Riihimäen Kokoomuksen hallitus asettui maanantaina 12. toukokuuta virallisesti tukemaan kansanedustaja Timo Heinosta puolueen varapuheenjohtajaksi. Riihimäen Kokoomuksen puheenjohtaja Taina Ojapalo piti päätöstä helppona ja jopa itsestäänselvänä. Kokoomuslaiset näkevät Heinosella olevan selkeä paikka puolueen johtopaikoilla.
– Teimme hyvän kampanjan eduskuntavaaleissa ja nyt olemme yhdessä tukemassa Timoa puolueemme varapuheenjohtajaksi. Meillä on hyvä puheenjohtaja Jyrki Katainen, joka nauttii todella vahvaa kannatusta ja luottamusta, mutta uskomme, että Timolla on annettavaa puoluejohdossa, jonka tulee toimia yhtenäisenä tiiminä. Ajatuksen pitää olla tulevaisuudessa, totesi Taina Ojapalo.
Timo Heinonen asettui ehdolle kokoomuksen varapuheenjohtajaksi sen jälkeen kun puolueen valtakunnalliset liitot Kokoomusnuoret ja Kokoomusopiskelijat olivat esittäneet toiveensa. Mukaan lähdön jälkeen Heinosen taakse on asettunut myös muita yhdistyksiä ja paljon yksityisiä henkilöitä. Puoluejohto valitaan kesäkuussa Tampereella pidettävässä puoluekokouksessa.