatus on 10 prosentin luokkaa? Ja vastaus kuuluu, että on, kunhan ehdokas on tätä päivää eikä menneisyyttä edustava. Enkä nyt siis tarkoita Paavo Väyrystä vaihtoehtona lainkaan.
IS:n gallupissa modernien päättäjien joukosta kisaan ilmoittautuu myös Antti Häkkänen. Häkkänen oli mukana nyt ensi kertaa presidenttigallupissa ja samantien kova 18 prosentin lähtölukema. Myös Elina Valtoselle mitattiin nyt Mäntyniemen oven kannatus ensi kertaa ja sekin kohtuullinen aloituskorkeudeksi – 13 prosenttia. Näyttää selvältä, että kokoomuskin lähtee kisaan tämän päivän vahvalla nousevalla kärjellä. Oma veikkaukseni on edelleen Häkkänen. Pitkään lähes ainoana kokoomusnimenä listoilla pidetty Alexander Stubb menettää nyt hieman kannatustaan ja jää selvästi Haaviston, Rehnin, Mika Aaltolan ja Sanna Marinin taakse.
Gallupin yksi mielenkiintoinen huomio liittyykin puolueisiin sitoutumattomaan Mika Aaltolaan. Tässä näyttäisi nyt Aaltolan tiukka kieltäytyminen ehdokkuudesta näkyvän. Kansa ei nimeä häntä suosikikseen, kun mies kerran on itse kieltäytynyt. Samaa muuten näkyy myös Sanna Marinin kannatuksessa. Marin on 31% kannatuksella kuitenkin nelossijalla kieltäydyttyäänkin ehdokkuudesta ja lukema nousee, kun valovoimainen kärkipoliitikko kisaan lopulta ilmoittautuu. Marin olisi demareista ainoa, joka voisi presidentinvaaleissa kerätä puolueensa kannatusta korkeamman kannatuksen. Muiden kohtalo oli Lipponen-Haatainen -luokkaa eli reilusti alle 10 prosentin ensimmäisellä kierroksella. Marin voisi hyvinkin kisata vasemmiston ja vihervasemmistonkin turvin jopa paikasta kakkoskierrokselle. Siinä ainoa este oli vihervasemmistoa myös edustava Haavisto huippusuosionsa kanssa. Mutta Aaltola on nimi mitä ei kannata unohtaa. Miehellä on kovaa nostetta kentällä ja jos keskusta-oikeistosta miestä kisaan pyydetään niin lähteehän hän ja luku samantien sellainen millä kisattaisiin paikasta kakkoskierrokselle.
PS tulee ensimmäiselle kierrokselle joka tapauksessa Jussi Halla-aholla. Halla-aholle nyt 24 prosentin kannatus missä nousua prosenttiyksikkö. Halla-ahon noste ei kuitenkaan riitä kakkoskierrokselle ja silloin perussuomalaisten äänet voisivat hyvinkin olla presidentitekijän ääniä kakkoskierroksella. Ja sen tiedämme, että persuäänestäjät eivät Haavistoa eivätkä Marinia tukisi vaan äänet menisivät helpoimmin Häkkäselle, Kaikkoselle tai Aaltolalle. Tai sitten ne jäisivät kotisohvalle?
Mielenkiintoinen nimi uutena pressagallupissa oli myös evp. kenraali Pekka Toveri (14%). Toveri on saanut kovanluokan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan asiantuntijana näkyvyyttä viime vuoden aikana runsaasti ja on mukana nyt myös huhtikuun eduskuntavaaleissa. Jos presidentiksi kansa kaipaa lopulta ulko- ja turvallisuuspolitiikan kovaa osaajaa niin Toverin nimi kannattaa vielä laittaa mieleen. Eikä Yhdysvaltain suurlähettiläänkään Mikko Hautalankaan nimeä kannata vielä unohtaa ehkä mieluummin painaa mieleen. Ensi kertaa mukana gallupissa ja samantien politiikan ulkopuolelta 12 prosentin kannatus.
Mielenkiintoiseksi menee. Mutta pysyn omassa arviossani, että tästä kisasta tulee Haavisto vastaan 2020-luvun uudet modernit poliitikot -kisa.
….
Kello 18.43 ja ihanan aikaisin kotona. En edes muista, koska olisin saanut ottaa ihan pyjamahousut jalkaan jo ennen seiskaa. Ei haittaa.
Eduskunnassa tänään ylimääräinen istunto EU:n Ukrainan sotilaskoulutusoperaatioon liittyen. Käytin keskustelussa parikin puheenvuoroa ja alleviivasin apumme tärkeyttä, mutta myös maamme erityisasemaa valloitussotiin lähteneen Putinin Venäjän naapurissa. En voinut muuta todeta kuin, että ystävämme voimme valita, naapureitamme emme ja siksi meidän on varauduttava jopa siihen, että voittonsa jälkeen Venäjän seuraava kohde voisi olla Baltianmaat ja Suomikin. Mutta me teemme kaikkemme, että Venäjä ei voita vaan Ukraina ja vapaus, itsenäisyys, demokratia ja ihmisyys.
Luovuutta politiikkaan – Kreativitet i politiken
-kampanjaviikko 6.-10.2.2023
Illalla sitten vierailin vielä Etelä-Hämeen Tanssiopiston 7-8-vuotiaiden balettitunnilla. Tanssiopettaja Maiju Miladin johdolla pääsin mukaan todella hienolle tunnille missä opittiin, tehtiin ja kannustettiin. Upeaa työtä!
Luovutta politiikkaan -viikko järjestetään nyt siis ensimmäistä kertaa ja mukaan kampanjaan kutsuttiin taiteen perusopetuksen arkkitehtuurin, kuvataiteen, käsityön, mediataiteiden, musiikin, sanataiteen, sirkustaiteen, tanssin tai teatteritaiteen oppilaitoksia sekä ammatillisen koulutuksen musiikin ja tanssin koulutuksen järjestäjiä esittelemään toimintaansa meille kansanedustajille ja myös kuntapäättäjille. Tänään Tanssiopistolla minun jälkeen seuraavalla tunnilla isompien tunnilla nähtiinkin Lopen kunnanvaltuuston varapuheenjohtaja Tiina Seppälä. Tiina on pitänyt tanssia ja taiteen perusopetusta vahvasti esillä kotikuntamme päätöksenteossa ja voisi sanoa, että isolta osin oli Tiinan työn tulosta, että Lopella nyt musiikkiopiston rinnalle kunnan tuen saajaksi nostettiin myös tanssin taiteenperusopetus. Lopella on vuosia musiikkiopistoa tuettu noin 25 000 eurolla vuositasolla ja nyt Etelä-Hämeen Tanssiopisto nostettiin 20 000 euron vuotuisella tuella mukaan. Lisäksi Nuorisoteatterin toimintaa Lopella tuetaan myös pienemmällä summalla. Näin saimme vihdoin myös nämä Lopella taiteen perusopetusta antavat toimijat ns. samalle viivalle. Kiitos Tiinalle ja kaikille tätä päätöstä tuenneille.
Kuluvan viikon aikana eri oppilaitokset tarjoavat siis päättäjille mahdollisuuden osallistua kokemukselliseen tekemiseen lasten ja nuorten taideopetusta antavissa oppilaitoksissa ja keskusteluihin oppilaitosten henkilöstön sekä lasten ja nuorten kanssa. Oppilaitoksen oman toiminnan lisäksi vierailun aikana esitellään taiteen perusopetus ja/tai taidealan ammatillinen koulutus koulutusmuotona. Kampanjan tavoitteena on siis lisätä tietoisuutta ja ymmärrystä taiteen perusopetuksesta ja kulttuurialan ammatillisesta koulutuksesta ja niiden merkityksestä, sekä kasvattaa koulutusmuotojen näkyvyyttä. Kampanjalla halutaan myös nostaa taiteen perusopetuksen ja kulttuurialan ammatillisen koulutuksen osaksi kevään eduskuntavaalikampanjoinnin yhteydessä käytäviä keskusteluja, ja saada uusia tahoja kertomaan viestiä eteenpäin. Me olemme tähän sitoutuneet ja lupaan tehdä työtä jatkossakin niin kotikunnassani kuin valtakunnankin tasolla.
Kiitos lapsille mahtavasta seurasta! Ihanista kannustavista sanoista vähän kömpelölle Timolle! Ja Mainulle hyvästä opista ja hyvästä tsemppaavasta otteesta niin lapsille kuin minullekin.
Jokainen saa tanssia!