Eilen siis täysistunto venyi todella pitkään. Istuimme takapenkin taaveista Katajan Sampsan kanssa istunnon loppuun asti ja täytyy todeta, että erittäin mielenkiintoisia ja hyviä puheenvuoroja ilta tarjosikin. Oli mukava kuulla myös muutamia erittäin hyvässä ja rakentavassa hengessä pidettyjä oppositiopuolen puheenvuoroja. Tällainen oli mm. kristillisdemokraattien Kari Kärkkäisen myöhäisillan puhe jossa hän rakentavaa henkeen toi esille heidän puolueensa ja omia ideoita ja vaihtoehtoja taloustilanteen helpottamiseksi. Itse totesikin, että tällaista vastuullista ja vaihtoehtoja tarjoavaa oppositiopolitiikkaa nyt tarvitsemme. Toinen ääripää oli sitten esimerkiksi SDP:n Heli Paasion puheenvuoro jossa hän keskittyi lähinnä siihen täyttääkö nyt tehdyt toimenpiteet EU:n elvytyksen tunnusmerkkejä. Hänen mukaansa elvyttävää on vain ne toimet mitkä ovat väliaikaisia. Näin ollen ei kuulemma veronkevennykset, Kela-maksun poisto tai ruuan alv-alennus ole elvytystoimenpiteitä. Käsittämätön lähestysmistapa. Eikö nyt tärkeintä kuitenkin ole sitä mitä toimenpiteillä saamme aikaan ja ainakin meille kokoomuslaisille on tärkeää se, että kotitalouksille ja perheille tullee lisää rahaa tässä tilanteessa mm. veronkevennyksin ja etuuksien tasokorotuksin sekä helpotamme monen erityisesti pienituloisen arkea ruuanhintaa alentavalla alv-ratkaisulla. Meille siis tärkeintä on tulos eikä termi. Mutta tuo keskustelu nyt siis päätöksessä mutta meidän toimet talouden elvyttämiseksi elävät ajassa ja niitä on tarpeen mukaan luvassa lisää heti miten. Seurataan siis tilannetta tarkasti.
Tänään saimme sitten julkisuuteen myös vahvistuksen sille, että europarlamentaarikko Ari Vatanen palaa kotimaamme ehdokkaaksi ja on mukana meidän ehdokaslistalla kesän EU-vaaleissa. Ari on yksi kokeneimmista EU-poliitikoistamme ja erityisesti hänen asemaansa siellä vahvistaa uskomattoman laajat verkostot ja yhteistyö mm. Ranskaan ja moneen muuhun maahan. Sellainen verkosto ja osaaminen on syytä ottaa käyttöön 110 prosenttisesti ja siksi olen iloinen, että Ari täydentää jo muutenkin erittäin vahvaa ehdokaslistaamme. Uusia ehdokkaita julkistetaan lähiaikoina lisää eli kannattaa seurailla mitä tapahtuu.
Kohta sivistysvaliokunta jo painaa päälle. Huomiset Lopen Kokoomuksen 90-vuotisjuhlallisuudet ovat jo periaatteessa järjestelyiltään valmiit. Lopella vielä tänään järjestöaktiivimme puuhailevat päivän parissa ja huomenna sitten kaikki on valmista. Edessä upea päivä. Mutta sitä ennen tämä päivä nyt liikkeelle.
…
Päivä pulkassa. Sivistysvaliokunnassa tänään jo aloittelimme hieman ennakkoon muutamien lisätalousarviolakien käsittelyä ja asiantuntijakuulemista ja päivä muuten onneksi hieman lyhyempi. Iltapäivä ja ilta mennyt nyt vielä huomisten Lopen kokoomuksen 90-vuotisjuhlien valmisteluissa. Kaiken pitäisi olla kohta valmista. Huomenna hieno juhlapäivä ja valtavasti väkeä tulossa.