Perjantai, 19.05.2006

Blogi, perjantaina 19.05.2006

Perjantai ja jälleen siis MTV3:lla ja studiokuvauksia ja ohjelman juontaminen ja selostaminen päivän ohjelmassa. Aamulla studiovieraina kävivät enduron maailmanmestari Samuli Aro ja Marko Tarkkala.

Työpäivän jälkeen menen Riihimäen teatteriin. Ystäväni ja kollegani Jussi (Lempinen) siirtyy Lopelta Kirkonkylän koulusta ensi vuonna kotikuntaansa Hämeenlinnaan opettajaksi ja tänään siis menemme työporukkalla teatteriin.

Tänään uutiset kertoivat jälleen uutta Kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta. MTV3:sen uutiset kertoivat jo itseasiassa eilen illallla, että hallituspuolueet SDP ja keskusta ovat löytämässä sovun kiistellyssä kuntauudistuksessa. Uudesta esityksestä on kuitenkin jätetty pois pahimmat kiistat, kuten hallituspuolueiden välejä pahiten hiertänyt kysymys kuntien pakkoliitoksista. Selvä juttu. Nyt siis jännitämme millainen esitys tulee ja onko sillä mitään käytännön merkitystä tässä tärkeässä – jopa elintärkeässä asiassa.

Asian valmisteluun mukaan päästetyt opposition edustajat kuvailivat tuoretta paperia löysäksi ja ympäripyöreäksi kokonaisuudeksi. Eli sellainen ratkaisu sitten kai tulossa. Ei hyvä.

Samaan aikaan Helsingin Sanomat kertovat, että demarit haluavat enemmän kaupunkiseutuja liitettäväksi pakkoyhteistyön piiriin kuin keskusta. Käytännössä keskusta on esittänyt ja kai hyväksynytkin pakkoyhteistyön piiriin ns. lyhyen listan, jolla ovat Jyväskylä, Kuopio, Oulu, Tampere, Turku ja Vaasa. Demarit haluavat listalle ainakin vielä Hämeenlinnan, Rauman, Joensuun, Lappeenrannan, Kotkan ja Porin. Ylipäätään SDP:n listalta löytyvät noin 50 000–70 000 asukkaan kaupungit.

No katsotaan ja seurataan mitä tuleman pitää. Mukavaa perjantaita teille kaikille ja ketkä, ette vielä mukana tukiryhmässä ole, mutta haluatte olla niin mukaan voitte liittyä joko suoraan minulle timo.heinonen@teehoo.com tai sitten tukiryhma@timoheinonen.fi

Kommentit