Petterin tekstiviesti.

Blogi, keskiviikkona 23.04.2014

Eilen illalla sain Petteri Orpolta tekstiviestin missä hän kertoi tänään Turun Sanomissa kertovansa jättäytyvänsä puheenjohtajakisamme ulkopuolelle. Ymmärrän hyvin Petterin ratkaisun. Hyvinä ystävinä tunnemme hyvin ja arvostan suuresti sitä, että tässä tilanteessa Petteri katsoi asiaa myös ja ennen muuta perheensä ja lastensa Ruusan ja Pekankin näkökulmasta. Eduskuntaryhmän puheenjohtajana Petteri on näyttänyt taitonsa ja osaamisensa ja mm. Sote-asian eteenpäin vienti kohti ratkaisua oli sellainen koitos joka lopullisesti nosti hänet ykköspäättäjien joukkoon. Puolueemmekin puheenjohtajaksi ja pääministeriksikin Petteristä olisi jo nyt ollut, mutta ehkä sen aika tulee vielä joskus. Itse heti Jyrki Kataisen eroilmoituksen jälkeen laitoin Petterille viestin ja kannustin mukaan. Sen tekstiviestin ja eilisen tekstiviestin välissä kävimme monta keskustelua ja puhelua. Nyt päätös, jossa lapset ja perhe voitti.

Jan Vapaavuori on nyt ainoa ehdokas joka kisaan on ilmoittautunut. Ja erinomainen ehdokas onkin. Me emme tarvitse kuin yhden erinomaisen ja sellainen meillä nyt jo on. Mutta toki itse toivon, että kisaan saadaan vielä mukaan muutama muukin. Olisi hyvä herätellä keskustelua ja käydäkin keskustelua yhteisen puolueemme tulevaisuudesta. Olisiko tässä kisassa mukana vielä Alexander Stubb ja Lenita Toivakka? Ja ehkä joku muukin.

Mutta oli hieno jälleen aamulla kuunnella Ylen Ykkösaamuakin kun senkin ajasta leijonanosan täytti puolueemme ja keskustelu kokoomuksen ympärillä. Näyttää siltä, että politiikan superkevät pyörii aika vahvasti meidän ympärillä. Ja seuraava gallup tulee kertomaan paljon.

Vieraita Launosten Koululta.

Tänään sain vieraakseni valiokuntien välissä koululaisia kotikunnastani Lopelta. Launosten Koulun rehtori Susanna Eljaala-Ojala on entinen työkaverini ja hyvä ystäväni ja tänään hän toi opettajakollegoineen eduskuntaan luokkaretkelle koulunsa isoimmat oppilaat. Kolme ryhmää taloon saikin tutustua erinomaisten oppaiden kanssa ja lehtereillä sitten vielä kävimme keskustelua yhdessäkin. Kiva porukka ja hyviä huomioita talosta ja hyviä kysymyksiäkin. Ja hauska miten he olivat tuttavallisiakin. No olemmehan me tuttuja jo useammastakin tapaamisesta ja monet tuttuja myös Lopelta harrastuksista ja tapahtumistakin.

Etelä-Konneveden kansallispuisto.

Tänään aloitimme eduskunnan ympäristövaliokunnassa jälleen uuden kansallispuistonkin perustamisen käsittelyn. 1544 hehtaarin Etelä-Konneveden kansallispuisto syntyy nyt Konneveden ja Rautalammin kuntien alueelle. Näin siis syntyy 38 kansallispuisto maahamme alueelle joka on jo nyt lähes kokonaan Natura 2000 aluetta ja kuuluu myös suurimmalta osin valtakunnalliseen rantojensuojeluohjelmaan. Kansallispuistokokonaisuutemme saa siis nyt uuden alueen joka tuo kokonaisuuteen mukaan mm. vuorimaata ja Konneveden saaristomaisemaa. Myös lajistoltaan alue on erittäin monipuolinen. Ja upeita lehmusalueita ja vaikka mitä.

Samaan aikaan valmistellaan myös lakia Teijon Kansallispuistosta. Se tulee meille myöhemmin käsittelyyn, mutta nyt siis ensin tämä Etelä-Konnevesi. Tämän kansallispuiston suurin kiista tuntuu olevan kansallispuiston nimestä. Olisiko sitä syytä teistä vielä miettiä tai meillä valiokunnassa jopa muuttaakin? Mikä olisi sopivin nimi tälle kansallispuistolle? Ehdottaa voi.

Ja itse tänään esitin, että meidän on syytä vielä kuulla valiokunnassa myös Suomen Metsästäjäliittoakin. Itse haluan varmistaa, että asia menee tässäkin valossa järkevällä tavalla eteenpäin.

Nyt ulkoasiainvaliokuntaan ja siellä kuultavana puolustusministeri Carl Haglund ja varmasti keskustelussa Ukrainan lisäksi myös Naton kanssa pitkään neuvoteltu ns. Isäntämaatuki eli HNS (Host Nation Support) asia. Aihe hieman nostattanut tunteita ja näyttää joillekin tulleen yllätyksenä. En ymmärrä miten sillä asia on ollut esillä monen monta kertaa aina vuodesta 2002 lähtien. Jo silloin hyvinkin esiteltynä VNK:n tiedotteessa 5.4.2002 ja sen jälkeen lukuisissa selonteoissa yli 10 vuoden ajan. Luulen että kuitenkin puhuttaa.

Kello 22.19 ja juuri kämpille.

Tänään illalla kävimme Ben Zyskowiczin kanssa vielä tsemppaamassa Eija-Riitta Korholaa hänen Eurovaalistartissaan. Upea juhla Bottalla ja ohjelmaa musiikista tanssiin ja vaikka mihin. Harva ehdokas tekee ja saa liikkeelle tällaista taiteilija joukkoa ja kulttuurijoukkoa kuin ER. Todella upea oli saada olla mukana. Ja maininnan ansaitsee sekin, että Korhola Europarlamentaarikoistammekin kokenein. Tekijänainen siis. Viikonloppuna mun eurovaalikierros jatkuu vuorostaan Alexander Stubbin kanssa kun kahvitilaisuudet Riihimäellä ja Hämeenlinnassa. Mutta sitä ennen vielä kaksi työpäivää eduskunnassa ja aika paljon muutakin. Ei siis mennä asioiden edelle.

Valiokuntien jälkeen lyhyt täysistunto ja illalla sitten isännöin puolueemme Osaamisen ja Sivistyksen politiikkaverkoston seminaaria koulutuksen tasa-arvosta. Onnistunut seminaari ja hyvin väkeäkin paikalla ja paljon myös antia varmasti itse kullekin. 

Mahdollisuuksien tasa-arvoinen koulutus otsikolla puhui ensin professori Jussi Välimaa Jyväskylän Yliopiston koulutuksen tutkimuslaitokselta ja hänen jälkeensä Opetushallituksen johtaja Jorma Kauppinen kertoi uusista peruskoulun OPS-perusteista ja peruskoulun tasa-arvosta ja tasa-arvohaasteesta. Herrojen jälkeen estradille astui Kokoomus Opiskelijoiden varapuheenjohtaja ja SYL:n hallituksen jäsen Pirre Seppänen joka puhui siitä mitä tasa-arvoinen koulutus merkitsee opiskelijalle. Ja viimeisenä puheenvuoron käytti sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Raija Vahasalo. Ja minä sitten puheenjohtaja avaus- ja päätössanojen ympärillä johdattelin keskustelua alustusten ympärillä.

Seuraavassa seminaarissamme OSSI:n kanssa pohdimme painotuksia tulevalle hallituskaudelle osaamisen ja sivistyksen osalta. Jos haluat olla mukana tässä porukassa niin ilmoittaudu nopeasti mukaan. Se käy helposti kokoomuksen nettisivujen kautta: www.kokoomus.fi/ossi.

Mutta nyt kello jo paljon ja aamusta jälleen kello soittaa jo ennen kukonlaulua. Kiitos taas tästä päivästä.

 

 

 

Kommentit