Aikanaan yhtenä ensimmäisistä nostimme Valtion Liikuntaneuvoston johdolla Olympiastadion peruskorjauksen esille ja keskusteluun. Teimme Tapio Korjuksen johdolla muistaakseni 2010 esityksen, että stadionin remontti täytyy hoitaa ja se tulee saada 2011 vaalien jälkeiseen hallitusohjelmaan. Näin tapahtuikin ja hallitus päätti tämän jälkeen historiallisen ja arvokkaan Olympiastadion remontista.
Meille ja julkisuuteen kerrottiin, että urheiluministerin tai ehkä useammankin urheiluministerin aikana ja johdolla hallitus on päättänyt kustannusten jaosta Helsingin kaupungin kanssa fifty-fifty -jaolla, mutta kuitenkin lisäkirjauksella niin, että valtion osuus voi olla ”enintään 104,5 miljoonaa euroa”.

Somesta kaapattua.
Minullekin tämä kävi kun tuessa oli siis selkeä katto ja näin ollen remontin kokonaishinta olisi enintään 209 miljoonaa euroa.
Se olisi ollut vielä siedettävä summa, mutta ehdottomasti maksimi ja paljon sekin. Sillä 300 miljoonalla jo saisi uuden huippumodernin stadionin ja jopa allekin. Sosiaalisessa mediassa kiertää tällainen kuva missä hyvin on esitetty muutamien uusien stadioneiden hintoja. En niitä ole tarkistanut, mutta luotan nyt tuohon kuvakoosteeseen ainakin kokoluokalta.
Nyt julkisuuteen on kerrottu, että 209 miljoonaa ei siis riitä ja kuulemma jonkun viime vuosien urheiluministerin ministeriaikana tehdyssä sopimuksessa ei olisikaan enää tuota ”enintään 104,5miljoonaa” mainintaa. Kysymys kuuluu oliko se siis siellä alussa vai ei? Koska se sopimuksista on poistettu ja kenen toimesta?
Tietojeni mukaan nimittäin valtion on ollut nyt pakko jatkaa lisärahan pumppaamista stadionin remonttiin vanhan sopimuksen velvoittamana. Pyynnöistä huolimatta en ole tästä muuta tietoa saanut tai vahvistusta sopimuksen sisällöstä. Arhinmäki on tosin Twitterissä kertonut, että enintään -kirjaus sopimuksessa ainakin hänen aikana olisi ollut? Onko näin sitä en tiedä. Sopimusta ei ole näytetty. Jos näin on niin silloinhan tilanne on vieläkin vakavampi.
Itse olen siis ehdottomasti ollut ja olen edelleen Olympiastadion remontin kannalla. Nyt kuitenkin remontti on karannut käsistä ja kustannukset nousemassa sellaiselle tasolle, että näillä remonttiin ei tässä laajuudessa olisi pitänyt lähteä. Oheinen kuva kertoo, että 200-250 miljoonalla olisi rakentanut täysin uuden ja modernin täydet mitat täyttävän kokonaankin katetun stadionin esimerkiksi kehäteiden alueelle hyvien liikenneyhteyksien varteen.
Ja vaikka sitten 50 miljoonalla olisi voinut peruskorjata tämän vanhan Olympiastadionin niin, että hieno historiallinen stadikka säilyisi ja olisi voinut jatkossa olla nykymitoissaan oivallinen urheilupaikka, mutta myös konsertti- ja tapahtumapaikka. Kokonaan uusi stadion olisi sitten vastannut huippu-urheilun tapahtumista jalkapallon ja yleisurheilun saralla. Loppusumma olisi siis ollut kutakuinkin sama ja pahaa pelkään, että vielä edullisempikin ja Suomessa olisi ollut tämän jälkeen uusi moderni stadion ja hieno historiallinen Olympiastadion. Kaksi uniikkia tapahtumapaikkaa.
Nykyinen Olympiastadionin remontti pitää sisällään paljon sellaista mitä ei yksinkertaisesti olisi kannattanut eikä edes tarvinnut tehdä nykyisen stadionin alle. Remontista iso osa on lisäksi puhtaasti stadionin omistaman Helsingin omaa rakentamista ja siksi minusta kustannukset myös olisi pitänyt sinne ohjata jos sopimus on ollut Arhinmäen kertoma. Jos sopimus on ollut sellainen mitä meille nyt on kerrottu, että kirjausta maksimisummasta ei ole niin silloin tilanne onkin jo paljon vakavampi. Taitavasti joku vetänyt ja vedättänyt ja Valtiovarainministeriössä päässyt uskomattomalla tavalla läpi. Vaikea uskoa että VM olisi antanut mennä avoimen 50/50-piikin kuitenkaan läpi. En halua niin uskoa käyneen.
Mielenkiintoista olisikin nähdä, että onko esimerkiksi Länsimetron sopimus erilainen kuin Olympiastadionin. Kummassakin on sovittu kustannusjaosta prosenttiosuuksin ja mutta onko vain toiseen kirjattu kattosumma ja toiseen ei?
Olen pettynyt julkisenrakentamisen nykymenoon. Eikö hankkeita oikeasti osata suunnitella ja toteuttaa vai tehdäänkö tämä vain tahallaan näin? Pienemmällä kustannusarviolla hankkeet saadaan poliittisesta päätöksenteosta helpommin läpi ja sen jälkeen lisäraha on aina vain ihan pakko antaa tyyliin: ”Haluatko sinä nyt jättää työn kesken” tai ”Etkö sinä kannata hyvää jalkapallostadionia Suomeen” vai ”Vastustatko metron rakentamista Espooseen” jne. Näitä rakentamisen talvivaaroja näyttää riittävän.
Nyt tilanne on se, että rahaa menee Olympiastadioniin niin valtavasti, että muut tärkeät valtakunnalliset urheiluhankkeet ovat jäämässä nuolemaan näppejään. Periksi ei anneta.
Uusi päivä tästä alkuun. Tämä rahan hassaaminen ottaa päähän pahasti. Kukaan ei omia rahojaan tällä tavalla käyttäisi. Kumpa kaikki pitäisivät mielessään nykyisen presidenttimme sanat ja ohjeen siitä, että yhteisistä rahoista pitää pitää vielä paljon omiaan parempaa huolta.
…
Kello 22.54 ja tässä kotityöpöydän ääressä väkerrän edelleen Kokoomuksen Maankäyttö, rakentaminen ja asuminen -ohjelmaa. Deadlinet paukkuneet ja puheenjohtajan tehtävä 🙁 No jaksaa jaksaa.
Tänään antoisa ja mukava päivä. Pari kuntavaalitapaamista ja ehdokashankintaa niin Hämeenlinnaan, Riihimäelle, Lopelle kuin Hausjärvellekin. Niin ja Heinolaankin. Loppukiri tässäkin asiassa alkanut ja vielä muutamia olen luvannut soitella ja houkutella mukaan ympäri Suomenmaan. Tuntuu, että pientä viriämistä nyt on monessa paikassa jo havaittavissa ja toivottavasti saamme eri kuntiin kutakuinkin saman verran ehdokkaita kuin 2012:kin olin. Silloin tästä voisi tulla hyvä.
Päivällä vielä mukava lounas Riihimäen seutukunnan asioiden parissa Riihimäellä ja hieman kulttuuriasioitakin. Ja sitten loppupäivä, ilta ja näyttää menevän yökin tämän ohjelmatyön parissa. No mä tykkään tästä.