Ottaakohan edes opiksi?

Blogi, torstaina 30.08.2012

Olen ennen nähnyt, että joku kansanedustaja luulee olevansa oppositiossa, mutta kyllä tämä oli varmasti Suomen historian ensimmäinen kerta kun joku ministeri luulee olevansa oppositiossa. Siis tarkoitan sitä, että puhuu kuin oppositiossa ja lupaa kaikkea ja mahdotonta välittämättä siitä, että pystyykö niitä mitenkään toteuttamaan.

Mutta se ero vaan on siinä, että ministerin pitäisi lupaamansa asiat pystyä hoitamaan ja ymmärtää myös kokonaisuuksia. Oppositiossa hieman on sallittua sooloilu ja populismi eikä sen paketin tarvitse niin kauhean tasapainossakaan olla.

Sen siis ymmärsi vielä viime eduskuntakaudella kun SDP:n riveistä tehtiin miljardien menolisäyksiä. Muistan miten joulukuussa 2010 SDP:n omistakin riveistä puolueen toimintaa ihmeteltiin. Silloin SDP:n kansanedustaja Tero Rönni ihmetteli puoluetovereidensa menolisäysesityksiä ja totesi yksin mm. liikennehankkeiden kohdalla, että ”189 aloitetta ja kun äkkiä räknäilin ja pudottelin päällekkäisiä pois, pääsin summaan 1,3 miljardia euroa”. Siis SDP estitti liikennepuolelle 1,3 miljardia lisää menoja kun koko hallinnonalan vuotuinen budjetti on vain hieman yli 2 miljardia euroa. Siis lähes tuplat lisää. Rönni totesikin puoluetovereilleen: ”Siellä on siltarummuista useiden kymmenien miljoonien paketteihin, että kyllä tässä taitaa realismi olla unohtunut tässä salissa monessa kohtaa”.

Eli tuota populismipolitiikkaa ei edes kaikki omat ymmärtäneet edes puolueen ollessa oppositiossa ja vielä vaikeampi sitä on ollut ymmärtää kun puolue on nyt hallituksessa ja vielä valtion kirstunvartijana valtiovarainministeriön johdossa.

Guzenina-Richardsonin on ollut pakko koko ajan tietää, että hänen puheensa on täyttä höttöä. Mutta hän on myös tiennyt sen, että se uppoaa kansaa. Toki vaikea varmaan enään tämän komedian jälkeen on hänen puhua vakavasti mistään tai ainakaan niin, että hänen puheisiinsa voisi vähääkään luottaa.

Mutta surullisinta tässä oli se, että ministeri otti vain yhden asian huolekseen ja unohti kaiken muun. Siis kovalla äänellä ja ääni välillä väristenkin kantoi huolta laitoshoidosta, mutta unohti samaan aikaan vanhuspalvelulaista kaiken muun ja käänsi selkänsä kotihoidolla ja omaishoidolla ja muulle. Tämä tässä oli surullisinta ja valitettavaa.

Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että laitoshoitoon tarvitaan lisää henkilökuntaa ja tekeviä käsiä. Sehän oli koko lain lähtökohta, mutta kaikki muut ministeriä lukuunottamatta olivat huolissaan myös kotipalvelun toimivuudesta ja omaishoitajien jaksamisesta ja siksi tämä oli pakko vetää tiukoille ja loppuun asti. Jonkun oli työt tehtävä.

Mutta toivottavasti tästä otetaan nyt opiksi ja muistetaan, että ministeri ei voi olla opposition innokkain populisti. Vaan ministerin pitää olla asiansa osaava ja vastuullinen toimija.

Mutta loppujen lopuksi pääasia, että vanhuspalvelulaki nyt saadaan ja siis aito ja hyvä vanhuspalvelulaki eikä pelättyä laitospalvelulakia.

Meille kokoomuksessa vanhuspalvelulaki on ollut yksi tämän hallituskauden tärkeimmistä asioista. Vanhuspalvelulaki on itseasiassa Kokoomuksen ja ministeri Paula Risikon jo viime vaalikaudella aloittama hanke ja siksi halusimme tehdä siitä hyvän. Tosia on sekin, että juuri kokoomus puolusti hallitusneuvotteluissa vanhuspalvelulakia ja sai lain edellyttämän rahoituksen osaksi hallituksen ohjelmaa. Tämän tiedää Demaritkin ja kaikki jotka olivat mukana. 

Olen siksi iloinen, että nyt vanhuspalvelulaki saatiin kuntoon. Tänään loppuun tehty ja alkuperäiseen henkeensä takaisin käännetty kokoomuslainen vanhuspalvelulaki on tasapainoinen kokonaisuus, jossa vahvistetaan vanhusväestön oikeutta saada palveluja niitä tarvitessaan. Laki huomioi kokonaisvaltaisesti vanhuspalveluiden koko kirjon, niin laitoshoidon kuin kotihoidonkin

Vanhuspalvelulain sisältöön saatiikin selkeä viesti, että lain tärkein tavoite on vanhuspalveluita kokonaisvaltaisesti parantava laki, mukaan lukien kotihoito.

Tänään myös lain toteuttamiseen päätettiin lisätä rahaa. Vanhuspalvelulain toteuttamiseen päätettiin kohdentaa 10 miljoonaa euroa lisää siten, että kehyskaudelle lain toteutukseen tulee valtionosuutta aiemmin sovitun 72 miljoonan euron sijasta 82 miljoonaa euroa. 10 miljoonan lisäys tulee kuitenkin täysimääräisesti jo vuodelle 2013.

Ja samalla sovittiin kokoomuksen tavoitteiden mukaisesti, että nyt kunnille annetaan lisää rahaa ja myös selkeä viesti siitä, että vanhuspalvelut pitää laittaa kuntoon. Jos kunnat eivät näin toimi niin henkilöstömitoitukseen palataan vielä 2015. Eli tällöin annettavaan asetukseen tulee henkilöstömitoitus jos kunnissa ei ole saavutettu nykyisten suositusten (0,%) mukaista henkilöstömitoitusta.

Tämä on siis vahva viesti kunnille vanhuspalveluiden toimivuuden kuntoon saattamiseksi. Nyt vanhustenhoitoon lisätä henkilökuntaa niin laitoshoitoon kuin kotihoitoonkin. Kaikkia hoitomuotoja – kotihoitoa, omaishoitoa ja laitoshoitoa – on kehitettävä rinnakkain parhaan hoidon aikaansaamiseksi.

Ja Kokoomus haluaa, että kehittämisen painopiste on ennalta ehkäisevissä palveluissa ja kotipalveluissa, jotta ikäihmiset saisivat asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään ja tuntea olonsa mahdollisimman turvalliseksi.

Siksi olin enemmän kuin tyytyväinen, että tänään päästiin myös ratkaisuun omaishoidon lisäsatsauksista. Omaishoidon tukipalvelut saavat lisää rahaa 10 miljoonaa euroa. Tämä määräraha ei kohdistu ainoastaan ikäihmisiin, vaan kaikille omaishoidon piirissä oleville tai heidän omaishoitajilleen. Tarkemmat esitykset määrärahan kohdentamisesta valmistellaan erikseen siten, että ne astuvat voimaan 1.7.2013. Omaishoidon tukipalveluiden vahvistaminen oli mukana Kokoomuksen tavoitteissa.

 

Summasummarum… Olen tyytyväinen, että vanhuspalvelulaki tulee nyt ja saamme vanhustenhoitoon merkittävästi lisää voimavaroja ja vaadimme myös asioita laitettavan kuntatasollakin kuntoon.

Suuri kiitos sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikolle tästä hienosta ja odotetusta laista. Ilman häntä ei tätä olisi tullut.

Muutenkin ensi vuoden budjettiin saimme tärkeitä asioita mukaan. Yhtenä tietenkin nuorten yhteiskuntatakuun täysimääräinen käyttöönsaattaminen ja paljon muutakin. Palaan näihin tässä vielä joku päivä hieman laajemminkin.

Mutta nyt kello jo 22.09 ja aika kiittää tästä päivästä. Huomenna jatketaan ja töitä on kalenteri täynnä sillekin päivälle.

 

 

 

 

Kommentit