Onko keskusta todellakin valmis palaamaan vasemmistohallitukseen? – Velkkajarru heikentäisi vihervasemmistohallituksen liimaa

Blogi, torstaina 02.10.2025
[cresta-social-share]

Mielenkiintoista oli jälleen eilen huomata miten lopulta keskusta valitsi omaksi seurakseen mieluummin viime vaalikaudelta tutun SDP-ja Vihreät -johtoisen vihervasemmiston kuin keskustaoikeiston. Lopulta keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen (kesk) johdolla koko keskustan eduskuntaryhmä osoitti tukensa SDP:n esitykselle välikysymyskeskustelussa. Asemoituminen jälleen vihervasemmiston tukipuolueeksi oli mielenkiintoinen, mutta ei ehkä kovinkaan yllättävä, mutta mielenkiintoinen oli myös se, että samalla keskusta antoi

Täysistunto 11. kesäkuuta 2025. Täysistunnossa mm. palautekeskustelu valtioneuvoston selonteosta julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2026 – 2029. Kuvassa VaV:n pj. Markus Lohi (kesk), Antti Kaikkonen (kesk) ja Mika Lintilä (kesk).

tukensa vihervasemmiston esityksille liittyen Palestiinaan ja Gazaan. Aiemmissa puheenvuoroissaan keskusta oli vielä tukenut aiemmin eduskunnan yksimielisesti tukemaan ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon linjaa ja sitä, että Palestiinan tunnustaminen on mahdollista, mutta vain tiettyjen ehtojen täyttyessä. Nyt keskusta antoi tukensa SDP:n rinnalla linjalle missä tunnustaminen tulisi tehdä ilman ehtoja mm. terroristijärjestö Hamasin asemasta tai panttivankien vapauttamisesta.

Näin siis huhut ja nyt myös teot puhuvat keskustan haaveista punamultayhteistyöhön.

Samaa viestiä on nähty viime viikkoina laajemminkin keskustan ulostuloissa ja toimissa. Yksi tällainen oli Keskustan kansanedustaja Petri Honkosen (kesk) kirjallinen kysymys, missä hän syytti pääministeri Petteri Orpoa harhaanjohtavista väitteistä eduskunnan kyselytunnilla 4.9.2025. Honkonen piikitteli  katsoi kirjallisessa kysymyksessään pääministeriä ja sanamuodot olivat kuin suoraan kosiolaulua Lindtmanin suuntaan.

Vielä hetki sitten keskustan riveistä kuuli tasaisesti puheita ns. kolmen suuren hallituspohjan tavoittelusta vuoden 2027 eduskuntavaalien jälkeen. Nyt näyttää siltä, että puolue on kumppaninsa valinnut ja kosiskelee gallup-kärjessä olevaa SDP:tä ja sen puheenjohtaja Antti Lindtmania (sd.) kaikin toimin. Siinä velkajarrulle ei olisikaan sijaa, jos vihervasemmistohallitus keskustan tukemana palaisi hallituspöytään. Velanottohan oli SDP:n ja keskustan liima Antti Rinteen ja Sanna Marinin hallituksissa.

Keskustassa varmasti onkin syytä tutkia tämän aamuinen Ylen tuore gallup huolella. Siinä nimittäin perussuomalaiset kiilaavat jälleen keskustan ohi kolmen kärkeen. Perussuomalaiset nostavat kannatustaan kuukaudessa peräti +2,1%-yksikköä ja samaan aikaan keskustan kannatus jatkaa hienoista laskua.

Kärkikaksikko pysyy samana eli SDP ykkösenä ja kokoomus kakkosena. Kärjessä molempien kannatus hieman laskee, SDP:n nyt lähes prosenttiyksikön. SDP:n kannatus nyt 24,9% ja (-0,9) ja kokoomuksen 18,6% (-0,6). Sitten PS 14,9% (+2,1) ja takana keskusta 14,3% (-0,4). Näiden takana ei suuria muutoksia. Ehkä huomionarvoista on se, että RKP nostaa kannatustaan selvästi ja kirjaa nyt nykyhallituksessa itselleen varsin kovan 4,1% kannatuksen.

Mutta mielenkiintoista nähdä miten tilanne tästä kehittyy. Näyttää selvältä, että mikään ei ole vielä selvää. Ja totta on sekin, että seuraaviin eduskuntavaaleihinkin on matkaa vielä lähes parisen vuotta.

Taloustutkimus haastatteli Ylen tilaamassa tutkimuksessa 2 383 ihmistä 3.9.– 30.9.2025. Haastateltavilta kysyttiin, minkä puolueen ehdokasta he äänestäisivät, jos eduskuntavaalit olisivat nyt. Puoluekantansa kertoi 1 768 henkilöä (74,2 prosenttia). Haastattelujen kohderyhmänä oli Suomen yli 18-vuotias väestö, pois lukien Ahvenanmaa. Virhemarginaali on suurimmillaan 2 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Tänään eduskunnassa aamusta tapaaminen Opiskelijoiden liikuntaliiton kanssa ja sitten puolustusvaliokunta ja syksyn avaus myös johtamassani liikennejaostossa jne. Työlounas tänään Riihimäen seudun kehityshankkeiden ja ajankohtaisten parissa ja sitten ryhmäkokouksen ja kyselytunnin kautta Lopelle, missä LFT Läysä avaa Suomen Cup -kautensa Riihimäen seudun salibandyseura Panthersia vastaan Lastikassa.

…..

Kello 23.24 ja pitkäksi meni tämä päivä. Kaikki saatiin kuitenkin tehtyä juuri ja juuri ennen huomista. Illalla vielä talkoilemassa Lastikassa LFT Läysän Suomen cupin avauksessa RSS Panthersia vastaan. Tärkeä avausvoitto ja pelit jatkuvat.