Exclusive: Putin’s demands for peace include an end to NATO enlargement, sources say
Näin otsikoi Reuters uutisensa eilen 28.5.2028 eli Putinin rauhanvaatimuksiin kuuluu Naton laajentumisen lopettaminen. Toimittaja Guy Faulconbridgen yksinoikeudella kirjoittamaan kolmelta venäläislähteeltä saamiin tietoihin nojautuvassa jutussa paljastettiin Venäjän diktaattori Vladimir Putinin uusia vaatimuksia sotatoimien lopettamiseksi Ukrainassa. Länsimaiden johtajien tulisi sitoutua kirjallisesti lopettamaan Naton laajentumisen itään ja poistamaan osa Venäjä-pakotteista.
Venäjän vastaus tuli nopeasti sen jälkeen, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump toi esille turhautuneisuuttaan Putiniin ja varoitti Venäjän johtajan ”leikkivän tulella” kieltäytymällä tulitaukoneuvotteluista Kiovan kanssa. Samaan aikaan venäläisjoukot moukaroivat Ukrainaa ennennäkemättömällä tavalla ja laajimmin hyökkäyksin koko yli kolmivuotisen sodan. Näillä toimillaan Putin pyrkii Reutersin lähteiden mukaan osoittamaan, että ”huomisen rauha on vielä tuskallisempi”.
No nyt Reuters kertoi, että Venäjä laatii parhaillaan omaa versiotaan rauhansopimuksesta, mutta voi arvioida, kuinka kauan se kestää. Niinpä. Ei Venäjä ole muuttumassa eikä haluamassa rauhaa, vaan Putinin Venäjä haluaa sotaa ja valloittaa koko Ukrainan ja sen jälkeen lisää.
Korkea-arvoinen venäläislähde kertoi Reutersille, että ”Putin on valmis solmimaan rauhan, mutta ei hinnalla millä hyvänsä” ja yhtenä vaatimuksena oli estää Ukrainan liittyminen tulevaisuudessakaan Natoon. Nato-tie ja samalla siis maiden itsemääräämisoikeus ja suvereniteetti vietäisiin Georgialta, Moldovalta ja myös muilta entisten Neuvostoliiton alueilta. Vaatimus olisi myös Ukrainan ”puolueettomuus” tai siis määrätty asemointi Venäjän etupiiriin sekä pakotteiden ja venäläisen jäädyttyjen omaisuuksien purku sekä kaikkien neljän Itä-Ukrainan alueen täydellinen luovuttaminen Venäjälle. Kysymys olisi siis Krimin lisäksi ainakin Luhanskista ja nyt yli 70 prosenttisesti venäläisten valloittamista Donetskista, Zaporižžjasya ja Hersonista. Lisäksihän Venäjä miehittää nyt myös osaa Harkivin ja Sumyn alueista ja uhkaa myös Dnipropetrovskia.
Putinin vaatimuslista on siis tuttu hänen sanoin sodan ”juurisyihin pureutuva”, mutta toki aiemmin kuultua laajempi. Keskeinen näissä on ollut juuri Natoon liittymisen estäminen, minkä toisaalta Kiova on toistuvasti torjunut. Ukrainan mukaan Venäjälle ei pitäisi myöntää veto-oikeutta sen pyrkimyksiin liittyä Natoon ja toisaalta Ukrainan tarvitsevan länsimailta vahvan turvallisuustakuun, jolla on kyky estää kaikki tulevat Venäjän hyökkäykset. Toisaalta Natokin on tämän torjunut viestittäen ettei se ole valmis muuttamaan ”avoimien ovien” politiikkaansa vain siksi, että Moskova sitä vaatii.
Trump suggesting on social media on Sunday that Putin had ”gone absolutely CRAZY” by unleashing a massive aerial attack on Ukraine last week.
Reuters muistutti siitä kuinka Trump turhautuessaan Putinin rauhanhaluttomuuteen ja samaan aikaan laajeneviin iskuihin Ukrainan siviilikohteita vastaan, kuvasi Putinin ”tulleen täysin hulluksi”.
Ei siis mitään kovinkaan uutta Putinin suunnasta. Itse toteaisin, että vain sumutusta ja ajan pelaamista. Juurisyyt ovat toisaalla – Venäjän imperialistisissa haaveissa – ja siksi lännen tulee varmistaa, että Ukrainan itsenäisyys ja suvereniteetti turvataan ja myös muiden alueen maiden vapaa mahdollisuus itse päättää tulevaisuudestaan – mm. siitä, että liittyvätkö ne Natoon tai eivätkö liity.
Oma arvioni ei ole muuttunut; Venäjä ei halua rauhaa vaan se haluaa Ukrainan. Ja Putin pelaa nyt aikaa.
Kysymys kuuluukin, että kuinka kauan se onnistuu jälleen kerran vedättämään Trumpia ja myös jarruttamaan eurooppalaisten päättäväisyyttä? Pitäisi muistaa, että Venäjä ei muutu.
…
Kello 22.17 ja helatorstai kääntyy yöhön. Järvenrannassa hiljaista ja järvi tyyni. Olisipa näin rauhallista Ukrainassakin.
Kiitos viesteistänne liittyen eiliseen sopimuspalokuntakannanottooni ja huoleeni VPK:den tulevaisuudesta hyvinvointialueiden ikeessä. Kuten kirjoitin, niin minusta ainoa oikea malli olisi nyt valtiollistaa koko pelastustoimi. Aiheesta siis eilisessä blogissani täällä.
Huomista kohden nyt. Ja viikonloppuakin jo odottelen, kun pääsemme juhlistamaan koulujen päättymistä ja myös kevään ylioppilaita ja valmistuneita.