Jean Sibelius on näkynyt vahvasti koko tämän vuoden 2015. Tänään säveltäjämestarin syntymäpäivänä hänen 150-vuotisjuhlavuotensa huipentui ja itse sain olla todistamassa tätä upeaa hetkeä Helsingin Senaatintorilla Tuomiokirkon rappusilla kun Sibelius Akatemian suuri kansalaiskuoro lauloi yhdessä meidän yleisön kanssa Finlandia Hymnin. Myönnän, että siinä meni kylmät väreet ja ilon ja liikutuksen kyyneleet iloisesti sekaisin. Upea ja koskettava hetki.
Johan Julius Christian ”Jean” Sibelius syntyi meillä Hämeessä Hämeenlinnassa tasan 150 vuotta sitten 8. joulukuuta 1865. Hämeenlinnassa juhlavuosi onkin näkynyt monintavoin läpi tämän muuten kovinkin synkän vuoden. Mutta toisaalta juuri Sibeliuksen musiikki sopii tällaiseenkin aikaan – monesta niistä ovat syntyneetkin vaikeiden aikojen keskellä. Sibeliuksen musiikki olikin tärkeässä roolissa meidän oman kansallisen identiteetin muodostumisessa. Ja myös tänään hänen musiikkinsa ja sen lukemattomat sanomat ja viestit koskettavat.
Ja samalla saanne tänään juhlia myös muutenkin upeaa suomalaista musiikkia. Voisi hyvin sanoa, että kotimainen musiikki voi ainakin vuosikymmeniin parhaiten juuri nyt ja oma suomenkielemme puhuttelee musiikissa myös lapsia ja nuoriakin. Tästä iso kiitos kuuluu lukuisille räp-artisteillemme Cheekin ja Elastisen johdolla, mutta myös monille bändeille kuten Haloo Helsingille ja Kasmirille. Ja uusia tähtiä syttyy Suomi-popin ja rokin taivaalle koko ajan ja kestotähdet Katri-Helenat, Paula Koivuniemet ja Jari Sillanpäät voivat paremmin kuin koskaan. Eläköön suomalainen musiikki ja suomenkieli!
Tänään eduskunnassa siis käyntiin kaksi viimeistä budjettiviikkoa ja se tarkoittaa pitkiä päiviä ja iltoja. Ja myös puolustusvaliokunnassa vielä töitä pöydällä aimo kasa ja paljon muutakin.
…
Pitkä päivä. Reilusti kellon ympäri mentiin ja huomenna taas aikainen herätys. Mutta lyhyesti vielä päivän isommista asioista.
Tänään esiteltiin sisäministeri Petteri Orpon johdolla uusi turvapaikkapoliittinen toimenpideohjelma. Tavoitteenamme on lyhyellä aikavälillä katkaista turvapaikanhakijoiden hallitsematon virta maahamme ja saada turvapaikkakustannukset hallintaan sekä kotouttaa tehokkaasti sitten je jotka lopulta turvapaikan saavat. Lisäksi haluamme tehostaa myös turvapaikka- ja palautusprosessejamme ja pyrimme vaikuttamaan myös siihen, että EU:n ulkorajavalvonta paranee. Myös muutamme Orpon johdolla lakejamme niin, että terrorismin uhka otetaan aiempaa paremmin huomioon.
Tässä tuo laaja kokonaisuus: Hallituksen turvapaikkapoliittinen toimenpideohjelma.
Tänään myös asetettiin työryhmä valmistelemaan paikallista sopimista ja henkilöstön asemaa edistävää lainsäädäntöä. Tavoitteena on valmistella yhteisesti hyväksyttävät pelisäännöt paikallisen sopimisen salliviksi määräyksiksi työajoista ja palkoista. Kolmikantaisen työryhmän tulee tehdä myös ehdotukset henkilöstön asemaa vahvistavista toimista yrityksen päätöksenteossa sekä huolehtia siitä, että työpaikkatasoisen sopimisen tasapainoiset edellytykset turvataan.
Työryhmä valmistelee myös muutokset työsopimuslakiin, työaikalakiin, vuosilomalakiin ja opintovapaalakiin, joilla turvataan yleissitovaa työehtosopimusta noudattavalle eli järjestäytymättömälle työnantajalle yhtäläiset mahdollisuudet paikalliseen sopimiseen työehtosopimuksen paikallista sopimista koskevien määräysten perusteella.
Ja samalla valmistellaan myös työaikalain muutokset, joilla lisätään työnantajien ja työntekijöiden oikeutta sopia keskimääräisestä säännöllisestä työajasta, väljennetään liukuvan työajan sääntelyä ja lisätään työaikapankkia koskevat säännökset. Eli esimerkiksi palkoista sopiminen sallittaisiin jatkossa paikallisestikin, vaikka työehtosopimuksissa ei olisi sitä sallivaa lauseketta. Vaikka siis työehtosopimusten puitteissa tapahtuva paikallinen sopiminen olisi edelleenkin pääsääntö. Samalla tehdään muutokset niin että myös järjestäytymättömät työnantajat saavat yhtäläiset mahdollisuudet paikalliseen sopimiseen, mitkä työehtosopimusten perusteella koskevat nyt vain järjestäytyneitä yrityksiä. Mutta alleviivaan nyt vielä, että työntekijöiden asema uudistuksessakin on turvattu. Kukaan ei siis tule jatkossakaamn olemaan tai neuvottelemaan yksin vaan työehtosopimus säilyy aina turvana, jos yhteistä näkemystä ei ole. Mutta joustoa toivottavasti löytyy puolin ja toisin silloin kun menee hyvin tai silloin kun yritystä uhkaa irtisanomiset tai jopa konkurssi.
Aikataulu on tiukka ja ehdotus tulee olla valmis 15.3.2016 mennessä. Tämän jälkeen lakiluonnos lähtee lausunnoille ja hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle vielä toukokuussa 2016 niin että ne voisivat tulla voimaan syyskuussa 2016.
Isoja juttuja ja hyvä, että näissä nyt edetään. Ja mikä tärkeintä tässäkin lähdetään liikkeelle kolmikantaisesti ja toivottavasti myös työmarkkinajärjestöt pysyvät mukana neuvotteluissa loppuun asti. Se olisi tässäkin kaikkien etu. Ja tärkeintä on muistaa, että paikallisen sopimisen lisääminen nimenomaan vahvistaa sopimusvapautta. Se ei heikennä sitä.
Huomenna jatketaan. Nyt kotia kohden.