Keski-Suomen Moottorikerhon Ville Varis ja Kangasalan Moottorikerhon Lauri Salonen saavat lauantaina kunnian startata ensimmäisinä matkaan Riihimäen Pohjolanrinteen koululta kohti ensimmäistä maastokoetta. Siitä SM- kilpailu lähtee liikkeelle, muiden noin 234:n kilpailijan seuratessa tasaisena nauhana perässä. Luvassa on yksi kovimmista SM-kisoista kautta aikain, sillä mukana ovat suomalaisten MM-huippujen lisäksi tukku timantinkovia Etelä-Euroopan kuljettajia.
Kahvakoplan oma mies, loppilainen Marko Tarkkala voitti avauskilpailun pari viikkoa sitten Lahdessa ja haluaan tietysti jatkaa voittoputkea myös kotikisassa. Tarkkala starttaa kilpailuun paljon enteilevällä numerolla 75. Kangasalan Valtteri Salonen oli kuitenkin aika hyvin Tarkkalan tuntumassa Lahdessa ja hän on varmasti kova pala purtavaksi kenelle tahansa Riihimäelläkin.
Myös kokeneet konkarit Sipoon Simon Wiik, Jämsän Petteri Silvan ja Janne Suominen, sekä Salpausselän miehet Mikko Tontti ja Heikki Timonen ovat takuuvarmasti vahvoilla. Tuusulan Jari Mattila ei onnistunut nappiin Lahdessa, mutta alkaa löytää jo tuntumaa MM-sarjan lähestyessä ja miehen vauhti kiihtyy varmasti. Mika Aholaa ei ole pahemmin kotimaan kilpailuissa nähty, mutta
nyt nähdään. Ahola on aina osannut lumella ajamisen, ja osaa sen takuuvarmasti vieläkin. Hän on yksi voittajaehdokkaista.
Iso kysymysmerkki ovat Ivan Cervantes, Alassandro Botturi, Alessando Belometti ja Alessio Paoli. Pystyvätkö he taistelemaan kisan voitosta, tai palkintokorokesijoista? Vähäinen lumitilanne antanee hieman tasoitusta ulkomaanmiehille.
Lähipäivien säätiedotus lupailee Riihimäen seudulle plus-merkkisiä asteita ja se tietää kosteita kelejä niin ajohousujen sisä- kuin ulkopuolellekin. Toivotaan pieniä yöpakkasia, että reitti kestää kunnialla kaikille edes kohtuullisen tasaväkisenä.
Kahvakoplan väki on puuhannut SM-kilpailua tosissaan ja yhdistetyltä lähtö- ja maalialueelta löytyy viihdykettä jokaiselle. Kilpailukeskuksessa on muun muassa moottoripyöränäyttely, jossa on esillä etupäässä enduro- ja motocrosspyöriä, varusteita, tarvikkeita ja alan lehtiä. Paikalla on myös kuuluttaja, joka pitää yleisön ajan tasalla kilpailun kulusta.
Suositellut katselupaikat sijaitsevat maastokoe kahdelta Riihimäen Lasin läheisyydessä olevan kolmostien vierestä, josta löytyy myös paikoitustilaa. Kaikkiaan maastokokeita on neljä, joiden yhteispituus on noin 34km. SM-luokat kiertävät reittiä kaksi kierrosta ja C-luokka yhden kierroksen. Ajo-ohje ja muuta tietoa löytyy osoitteesta www.sm-enduro.fi
SM-enduron kilpailukeskuksena tulevana lauantaina toimii Pohjolanrinteen koulu Riihimäellä. Kilpailu starttaa kello 10.01.
Lähde: Tapio Vuori