Pohjoismetron urakkasopimukset allekirjoitettiin – Metro laajenee Espoosta Klaukkalan kautta Maakylään ja Läyliäisiin

Uutiset, perjantaina 01.04.2022

Länsimetro saa rinnalleen uuden Pohjoismetron. Uuden metro-linjauksen urakkasopimukset allekirjoitettiin eduskunnassa perjantaina huhtikuun 1. päivänä 2022. Tavoiteaikataulun mukaan Läyliäisistä lähtee ensimmäinen metrovuoro pääkaupunkiin tasan kolmen vuoden kuluttua 1.4.2025. Urakkasopimuksia allekirjoittamassa ollut Lopen kunnanhallituksen puheenjohtaja Timo Heinonen oli tyytyväinen jättihankkeen etenemiseen.

-Läyliäisten metro tulee vauhdittamaan alueen kasvua. Katselin aamulla, että pisto takaisin maanpäälle voitaisiin tehdä historiaa kunnioittaen vanhan Läyliäisten juna-aseman perustusten alle. Leinon purettua vanhan asemarakennuksen paikalle jätettiin vielä kivijalka ja mm. kellariin johtavat raput. Näitä hyödyntäen saamme pienennettyä rakennuskustannuksia, mutta vaalittua myös historiaa ja rakennusperintöä, totesi Timo Heinonen sopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä.

Uusi Läyliäinen-Maakylä-Vihtijärvi-Helsinki -metroyhteys rakennetaan aivan uudella rakennustekniikalla ja rakennushankkeesta vastaava MCC Nordic kertoo työn lähtevän heti tänään liikkeelle.

-Poraus alkaa tänään 1.4. Lopen Maakylästä. Pehmein kohta löytyi juuri sopivasti Mikkolan Suoramyynnin perunapellon reunasta ja sovimmekin, että teemme sisäänmenopisteeseen vielä yhden lisäaseman. Grand Metro Station Heikki Mikkolan alueelle suunnittelemme kansainvälistä turistikohdetta hotelli, kylpylä ja motocrosscenterin myötä, kertoi MCC Nordicin Pohjoismaiden maajohtaja Carl-Gustav Tunnelbana.

Pohjoismetron avausta seuraamaan kutsutaan kaikki kiinnostuneet iltapäivällä ja oman ämpärin kanssa paikalle tulevat saavat matkaansa muhkeaa loppilaista perunapellon hiesumultaa ja pidemmän aikaa urakkaa seuraavat myös hämäläistä peruskalliota.

-Kyllä meidän tavoite on, että tällä hankkeella voimme myös omavaraisuutta parantaa ruuantuotannossa. Ämpäreihin annamme pari Timo-siemenperunaa, niin loppukesästä sieltä saa vedettyä vähintään puolikappaa uutta perunaa, kertoi avajaistapahtumasta vastaava Oy Kotivara AB:n hankejohtaja Martta Peltolohko.

April Newsin välittämänä uutinen on levinnyt laajasti ympäri maailman ja täysin uudella teknologialla toteutettava metrohanke on herättänyt suurta kiinnostusta niin Abu Dhabissa kuin Strömsössäkin.

 

 

 

 

 

Tagit: April News,

Kommentit