Panssarikillan ansioristi soljin – Lagukset nuolet ja se iskee ja murtaa

Blogi, keskiviikkona 18.11.2026
[cresta-social-share]

”Risti on Akseli Gallen-Kallelan suunnittelema vapaudenristi-tyyppinen hakaristi, joka toimi jatkosodan aikana suomalaisen panssarikaluston kansallisuustunnuksena. Risti on lyöty mustaksi emaloituun metalliin, ja sen reunat ovat kirkasta hopeaväriä. Keskustassa on Panssaridivisioonan jatkosodan aikainen vihreä-keltainen kolminuolitunnus ”Laguksen nuolet”.”

Näin kuvataan Panssarikillan ansioristiä. Eilen sain sellaisen vastaanottaa ja se kiinnitettiin pukuni vasemmalle taskunpieleen. Lämmin kiitos!

Panssarikilta on nykyisin yksi maamme suurimmista maanpuolustuskilloista. Sen historia juontaa juurensa aina vuoteen 1940 ja talvisodan loppuun. Honkaniemen taistelujen jälkeen perustettiin aseveliyhdistys Panssariveljet ry:seen. Panssariveljien toiminta elpyi sitten jatkosodan jälkeen Parolannummella ja nykyisen nimensä Panssarikilta r.y. yhdistys otti käyttöön vuonna 1964. Yli kuusi vuosikymmentä on  Panssarikilta vaalinut jatkosodan Panssaridivisioonan, mutta myös nykyisen Panssariprikaatin perinteitä. Yksi keskeinen osa tätä perinne- ja historiatyötä on myös Parolan Panssarimuseo. Ajatus omasta museosta oli virinnyt jo 1950-luvun alussa ja saman vuosikymmenen lopulla se sai sitten ketjuja lisää alleen. Museolle hankittiin maa-alue 1960 ja museon rakentaminen alkoi silloisen Panssarin kannatusyhdistyksen puheenjohtajan everstiluutnantti Martti Frickin johdolla. Uusi Panssarimuseo sai ensimmäiset vaununsa Puolustusvoimilta ja se avattiin yleisölle kesäkuussa 1961. Tänään Panssarimuseota hallinnoi oma Panssarimuseosäätiö ja sen vaunuista osan omistaa säätiö ja osa on edelleen puolustusvoimien omaisuutta. Museon kokoelmia on kartutettu säännöllisesti ja niistä on myös pidetty hyvää huolta. Taisin joskus todeta, kun Ukrainaan kaivattiin Leopard-vaunuja ja niiden huono kunto Saksan armeijan varastoissa yllätti ainakin muut maat, niin, että Panssarimuseolla on museovaunutkin paremmassa kunnossa kun Saksan armeijan varastot. Ja tästä hyvästä kunnosta ja toimivuudesta näimme muuten myös Aku Louhimiehen mestariteoksessa Lapin Sodassakin esimerkin, kun Lapin sota -elokuvassa nähtiin valkokankaalla kolme Panssarimuseon vaunua eli T-34, T-34-85 ja T-26. Karjalan kannaksen taisteluja kuvaavat kohtaukset kuvattiin mm. Parolannummella Tarkanmäen maastossa ja vaunuja käytettiin myös Kirkkonummen kuvauspäivinä.

Kokoelman erinomaisesta vaalimisesta ja kasvattamisesta hyvä esimerkki on tämän vuoden maaliskuussa näytteille saatu neuvostoliittolainen raskas Iosif Stalin 2 eli IS-2-panssarivaunu. Meidän sotilaathan tuhosivat näitä neuvostovaunuja jatkosodassa urakalla ja hyvällä prosentilla, mutta yhtään isoa vaunua ei saatu kuitenkaan sotasaalina nykyisen Suomen puolelle. Nyt eläkkeelle jäävä Panssarimuseon museonjohtaja Simo Hautala onnistui nyt saamaan IS-2:sen museon kokoelmiin. Eräässä käytäväkeskustelussa Tšekissä oli keskustelu mennyt saksalaiseen Sturmgeschütz III -rynnäkkötykkiin. Hautalalta oli tällaista vaunua kysytty ja museonjohtaja huomasi tilaisuuden tulleen. Hän oli kysynyt mitä olisi vaihtokauppana saatavissa ja yhtenä hän heitti ilmaan IS-2:sen ja yllätys oli aikamoinen, kun museokollega olikin vastannut, että sellainen löytyy. Näin Panssarimuseolle saatiin Iosif Stalin -panssarivaunu ja valtiolta saadulla luvalla Tšekkiin matkasi saksalainen Sturmgeschütz III -rynnäkkötykki. Panssasimuseoon saapunut vaunu on niin kutsuttu kuorikko, josta on poistettu muun muassa moottori ja voimansiirtolaitteisto, mutta tästä huolimatta vaunu on korvaamattoman arvokas suomalaiskokoelmaan ja myös historiallisesti arvokas pala maamme puolustushistoriaa. Näin syntyikin Panssarimuseon uusi näyttely: ”Murskattua neuvostorautaa – Panssarintorjuntaa kesällä 1944”. Vaunua voi siis hyvin pitää merkittävä museonjohtaja Simo Hautalan perintönä hänelle rakkaalle museolle nyt kun virallinen museonjohtajan ura tulee päätökseen.

Itse olen saanut olla mukana auttamassa Panssarimuseota sen ainutlaatuisen tärkeässä työssä. Tällaisen museon ylläpitäminen vaatii aivan erilaisia resursseja kuin jonkin panssarivaunuja pienempiin esineisiin ja muistoihin keskittyvän museon ylläpito. Lapsuudesta jo muistan retket Panssarimuseolle rakkaan isäni ja perheemme kanssa ja myöhemmin sitten vaunuilla on käyty myös omien lasten ja oman perheen kanssa.

Reilu kymmenen vuotta sitten kasvoi huoli rinteessä olleiden vaunujen säilymisestä säänarmoilla. Niistä monet olivat taistelukenttien tapahtumat kestäneet, mutta nyt sade ja pakkanen kuluttivat vaunuja talvi ja vuosi vuodelta. Panssarimuseo käynnistikin kansalais- ja joukkorahoituskampanjan muun muassa yhteistyössä juuri Panssarikillan kanssa, saadakseen ulkona säilytettävät harvinaiset panssarivaunut sääsuojaan. Itsekin tuohon keräykseen osallistui ja se saikin laajasti tukea, mukaan lukien suuren joukon lahjoituksia Japanista suositun BT-42-rynnäkkötykin ansiosta. Panssarimuseon rinteen kaksi katosta valmistuivatkin sitten keväällä 2018.

Kirjoitin täällä blogissani 2015 aiheesta mm. näin:

6.8.2015: Legendaariset panssarivaunut ansaitsevat paremman suojan – Vapautemme vuoksi! – Lähde sinäkin auttamaan Panssarimuseo katoskeräyksessä

Työtä kuitenkin riitti ja museonjohtaja Simo Hautalan kanssa olimme tutustuneet museolla ja muissa maanpuolustuksen tilaisuuksista ja eduskunta osoittikin sitten useampaan kertaa erillisrahoitusta Panssarimuseon investointeihin. Viimeisenä jatkosodan aikaista rautatieilmatorjuntapatterin panssarijunaa varten rakennettiin uusi teräsrunkoinen suojakatos ja kulkureitit tällä eduskuntakaudella. Kunnostetun panssarijunan ja sen katoksen avajaisia viettiin presidentti Sauli Niinistön johdolla kesäkuussa 2025. Itse sain olla mukana myös avajaisissa yhdessä kollegani Jari Ronkaisen (ps) kanssa.

Olemme tätä työtä jatkaneet ja nyt Panssarimuseon ulkona olevat vaunut ovat sateet ja lumen suojassa ja myös panssarijuna. Seuraavana urakkana Panssarimuseolla on sitten huolto-olosuhteiden kehittäminen ja rakentaminen.

Tätä arvokasta työtä vaalii siis osaltaan Panssarikilta. Panssarikilta r.y:n risti ja ansioristi perustettiin vuonna 1991, kun taas Puolustusvoimien Panssariristi vahvistettiin joukko-osastoristiksi 30.5.1979. Molempien ristien ulkoasu pohjautuu vahvasti suomalaisten panssarijoukkojen sotavuosien 1941–1945 perinteisiin ja tunnuksiin. Ja eilen minulla oli kunnia vastaanottaa Lasipalatsissa tämä arvokas tunnustus. Panssarikilta r.y:n palkitsemiset ja huomionosoitukset kohdentuvat ansioihin toiminnasta Panssarikilta r:y:n ja Panssarimuseon piirissä ja ristin minulle eilen luovuttivat Panssarimuseon museonjohtaja Simo Hautala ja hänen työtään nyt uutena museonjohtaja jatkava Henrik Järvinen.

Panssarikillan risti on perinteinen, Akseli Gallen-Kallelan suunnittelema, vapaudenristi-tyyppinen hakaristi, joka oli sotiemme 1941 – 1945 aikana suomalaisen panssarikaluston
kansallisuustunnuksena. Risti on lyöty mustaksi emaloituun metalliin, jossa reunojen valkoiset alueet ovat kirkasta hopeaväriä. Ristin keskustassa on Panssaridivisioonan käyttämä Jatkosodan aikainen erikoismerkki, ns. kolminuolitunnus, alkuperäisen, vihreä-keltainen, värisenä. Risti kannetaan nauhassa, jonka värit ovat oranssi-musta-valkoinen. Soljen kera annetun ristin nauhaan kiinnitetään Panssarikillan jäsenmerkin muotoinen solki. Puolustusvoimain komentaja on hyväksynyt Panssarikillan ansioristin
sotilaspuvussa kannettavaksi.

Haluan vielä täälläkin kiittää saamastani tunnustuksesta ja hyvästä yhteistyöstä ja tekemisestä, mutta myös onnitella 75-vuotiasta Panssarikiltaa. Teette arvokasta ja upeaa työtä – monessa.

Voimakas yhteenkuuluvaisuuden tunne ja teidän vaalima arvokkain asevelihenki kumpuavat parhaiten panssarijoukkojen kunniamarssin sanoista, jotka laati runoilija Yrjö Jylhä Talvisodassa Taipaleenjoella:

“Meillä on käsky jyrkin
uhmata kuolemaa.
Voimalla panssarinyrkin
ruhjoa vastustajaa.
Meillä ei säikytä,
meillä ei surra
– iske ja murra!”

Oranssi-musta-valkoisessa nauhassa oleva ansioristi

kiinnitettiin eilen pukuni taskun pieleen. Lupaan jatkaa työtäni tulevaisuudessakin.

….

Kello 21.49 ja kotona. Illalla ehdin vielä lenkille työpäivän jälkeen. Eduskunnassa tänään vierailulla Riihimäen teknisentoimen ja tienpidon väkeä ja myös pari muutakin tapaamista. Istunnossa sitten äänestyksessä rajaturvallisuuslain äänestykset. Eduskunta hyväksyi siis väliaikaisen rajaturvallisuuslain jatkamisen vuoden 2028 loppuun asti kiireellisenä äänin 170 puolesta ja 19 vastaan. Poissa äänestyksestä oli 10 kansanedustajaa. Palaan tähän huomenna. Hieman laajemmin.