Olisiko nyt aika sen eurooppalaisemman Naton? – Sauli Niinistö puhui tästä jo 20 vuotta sitten

Blogi, sunnuntaina 18.01.2026
[cresta-social-share]

Tasavallan presidentiksi vuonna 2012 noussut Sauli Niinistö puhui jo ensimmäisissä presidentinvaaleissaan vuonna 2006 ”eurooppalaisemmasta Natosta”. Niinistö kertoi tuolloin kannattavansa Natoon liittymistä.

”Olen valmis eurooppalaisempaan Natoon”

Näin tasavallan presidentiksi kuusi vuotta myöhemmin noussut Niinistö totesi vaalikampanjan 2006 aikana. Niinistön mukaan tämä hänen esittämänsä “eurooppalaisempi Nato” syntyy, kun Euroopan maat vahvistavat puolustuskykyään. Niinistö myös korosti sitä, että näin Euroopan ääni vahvistuisi Naton sisällä. Jo edellisvuonna 2005 joulukuussa Kalevassa Niinistö puhui, että ”Suomelle voisi sopia eurooppalaisempi Nato”.

Samalla Niinistö pelasi taitavasti tilanteen missä vasemmistolaiset pelasivat Nato-korttia Niinistön käteen kuin Pekka-pelissä konsanaan. Silloinen tasavallan presidentti Tarja Halonen, joka myös nämä vaalit voitti, syyttikin Niinistöä toteamalla, että hän ei ole menossa Natoon, mutta Niinistö on.

Me olimme kokoomuksessa puolueena samaan aikaan myös asettuneet virallisesti kannattamaan Suomen Nato-jäsenyyttä. Puoluekokous 2006 teki historialliseksi lopulta muodostuneen päätöksen maamme Nato-jäsenyyden kannattamisesta. Puoluekokous linjasi mm., että ” jäsenyys Natossa vahvistaisi Suomen turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa”.

Myöhemmin Suomi liittyi Natoon ja tänään näyttää entistä vahvemmin siltä, että muillekin Euroopassa voisi sopia paremmin se eurooppalaisempi Nato?

Niinistön ohje oli jo 2005, että ”meidän pitää pyrkiä sopimaan siitä, että myös Suomen turvallisuudesta huolehditaan ja apua tulee kaikissa olosuhteissa”. Tämä kysymys ja tämän varmistaminen on jälleen tänäänkin pöydällä.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoi asettavansa rangaistustulleja Suomelle ja seitsemälle muulle Euroopan maalle Grönlanti-kiistan vuoksi. Päätös on käsittämätön ja tyrmistyttävä. Osa on jo kysynyt ja pohtinut sitäkin, että lakkasiko Nato tässä hetkessä olemasta? Itse en näin usko eikä niin myös olekaan, mutta toki kaksi kertaa kahvia nielaisin myös sen kommentin jälkeen, kun 10.1.2026 Valkoisen talon tiedotustilaisuudessa Trump totesi, että Yhdysvallat kyllä puolustaa omistamaansa Grönlantia, mutta ei vuokraamaansa. Pohdin, että eihän Naton artikla 5. perustu omistamiseen vaan liittolaisuuteen.

Eurooppalaisempi Nato on jälleen presidentti Sauli Niinistön pöydällä. Niinistö johtaa työryhmään, minkä tehtävänä on laatia suunnitelma Euroopan puolustamiseksi ilman Yhdysvaltoja. Niinistö toisti (IL 14.1.2026) kahdenkymmen vuoden takaisen ajatuksensa:

”Vastaus siihen voi olla eurooppalaisempi Nato.”

Tavoite on siis tehdä suunnitelma ja etsiä ratkaisuja tilanteeseen missä Yhdysvaltain sitoutuminen Natoon heikentyy. Joku voi jo kysyä, että eikö se ole jo heikentynytkin ja ainakin itse ajattelen niin, että on, mutta ennen muuta Trumpin ei koko Yhdysvaltain. Mutta tosiasia on sekin, että Yhdysvalloissa presidentillä on sellaista valtaa, että hän halutessaan voi tällaistakin sitoutumista rapauttaa TruthSocial postauksiakin vakavammin.

Niinistön työskentely on jälleen kerran nopeaa. Ajatushautomo CEPS eli Centre for European Policy Studiesin julkaiseman raportin on tavoite valmistua muutamassa kuukaudessa. Julkisuudessa on kerrottu deadlinen olevan peräti jo maaliskuulla.

Esille noussee aivan varmasti Euroopan oma puolustusneuvosto, Euroopan oma ja yhteinen armeija täyttämään mahdollisesti Yhdysvaltain tyhjäksi jättämää vaetta tai sitten malli mikä rakentuu esimerkiksi JEF:n tai Eurocorpsin ja Pescon perustaan?

Trumpin puheet ja toimet edellyttävät nyt Euroopalta yhtenäisyyttä ja päättäväisyyttä. On ennennäkemätöntä, että Naton sisällä toimitaan tällaisin rangaistustullein toisia – omia – vastaan. Eilen Tasavallan presidentti Alexander Stubb ja pääministeri Petteri Orpo (kok.) totesivatkin, että tuontitullit olisivat vahingollisia ja liittolaisten kesken asiat ratkaistaan keskustelemalla ja yhteisillä pelisäännöillä, ei luomalla painetta. Presidentti ja pääministeri viestivät asiasta yhteneväisesti illalla viestipalvelu X:ssä.

”Suomi lähtee siitä, että liittolaisten kesken asiat ratkaistaan keskustelemalla ja yhteisillä pelisäännöillä, ei luomalla painetta.”

Mutta pääasia on se, että Eurooppa tietää mitä pitää tehdä ja myös tällä kertaa sitten tekee. Puheet siis Naton kuolemasta ovat vahvasti liioiteltuja.

Olemme kuitenkin päättäneet myös eduskunnan puolustusvaliokunnan kanssa kokoontua ylimääräiseen kokoukseen ensi viikolla tiistaina.