Perjantai, 05.08.2011

Blogi, perjantaina 05.08.2011

Maailman taloustilanne on huolestuttava. Pörssit ympäri maailman ovat kovassa laskussa ja tulevaa on vaikea – mahdoton – ennustaa. Siksi onkin tärkeää nyt tarttua yhdessä pääministeri Jyrki Kataisen toimiin joilla vahvistamme oman maamme talouden ennakoitavuutta. Ainakin siltä osin mitä itse voimme tehdä. Tarvitsemme talouskasvua ja kilpailukykyä vahvistavaa politiikkaa ja siinä pitää nyt nähdä puuta pidemmäksi. Ja toimiin on tartuttava pikaisesti eikä ole sellaisia keinoja joita ei tässä työssä pitäisi käyttää.

Näyttää pahasti siltä, että talouskasvu ei tällä vauhdilla maamme velkaantumista pysäytä. Senkin varaan moni poliitikko puheensa ennen vaaleja ja vielä vaalien jälkeenkin laski. On uskoteltu, että kyllä talouskasvu kaiken korjaa. Me olemme tieneet, että niin ei tule käymään eikä varsinkaan silloin jos ei samaan aikaan olla kuitenkaan valmiita tukemaan talouskasvua myös poliittisin keinoin. Nyt näytti jopa siltä, että muutama puolue vannoi talouskasvun nimeen, mutta samaan aikaan olivat valmiita kurittamaan yrittäjyyttä ja suomalaista työtä mm. palkkaverotuksen kiristämisesityksillään. Se olisi totaalisen väärä tie tässä vaikeassa tilanteessa.

Meidän on otettava nyt käyttöön kaikki keinot talouden rattaiden liikkeellä pitämiseksi niin kotimassa kuin ulkomaankaupankin suhteen. Ja kun tiedämme, että nyt vienti ei tule maatamme pelastamaan niin toimia pitää suunnata vahvasti myös kotimarkkinoiden elävänä pitämiseksi. Itse pidän väistämättömänä sitä, että meidän tulee poiketa hallitusohjelman linjasta erityisesti työllistämisen ja työnteettämisen verottamisen suhteen. Hallitusohjelmaan kirjattu yhden prosenttiyksikön lasku yhteisöveroon on riittämätön polttoaine talouden koneeseen ja nyt olisikin tärkeää tarkentaa esitystä kokoomuksen vaaliohjelmankin mukaiseen asentoon. Se tarkoittaisi yhteisöveron prosenttin laskua joka vuosi neljän vuoden. Sillä voisimme pitää maamme kilpailukykyä yllä.

Samaan aikaan on tärkeää, että tässä yhteisessä työssä on mukana myös työnantaja ja työntekijäpuolet. Tarvitaan varmasti palkkamalttia ja sen kautta mahdollisuutta edelleen jatkaa maltillisia tuloveron kevennyksiä. Niin voimme pitää tehokkaimmin kotimarkkinoiden vetovoimaa yllä.

Nyt pääministeri Jyrki Kataisen johdolla maamme hallitus selvittää yhdessä työmarkkinakeskusjärjestöjen kanssa mahdollisuudet yhteistyöhön talous- ja työmarkkinapolitiikassa. Katainen toivoo, että ratkaisu löytyy ja niin voimme vahvalla yhteistyöllä yllä pitää meidän ostovoimaa, tukea talouskasvua, kilpailukykyä sekä parantaa kotimaisin keinoin talouden ennustettavuutta. Tässä on iso yhteinen talkoonpaikka ja nyt vastuunkantajia punnitaan.

Kello 23.40 ja hetki sitten Linnanmäeltä kotiin. Stage-voittajan TYK:n eli Tampereen Yhteiskoulun lukion musikaali Peacockissa oli huikea. Sain keväällä kunnian olla kutsuvieraana seuraamassa Stagen suoraa finaalia Nelosella ja tänään kun samat nuoret näki jälleen lavalla niin ei voinut kuin haukkoa henkeä. Ei ikinä uskoisi, että showssa on mukana tavallisia lukiolaisia ja osa sellaisia joiden kiinnostus tähän asti on ollut aivan jossain muussa kuin musiikissa ja tanssissa. Tänään he vetivät ammattilaistasoisen shown ja uuden Silmistä Pois -musikaalin kantaesityksen täydelle salille. Ja vielä huikeammaksi musikaalin tekee se, että nuorten omat lukiokaverit ovat sen käsikirjoittaneet ja sanoittaneet biisit uudestaan tarinaan sopiviksi jne. Tässä musikaalissa on ainesta tulevaisuuden ikivihreäksi. Kertomaan tavallaan tästä ajasta kärjistäen ja parodioiden, mutta ennen muuta tehden sen koskettavasti ja ajatuksia herättävästi. 

Musikaalin parasta kohtaa ei kauaa tarvitse miettiä. Pääosan vetäjän huikea monologi läpi katsomon oli jotain mitä en ennen ollut kokenut ja toinen hetki sitä ennen iho karvojakin liikuttanut kohta oli toisen nuoren pahasta olosta ja itsetuhoisuudesta kertova laulu. Toimivat ja saivat mielen pysähtymään ja sitten liikkeelle. 

Kaiken kaikkiaan Silmistä Pois on todella toimiva kokonaisuus musiikkia, laulua, tanssia ja teatteria. Erittäin eheä hyvä tarina joka kulkee hyvin eteenpäin ja yllättää useammankin kerran läpi tarinan. Itseasiassa mikään ei jäänyt kaivelemaan ja varmasti show hiotuu entisestään kun nyt pariviikkoinen tiukka esitysjakso saadaan käyntiin. No ehkä hieman äänien tasapainoa kun vielä haetaan niin kaikki hennoimmat ja hienoimmatkin vivahteet nuorten lauloista saadaan esille. Mutta toimi jo tänäänkin.

En tiedä… ei sitä taida opettaja karvoistaa pois päästä. Jotenkin tänäänkin hiipi jälleen se opettajuus sisältä kun katseli näitä nuoria lavalla. Sellainen tunne mikä opettajana tulee silloin kun huomaa jonkun todellakin onnistuvan, ylittävän itsensä, ottavan ison askeleen. Tuli sellainen tunne, että wow – tässä on onnistuttu ja tehty jotain pysyvää. Ja ennen muuta nämä nuoret ovat tehneet. Ja uskon, että samaa tunnetta kokivat näiden nuorten omatkin opettajat katsomossa saatika nuorten vanhemmat. Jokainen saa olla ylpeä. 

Hei, menkää ihmeessä katsomaan. Toimii erinomaisesti varmasti kaikille yläkouluikäisille ja lukiolaisille ja heidän perheilleen. Mutta tämä musikaali toimii kaikille hyvän musikaalitaiteen ystäville. Uskalla sanoa, että ette pety. Menkää. Tuolta löydätte lisää: Stage – Tampereen yhteiskoulun lukion musikaali: Silmistä Pois.

….

Huomenna jatketaan. Suuntaan Lounais-Hämeen Kesäkiertueelle. Holjat Markkinat ja siitä se lähtee.

Kommentit