Iran laukaisi viikko sitten viikonloppuna hyökkäyksessään Israelia kohti kaikkiaan jopa 185 lennokkia, 36 risteilyohjusta ja 110 maasta maahan ammuttavaa ohjusta. Julkisuudessa on kerrottu, että hyökkäys kyettiin kuitenkin leijonan osalta torjumaan. Mediatietojen mukaan Israel sai merkittävää apua niin Yhdysvalloilta kuin Iso-Britannialtaki ja ehkä myös Ranskalta. Länsivallat olivat joka tapauksessa proaktiivisesti ja ponnekkaasti Israelia puolustamassa.
No, hyvä niin, mutta miksi samaa proaktiivisuutta emme näe Ukrainan kohdalla?
Itseasiassa Yhdysvallat pidätteli jopa viimeaikaista tukeaa Ukrainalle kuukausikaupalla. Näiden kuukausien aikana Venäjä on onnistunut kääntämään sodan kulun ainakin paremmin itselleen. Nämä kuukaudet ovat kylväneet merkittävästi tuhoa Ukrainaan ja onhan julkisuudessa jopa väitetty, että Yhdysvallat olisi kieltänyt Ukrainaa iskemästä Venäjän maaperälle mm. energialaitoksiin?
Iso apupaketti Yhdysvalloista seisoi maan hallinnossa kuukausi kaupalla. Nyt onneksi edustajainhuoneen republikaaninen puhemies Mike Johnson päätti vihdoin tuoda tukipaketin äänestykseen, siitä huolimatta, että osa hänen omasta republikaanipuolueestaan pakettia vastusti.
Käsittämätöntä, että ylipäätään Ukrainan auttaminen edellytti USA:ssa äänestyksen?
Alkuun näytit siltä, että Ukrainan tuki olisi saatu maan hallinnossa läpi vain sillä, että samalla maa päättäisi myös reilun 26 miljardin dollarin tukipaketista Israelille ja noin 8 miljardin dollarin tuesta Taiwanille. Lopulta nämä kolme kuitenkin päätettiin erikseen – toki kaikki myönteisinä.
Enemmistö kuitenkin Yhdyvaltain edustajainhuoneesta asettui vihdoin ja viimeinen Ukrainan puolelle. Ratkaisijoina tässä demokraatit, jotka oppositiosta tukivat Ukrainan suuruudeltaan noin 61 miljardin dollarin apupakettia.
Presidentti Joe Biden totesi: ”Seisomme ystäviemme puolella. Emme anna Venäjän ja Iranin menestyvän.”
Ja onneksi näin myös siellä lopulta toimittiin.
Voi sanoa, että USA:n sotilaallinen tuki Ukrainalle on ollut noin 43 miljardia euroa. Kaikki Euroopan maat antaneet sotilastukea noin 60 mrd. Tämä ehkä kuvaa ja myös alleviivaa tämän uuden päätöksen merkittävyyttä.
Israel teki sitten torstain ja perjantain välisenä yönä oman kostoiskunsa Iraniin. Isfahan näyttäisi valikoituneen perjantaisen iskun kohteeksi Iranin ydinohjelman keskuksena. Näyttää siltä, että vastavuoroisesti Iran olisi kyennyt sen varsin hyvin blokkaamaan, mutta nyt kysymys kuuluukin, että lähteekö tästä liikkeelle iskujen tennisottelu?
Täällä valtameren takana Yhdyvaltain ohjelma alkamassa. Washington ja Norfolk kohteita. Viikko täällä Nato, Ukrainaa, Itärajaa ja kahdenvälistä yhteistyötä.
….
Päivä Norfolkissa. Yhdysvaltojen Virginiassa sijaitseva Norfolkin yhteisoperaatiojohtoporras (Joint Force Command NorfolkLink to an external website) on siis yksi Naton kolmesta operatiivisen tason johtoportaasta, jotka suunnittelevat, toteuttavat ja tukevat liittouman sotilaallisia operaatioita. Päivä siis ilman puhelimia ja suojatiloissa. Aiheet siis NATO Security -tasoa eli salaista. Keskusteluita meidän omien edustajien kanssa, mutta myös mm. Naton tulevaisuuteen keskittyvän esikunnan ACT:n komentajan, ranskalaiskenraali Philippe Lavigneen ja Norfolkin yhteisoperaatiojohtoportaan (Joint Force Command Norfolk, JFC Norfolk) apulaiskomentaja, kontra-amiraali Timothy Henryn kanssa.
Päivän keskusteluista ei juuri mitään voi julki kirjoittaa, mutta sen voi todeta, että maamme arvostuksen määrä on korkea. Jos itse vielä laskemme kauan olemme Natossa olleet, niin muut kokevat meidät jo perinteikkääksi ja luotetuksi osaksi liittokunta.
Nyt kello täällä 18.12 ja yö Norfolkissa. Hetki vielä aikaa huoneella ja sitten työillalliselle vielä omien kanssa.