Petteri Orpo on ehdokkaani Kokoomuksen puheenjohtajaksi – Kokoomuksen ja järjestökentän vahva kasvatti

Blogi, keskiviikkona 04.05.2016

Tänään Petteri Orpo julkisti hetki sitten, että hän on nyt valmis astumaan Kokoomuksen johtoon. Puolueemme puheenjohtajakisa siis lähtee nyt todenteolla käyntiin, kun mukana kisassa on Petterin lisäksi jo Elina Lepomäki ja Alexander Stubb. Laaja puoluekokousedustajiemme keskuudessa tehty gallup kertoi eilen, että kisasta tulee mielenkiintoinen ja tiukka. Kaksintaisteluissa Petteri on tällä hetkellä voittamassa, mutta vasta puoluekokous päättää.

1331888Jo vuosia sitten sanoin Petterille, että kun hän aikanaan on valmis tähän tehtävään niin olen hänen tukena ja apuna. Aloitimme nimittäin eduskuntauran vuonna 2007 vieruskavereina ja takapenkissä meistä oli läheiset ystävät. Olen aina arvostanut Petterin osaamista ja tapaa toimia ja nämä ministerivuodet ovat viimeistelleet hänet nyt kaikkiin vaativimpiinkin tehtäviin politiikassa. Puolueemme puheenjohtajan täytyy olla valmis pääministeriksi ja sitä lähdemme seuraavissa vaaleissa ehdottomasti tavoittelemaan. Kolmossijaan tai kakkossijaankaan ei saa tyytyä vaan ne ovat aina tappioita. Nyt kokoomus täytyy nostaa jälleen suurimmaksi puolueeksi ja ykköseksi.

Itse toivon, että kokoomuksen linjaa terävöitetään ja selkeytetään. Ja näin Petterin johdolla tulee tapahtumaankin. Ja toivon, että myös se tärkein kokoomuskenttä ja järjestöväki otetaan takaisin mukaan tekemään, sillä me olemme kokoomus. Tämän Petteri tietää ja tuntee hyvin mm. entisenä puolueemme varapuoluesihteerinä ja kokoomuksen järjestöaktiivina. Suomen hienoimman puolueemme voima lähtee nimittäin meistä kaikista. Kokoomus on kansanliike joka kuuntelee, tekee ja vaikuttaa.

Samalla lupasin tänäkevättalvella, että tulen olemaan kampanjassa kaikella tavalla avuksi jos vain Petteri päättää lopulta mukaan lähteä. Näin nyt olen ja toivotan sinutkin mukaan uudistamaan ja vahvistamaan kokoomusta.

13177936_10154182997011670_9111945352269919640_n

Puutarhatalo Sydänmaa 40 vuotta! Onnea Lauri ja puutarhan porukat!

13179433_10154182996591670_25818269561427823_n 13174094_10154182996526670_6080393171266291104_nKello 17.25 ja juuri Riihimäeltä kotiin. Kotimatkalla kävin vielä Puutarhatalo Sydänmaan 40-vuotisjuhlissa. Lauri Sydänmaa on tehnyt upean elämäntyön puutarha-alalla ja yrittäjänä ja tänään väkeä oli puutarhamyymälällä ruuhkaksi asti. Se kertoo hyvin siitä miten ammattilainen ja palveleva erikoisliike pärjää näinäkin supermarkettien aikoina. Hyvä ja ystävällinen ja ammattitaitoinen palvelu on tämänpäivän sana ja olen varma, että tämänlaiset ”kivijalkakaupat” miksi tämänkin lasken tulevat nousemaan uudelleen arvoon ja arvostukseen. Ja monet siis sitä ovat aina olleetkin kuten Sydänmaakin.

Minunkin omassa Pekkalan arboretumissa on kymmeniä puita Sydänmaalta ja kaiken kaikkiaan satoja eri kasveja ja tänäänkin Laurin kunniaksi ostin kaksi uutta puuta mökillemme. Onnea vielä Puutarhatalo Sydänmaalle ja Laurille joukkoineen. Tulen ostoksille varmaan taas ensi viikolla 🙂

Eduskunnassa tänään vauhdikaspäivä. Puolustusvaliokunnan jälkeen päivä meni Petteri Orpon puheenjohtajakampanjan alustuksessa ja kello 13.15 sitten julkistimme ehdokkuuden. Vastaanotto on ollut erinomainen ja tukijoita on tullut enemmän kuin osasimme odottaa niin eduskuntaryhmästä kuin ympäri koko Suomen. Tuntuu siltä, että väki on ottamassa Petterin juuri sellaisena vastaan mitä halusimmekin eli kokoomuksen yhdistäjänä ja kokoomuksen joukkojen vahvistajana.

Eduskunnassa iltapäivällä vielä keskustelu EU:n taistelujoukoista ja maamme osallistumisesta niihin. Joukkoja ei siis ole varsinaisesti koskaan käytetty ja hyvä niin, mutta meidänkaltaiselle sotilasliittoihin kuulumattomille maille nämä avunantolausekkeiden ja solidaarisuuslausekkeiden tapaan kultaakin arvokkaampia juttuja. Meidän kannattaa olla aktiivinen siinä, että saamme muilta EU-mailta apua kun sitä mahdollisesti joskus itsekin tarvitsemme ja se tarkoittaa sitä, että meidän täytyy olla myös valmiita apua antamaankin kun joku muu sitä vaikkapa Ranskan terrori-iskujen tapaan jälkeen tarvitseen.

Nyt taidan löysätä kravattia ja vaihtaa rennompaa päälle. Lämpömittari näyttää yli 20 astetta ja otan tämän illan rennosti Loppijärven rannassa. Petterin kampanjan parissa luvassa tiukka ja kova kevät ja ladataan nyt hieman akkuja kun vielä voidaan.

 

Kommentit