Puhtaat vaatteet.

Blogi, torstaina 30.12.2010

Onko jo sinulle tuttu kampanja?

Itse tutustuin kampanjaan aikanaan ja olin iloinen, että se nyt myös saatiin tänä vuonna Suomeen. 1989 alkunsa saanut CCC eli Clean Clothes Campaign kulkee siis nyt meillä Puhtaat vaatteet -nimellä. Kampanjalla halutaan herätellä meitä suomalaisiakin nyt vastuullisiin valintoihin myös pukeutumisen suhteen. CCC haluaa parantaa työntekijöiden oloja vaatetus- ja urheiluvaateteollisuudessa.

Kannustan tänään itsekutakin tutustumaan mielenkiintoiseen CCC-kampanjaan netissä ja sen periaatteisiin. Linkki sivuille: Puhtaat vaatteet.

Maailmassa on yli 200 miljoonaa lapsityöläistä. Työlöt ja työajat ovat monissa paikoissa sietämättömiä. Ja ”tavallisesti lasketaan, että vaatekappaleen myyntihinnasta 0,5-5 prosenttia menee työntekijöiden palkkoihin”. CCC ei aja boikotteja, mikä minusta on kampanjassa tärkeä asia. On paljon tärkeämpää vaikuttaa työoloihin ja tapoihin kuin boikotoimalla ajaa jokin tehdas alas ja ihmiset vielä surkeampiin oloihin. Sivuilla myös lisää näistä. 

Valinnoilla voimme jokainen vaikuttaa.

Aamun Hesari laittoi jälleen gallupin kautta järjestykseen tämän hetkisen tilanteen mukaan yhden vaalipiirin. Ei mikään vähäpätöinen vaalipiiri vaan itse Uusimaa. Uudenmaan ylivoimaisesti suurin puolue olisi nyt pidettävissä eduskuntavaaleissa kokoomus. Kokoomusta äänestäisi peräti 27,2 prosenttia äänestäjistä.

Kakkosena olisi olisi demarit, joiden kannatus on pudonnut Uudellamaallakin reilusti alle 20 prosentin eli nyt 18,2 prosenttiin. Kolmas onkin sitten jo perussuomalaiset ja keskustan edelle neljänneksi on noussut myös jo vihreät Uudellamaalla. Keskustan kannatus on siis romahtanut ja on nyt enää 9,3 prosenttia.

Kisa suurimman vaalipiirin paikoista tulee olemaan siis kova. Nyt näyttää siltä, että persut saavat kaksi lisäpaikkaa. Mutta toisaalta jo eilen tuli Keski-Suomesta tuore gallup missä perussuomalaistenkin kannatus oli kääntynyt jo aikalailla jyrkkäänkin laskuun. Perussuomalaisten nousu on siis jäätynyt ja kääntynyt laskuunkin. Hesari tänään jo kertoikin, että myös Helsingissä perussuomalaisten kannatus on enää 10 prosenttia. Paljon sekin. Mutta Uudenmaan luvut plajastavat sen, että siellä missä perussuomalaisista voi Soinia äänestää on myös kannatusta. Yhden miehen liike toimii juuri näin. Mutta mielenkiintoista nähdä miten muissa vaalipiireissä käy.

Mutta seurataan tilannetta ja eletään ajassa.  Tänään todennäköisesti Taloustutkimuksen ja Ylen tuorein puoluekannatusmittaus julki. Se näyttää jo taas enemmän.

Mitä sitten tulee erikoiseen keskusteluun vaalitenteistä. Minusta ei pitäisi olla mitään epäselvää. Kolme suurta on kolme suurta eikä siinä ole nimetty yhtään puoluetta kausikorttipaikalle. Tilanne voi siis muuttua.

En tosin ymmärrä sitäkään, että perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini eilen olisi jättänyt eduskunnan ulkopuoliset puolueet tv-vaalitenttien ulkopuolelle. Kyllä ne on nähtävä aivan yhtälailla eduskuntapaikoista kisaaviksi puolueiksi ja tuollaiseen ylimielisyyteen ei pitäisi nyt Soinillakaan olla varaa eikä aihetta. Ehkä tämä Soinin pullistelu on seuraa sille miten puolue toimi eduskunnassa puoluetuen suhteen. Puheissa ensin arvosteltiin puoluetukea, mutta kun asiasta olisi voinut äänestää ja leikata puoluetukea niin koko perussuomalaisten ryhmä istui hiljaa ja otti avosylin vastaan puoluetuen. Populismiä parhaimmillaan ja pahimmillaan. Puhutaan toista ja tehdään toista – näin näyttää toimivan perussuomalaiset.

Tänään Lopella päivää kirjoitustöiden parissa ja sitten palaverejä Riihimäellä ja sen semmoista. Vielä välipäivinä onneksi hieman rauhallisempaa.

….

Tänään illalla pidimme kampanjamme tuotepalaverin Riihimäellä. Monenlaisia aivan uusiakin juttuja tulossa ja on upeaa, että mukana on sellaisia osaajia kuin mainossuunnittelusta vastaaja Järvisen Juha ja kumppanit. Tulee erilaista ja näkyvää. Ja nuo uudet tuotteetkin sellaisia jotka varmasti tulevat puhuttamaan ja näkymään. Uudenlaista ja erilaista. Mutta en voi vielä enempää paljastaa.

Päivän kova uutinen tuli sitten puoluegallupeista jälleen. Näyttää siltä, että SDP:n puoluesihteeri Mikael Jungnerin uhittelu Ylen vaalitenteistä taitaa kalahtaa omaan nilkkaan. Viikolla vielä ilkuttiin ns. kolmen suuren -puoluetentin osalta kun puheissa oli mahdollisuus, että perussuomalaiset syrjäyttääkin tentistä keskustan. Nyt kuitenkin huuto on kuultu ja järjestys on vaihtunut. Näyttää siis siltä, että opposition ykköspuolueena ja vaihtoehtona kolmen suuren -tentteihin nousee tällä menolla perussuomalaiset ja nimenomaan pudottaen SDP:n ulos ohjelmista. Olisihan se jo aikamoinen pommi. 

Mutta siis tuoreimmassa gallupissa me kokoomuksessa olemme saaneet jälleen kannatuksen nousu-uralle. Oli hauska huomata miten muutama media yritti luoda kuvaa meidän alamäestä ja tehdä joka juttuja ”paniikkinappulan painamisesta”. Turun Sanomien juttu aiheesta kuitenkin paljasti sen, että puolueemme on todella yhtenäinen ja kova tekemään työtä ja siinä suurin ero muihin vanhoihin ns. suuriin. Tätä uutisessa monet esille toivat ja matto paniikkipuheilta oli vedetty alta. Ja nyt sitten Taloustutkimuksen Yle Uutisten tutkimus kertoo, että kasvu-uralle olemme palanneet. 

Merkille pantavaa on myös se, että keskusta on nyt vakiinnuttamassa paikkaansa kakkosena ja SDP on Urpilainen-Jungner -taisteluparilla vienyt puolueensa sen historian alhaisimpaan kannatukseen. Puheet Eero Heinäluoman kutsumisesta puolueen kärkeen ja niihin vaalitentteihin mihin puolue pääsee näyttää siis saavan painetta taakseen. Eduskunnassa jo marras-joulukuussa moni oli varma, että ennen vaaleja komento vaihtuu ja pääministeriehdokkaaksi nostetaan Heinäluoma. Näin siis useampikin kokenut konkari ja politiikan toimittajakin. Katsotaan mitä tuleman pitää. Perussuomalaiset kuitenkin ajavat tällä tahdilla Urpilaisen SDP:n ohi ennen vaaleja ja olisihan se aika pommi.

Pikkupuolueilla myös vaikeaa. Kohuilla kannatukseensa nousua hakeneet kristilliset ovat myös menettäneet merkittävästi kannatustaan. Lähes prosentti pois kuukaudessa ja noissa luvuissa se on valtava menetys. Mielenkiintoista nähdä mitä puolue seuraavaksi keksii. Tulemme varmasti näkemään jonkun seuraavan näytelmän vielä ennen vaaleja. 

Mutta tästä on työtä hyvä jatkaa eteenpäin. Avoin ja kuunteleva politiikantekomme siis kantaa hedelmää ja olen varma, että niin on myös keväällä. Työtä, työtä ja työtä. Tai oliko se jääkiekkokielellä, että jalat, jalat, jalat. Niin se oli ja niillä pärjäjäät. Kuuntelemalla, tekemällä ja liikkumalla.

Tässä joulunpyhinä muuten tapahtui mielenkiintoinen tapahtumasarja liittyen terrorismiin. Huomenna avaan tuon tarinan joka sai myös Supon liikkeelle.

 

Kommentit