Perjantaiaamu ja suomalaisen politiikan superviikonloppu alkamassa. Keskusta aloitti puoluekokouksensa jo eilen, kokoomus tänään ja RKP:kin pitää omansa tulevana viikonloppuna.
Puolueemme aloittaa tänään siis kolmipäiväisen puoluekokouksensa Joensuussa. Mukaan Joensuu Areenaan odotetaan kaikkiaan yli tuhatta kokousvierasta. Tällä kertaa puolueemme keskittyy kokouksessa ohjelmakysymyksiin, koska puheenjohtajalla Jyrki Kataisella ei ole odotetustikaan haastajia. Sen sijaan varapuheenjohtajan paikoista käydään vaali sunnuntaina.
Oma ehdoton ehdokkaani varapuheenjohtajan paikalle on kansanedustaja Jari Koskinen. Jari on hoitanut varapuheenjohtajan pestinsä erittäin hyvin ja hänen asiantuntemustaan tarvitaan tulevissa hallituksissakin. Lisäksi mielelläni näkisin puheenjohtajistossa myös nuorta voimaa. Kokoomusnuorten puheenjohtaja Tuomas Nurmela olisi varmasti hyvä valinta mukaan johtoryhmään tuomaan uutta tuulta ja uusia näkemyksiä. Myös Paula Risikko on hoitanut tehtävänsä hyvin ja hänestäkin saamme hyvän varapuheenjohtajan jatkoonkin.
Perjantain ohjelmaluonnoksessa esitetään mm., että puolueemme julistautuu keskustaoikeistolaiseksi kansanpuolueeksi.
Tämä vähän herätteli keskustaa ja keskustan varapuheenjohtaja Antti Rantakankaan mukaan kokoomus pyrkii siirtymään nyt keskustan tontille. Hän myös epäilee, että Sauli Niinistö on kokoomuksen pääministeriehdokas. Keskustalaisia on herätellyt Niinistön äskeinen lehtihaastattelu. Haastattelussa Niinistön tulkittiin ilmaisseen halua palata kotimaan politiikkaan. Keskustalaisten silmissä meidän nykyinen puheenjohtaja Jyrki Katainen on ”maakuntien mies”, jonka ajatukset ovat lähempänä keskustaa kuin Niinistöllä.
Jyrki vastasi keskustassa heränneeseen pelkoon tänään. Katainen toteaa kieltäytyvänsä jakamasta mitään ministeripaikkoja etukäteen. Hyvä niin. Katainen toteaa lisäksi olevansa meidän pääministeriehdokas. Toinen vaihtoehto ei kokoomusvetoisessa hallituksessa olisi valtiovarainministerin salkku.
Minä olen keskusta-oikeistolaisen yhteistyön kannalla ilman entisajan muistoja. Olen valmis lähtemään vaaleihin ilman ennakkoasenteita tai päätöksiä siitä millä hallituspohjalla vuoden 2007 jälkeen eletään. Ohjelmat ja näkemykset yhdessä vaalituloksen kanssa ovat ratkaisevassa roolissa ja uskon, että tahtoa löytyy myös porvarihallitukseen, jos sen aika tulee.
…
Nyt siis töihin ja iltapäivällä kohti Pohjanmaata.
…
Kello 21.07 ja olen Alahärmässä PowerParkin hotellissa. Huomenna siis MTV3:sen Motoforum extran keikka täällä. Päivä menee siellä ja sitten myöhään illalla vielä kotiin.
…
NATO-jäsenyys nousi esille tänään myös puoluekokouksessamme.. Puoluekokous päätyi hyväksymään puoluehallituksen kannan, jossa esitetään kansanäänestystä NATO-jäsenyydestä. Järkevä linja. Keskusta on ottanut jo aiemmin saman kannan ja on hyvä mennä näin asiassa eteenpäin. Katsotaan sitten mikä on kansan tahto jos niin pitkälle asia etenee. Jyrkikin (Katainen) toivoi tänään, että eduskuntavaalikeskustelussa vältettävän NATO-intoilua ja peräänkuulutti kylmän viileää pohdintaa.
Toinen tänään esille noussut loistava asia on tiede ja teknologian ministerin pesti. Puolueemme ajaa, että valtioneuvostoon saataisiin ministeri, jonka vastuulla olisi tiede- ja teknologiapolitiikka. Asia nousi esille puolueemme tiede- ja teknologiapoliittisessa kannanotossa.
Tämänlaisia rohkeita uusia avauksia tarvitaan politiikassa. On tärkeää muistaa tiede- ja teknologiateollisuuden ja tietotaidon merkitys ja siinä on työtä.
…
Puolueemme julistautuu tänä viikonloppuna uuden periaateohjelman myötä keskustaoikeistolaiseksi puolueeksi. Termi ja sen sisältö on herättänyt keskustelua ja hyvä hieman valottaa sen taustoja. Termin keskustaoikeisto lanseerasi Kokoomukselle jo 1980-luvun puolivälin jälkeen puolueen silloinen puheenjohtaja Ilkka Suominen. Katainen tänään kuvasi termia termiksi, mikä yhdistää eurooppalaisia kristillisdemokraatteja, konservatiiveja ja oikeistolaisia.
Uusi kuvaus jakaa mielipiteitä aika kovalla kädellä ja ainakin osaksi ihan syystäkin. Tänään Joensuussa mm. Aittolan Eija otti aika tiukan linjan ettei termi ole toimiva. Eija totesi, ettö ohjelma on oikeistolainen ja vain nimi halutaan muuttaa.
Eija on kyllä oikeassa. Ehkä uudella asemoinnilla halutaan kuitenkin vain hakea selkeyttä Eu-politiikkaan ja kokoomuksen rooliin siellä? Paikka on ollut tämä tai siis nimenmukainen jo aiemminkin. Nyt eurooppalaiset porvarillisesti ajattelevat puolueet määrittelevät itsensä keskustaoikeistolaisiksi. Uusi ”nimi” asettaa meidät nyt siis muidenkin maiden edustajien ajatuksissa oikeaan paikkaan.
Kokoomuslaisista suuri osa haluaakin mieltää keskustaoikeistolaisuuden Kataisen tavoin siis eurooppalaiseksi viitekehykseen. Alex Stubb kuvasi tänään tilannetta näin: – Kun Britannian työväenpuolue ajaa linjaa nimeltä ”new labour” se on enemmän ”center-left” kuin ”left”. Vastaavasti maan konservatiivien nykyinen linja David Cameronin johdolla on enemmän ”center right”.
Ehkä se voisi kuitenkin selventää siis tilannetta. Täytyy pureskella ja maistella. No katsotaan miten asia etenee.
….
Nyt suihkuun ja nukkumaan.
…