Oliko rauha lähellä pian Venäjän hyökkäyksen jälkeen?

”The Talks That Could Have Ended the War in Ukraine”

”Neuvottelut, jotka olisivat voineet päättää Ukrainan sodan” on yhdysvaltalaisen Foreign Affairs -lehden kysymyksiä herättävä otsikko 16.4.2024.

Venäjä-tutkijat Sergei Radtšenko ja Samuel Charap paljastavat jutussaan kevään 2023 diplomatian piilotettua historiaa, joka jäi lyhyeksi, mutta voisi kuitenkin ehkä sisältää jotain opittavaa tulevia rauhanneuvotteluja varten. Kerran fakta on sekin, että kaikki sodat ovat aikanaan loppuneet ja niin myös loppuu tämäkin Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan. Koska? Sitä ei tiedetä ja asiantuntijat eivät ainakaan usko ihan nopeaan rauhaan?

Foreign Affairsin äärimmäisen mielenkiintoinen artikkeli alkaa helmikuun 24. päivää seuraavista viikoista. Sota lähti liikkeelle rajusti ja silloin muistan kuinka pelättiin, että pystyykö Venäjän Kiovan valloittamaan. Olen kuullut itse, että osalla venäläisjoukkoja olisi ollut tuolloin matkassa jo valmiina materiaalia valloituksen voitonparaateja varten? Mene ja tiedä.

Mutta se aika hyvin tiedetään mitä sodan ensimmäisinä päivinä ja viikkoina tapahtui, mutta pimentoon on jäänyt laajemmin se mitä taustalla tapahtui. Artikkelissa kirjoitetaan, että ”vähemmän ymmärretty on Moskovan, Kiovan ja monien muiden toimijoiden samanaikainen intensiivinen diplomatia, joka olisi voinut johtaa ratkaisuun vain viikkoja sodan alkamisen jälkeen”.

Lehden mukaan jo maaliskuun loppuun mennessä 2022 olisi Valko-Venäjällä ja Turkissa järjestetyissä neuvotteluissa ja videoneuvotteluissa päästy hyvinkin pitkälle ratkaisussa. Sopimustekstejä olisi molemmin puolin hiottu, mutta yhtäkkiä toukokuussa neuvottelut olisivat syystä tai toisesta katkenneet. Rauhasta ei ole paljoa sen jälkeen puhuttu ja sota on jatkunut jo pitkälle kolmatta vuotta.

What happened? How close were the parties to ending the war? And why did they never finalize a deal?

Toimittajat kysyvät sitten mitä tapahtui, kuinka lähellä rauha oli ja miksi he eivät koskaan tehneet sopimusta?

Sergei Radtšenko ja Samuel Charap kävivät läpi sopimusluonnoksia ja niihin tehtyjä muutoksia. He myös haastattelivat neuvotteluissa mukana olleita, mutta myös länsimaiden virkamiehiä. Lisäksi he kävivät läpi pienemmälle julkisuudelle jääneitä julkisia Youtube-videoita tuolta ajalta laittaen näitä tietoja aikajanalle sodan alkamisesta toukokuun loppuun eli neuvotteluiden katkeamiseen asti. Lopputulema heillä on se, että neuvotteluissa oltaisiin ehkä oltu hyvinkin lähellä ratkaisua? Miksi väitetty sopimus ei sitten edennyt onkin suurempi kysymysmerkki. On väitetty, että länsimaat saivat Ukrainan vetäytymään sopimuksista? Ja toiset taas ovat pitäneet neuvotteluita vain teatterina ja ajan pelaamisena? Myös Ukrainan arviot ”Venäjän sotilaallisesta heikkouksesta” olisi joidenkin mukaan voinut olla ratkaisujen taustalla?

Mikä on totuus sitä emme tiedä ja voi olla, että emme saa koskaan tietääkään. Venäjään en itse myöskään näissäkään arvioissa luottaisi. Voi olla, että siellä ei edes tiedetty mitä toinen käsi teki? Näin siis itse ajattelen.

Toimittajat kuitenkin tulevat siihen lopputulokseen, että ”Moskovan ennennäkemättömän aggression keskellä venäläiset ja ukrainalaiset melkein saivat päätökseen sopimuksen, joka olisi lopettanut sodan ja antanut Ukrainalle monenväliset turvallisuustakuut”.

Englanninkielisessä artikkelissa tutkivat journalistit kirjoittavat, että ”lopullinen sopimus osoittautui kuitenkin vaikeaksi useista syistä ja länsimaat olivat haluttomia osallistumaan neuvotteluihin Venäjän kanssa, erityisesti sellaisiin, joka olisivat tuoneet niille uusia sitoumuksia Ukrainan turvallisuuden takaamiseksi”.

Pian paljastui Venäjän julmuudet Irpinissä ja Buchassa ja tämä olisi kiristänyt Ukrainan yleistä mielialaa. Samaan aikaan kun Venäjän Kiovan hyökkäys tai valloitus epäonnistui, presidentti Volodymyr Zelenskyi uskoi, että riittävällä lännen tuella Ukraina voisi voittaa sodan taistelukentällä.

***

Artikkelissa käydään läpi neuvotteluita, jotka alkoivat 28. helmikuuta yhdessä Valko-Venäjän Lukašenkon johdolla Liaskavitshin kylässä. Mukana näissä näyttää olleen varsin arvovaltainen ja korkeatasoinen edustus molemmilta. ”Ensimmäisessä kokouksessa venäläiset esittivät joukon ankaria ehtoja ja vaativat Ukrainan antautumista”, mutta kun maan asema rintamalla heikkeni, niin äänikin muuttui vähemmän vaativaksi. ”3. maaliskuuta ja 7. maaliskuuta osapuolet kävivät seuraavat neuvottelukierrokset Kamyanyukissa Valko-Venäjällä ja Ukrainan valtuuskunta esitti omia vaatimuksiaan: välitön tulitauko ja humanitaaristen käytävien perustaminen, jotta siviilit voisivat turvallisesti poistua sota-alueelta. ”Kolmannen neuvottelukierroksen aikana venäläiset ja ukrainalaiset näyttävät tarkastelevan luonnoksia ensimmäistä kertaa. Medinskyn mukaan kyseessä olivat venäläiset luonnokset, jotka Medinskyn valtuuskunta toi Moskovasta ja jotka ilmensivät todennäköisesti Moskovan vaatimusta Ukrainan puolueettomasta asemasta”.

”Tässä vaiheessa henkilökohtaiset tapaamiset katkesivat lähes kolmeksi viikoksi, vaikka valtuuskunnat tapasivat edelleen Zoomin kautta. Näissä keskusteluissa ukrainalaiset alkoivat keskittyä kysymykseen, josta tulee keskeinen heidän näkemyksensä sodan loppupelistä: turvallisuustakuut, jotka velvoittaisivat muut valtiot tulemaan puolustamaan Ukrainaa, jos Venäjä hyökkää tulevaisuudessa uudelleen. Ei ole täysin selvää, milloin Kiova otti tämän kysymyksen ensimmäisen kerran esille keskusteluissaan venäläisten tai länsimaiden kanssa. Mutta 10. maaliskuuta Ukrainan ulkoministeri Dmytro Kuleba, joka oli silloin Antalyassa, Turkissa, tapaamisessa venäläisen kollegansa Sergei Lavrovin kanssa puhui ”järjestelmällisestä ja kestävästä ratkaisusta” Ukrainalle ja lisäsi, että ukrainalaiset olivat ”valmiita keskustelemaan”.

Kyse olisi Ukrainan näkökulmasta ollut turvatakuista, joita se toivoi saavansa Naton jäsenmailta, mutta myös Venäjältä. Jutussa viitataan myös vuoden 1994 ns. Budapestin sopimukseen, mikä liittyi Neuvostoliiton hajoamiseen ja Ukrainan luopumiseen sille jääneistä ydinaseista. ”Vastineeksi Venäjä, Iso-Britannia ja Yhdysvallat lupasivat, etteivät ne hyökkää Ukrainaa vastaan”. No sen me kaikki tiedämme miten tämä sopimus lopulta toimi.

”Maaliskuun 14. päivänä, valtuuskuntien tavatessa Zoomin kautta, Zelensky lähetti Telegram-kanavalleen viestin, jossa vaadittiin ”normaalit, tehokkaat turvallisuustakuut”, jotka eivät olisi ”kuten Budapestin”. Ukrainalaiset puhuivat ”absoluuttisista turvallisuustakuista”, jotka edellyttäisivät maita ”aktiivisesti Ukrainan puolustamiseen konfliktissa”.

Yhdysvallat ja sen liittolaiset eivät olleet kuitenkaan halukkaita antamaan Ukrainalle tällaisia takuita.

Lehti kirjoittaa kuinka ”koko maaliskuun ajan jatkuivat raskaat taistelut kaikilla rintamilla. Venäläiset yrittivät vallata Tšernihivin, Harkovin ja Sumyn, mutta epäonnistuivat, vaikka kaikki kolme kaupunkia kärsivät vakavia vahinkoja. Maaliskuun puoliväliin mennessä Venäjän armeijan hyökkäys Kiovaan oli pysähtynyt, ja se kärsi raskaita tappioita”. Samaan aikaan maiden valtuuskunnat jatkoivat keskusteluja videokonferenssissa, mutta palasivat tapaamaan samaan pöytään 29. maaliskuuta 2022.

Tätä Turkin Istanbulissa pidettyä tapaamista kuvataan läpimurroksi. ”Kokouksen jälkeen osapuolet ilmoittivat sopineensa yhteisestä tiedonannosta”, minkä otsikko olisi ollut ”Ukrainan turvallisuustakuita koskevan sopimuksen keskeiset määräykset”. Venäläiset olisivat haastateltujen osallistujien mukaan hyväksyneet tämän ukrainalaisten laatiman pohjan ns. sopimuskehykseksi. Ukraina olisi sitoutunut mm. puolueettomuuteen, mutta myös ”luopunut kaikista aikomuksista liittyä sotilasliittoihin tai päästää ulkomaisia sotilastukikohtia tai joukkoja maaperälleen”. Tiedonannossa mainittiin mahdollisina takaajina YK:n turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenet mukaan lukien Venäjä sekä Kanada, Saksa, Israel, Italia, Puola ja Turkki.

Mielenkiintoinen yksityiskohta asiakirjassa oli se, että ”vaikka Ukraina olisi ehdotetun kehyksen mukaan pysyvästi neutraali, Kiovan tie EU-jäsenyyteen olisi jätetty avoimeksi, ja takaajavaltiot mukaan lukien Venäjä ”vahvistaisivat nimenomaisesti aikomuksensa helpottaa Ukrainan jäsenyyttä Euroopan unionissa”. Tämä pidettiin aivan poikkeuksellista, sillä Putin oli vuonna 2013 painostanut Ukrainan presidenttiä Viktor Janukovitshia voimakkaasti perääntymään pelkästä assosiaatiosopimuksesta EU:n kanssa. Nyt Venäjä olisi suostunut ”helpottamaan” Ukrainan liittymistä EU:hun.

Toimittajat jatkavatkin artikkelissaan minuakin pohdituttaneella kysymyksellä ja huomiolla:

Vaikka Ukrainan intressi olisi ollut saada turvallisuustakuut, ei ole selvää, miksi Venäjä olisi suostunut tähän?

Sergei Radtšenko ja Samuel Charap muistuttavatkin, että ”vain viikkoja aiemmin Putin oli yrittänyt vallata Ukrainan pääkaupungin, syrjäyttää sen hallituksen ja määrätä nukkehallinnon. Vaikuttaa kaukaa haetulta, että hän yhtäkkiä olisi päättänyt hyväksyä sen, että Ukrainasta tulee EU:n jäsen ja Yhdysvallat takaa sen itsenäisyyden ja turvallisuuden. Tiedonanto kuitenkin viittaa siihen, että Putin oli valmis hyväksymään juuri sen.

Oliko kuitenkin Putin valmis aidosti antamaan periksi monessa, jos hän olisi voinut estää Ukrainan Nato-jäsenyyden?

”Tiedonanto sisälsi myös toisen säännöksen, joka on jälkikäteen katsottuna hämmästyttävä: siinä vaadittiin molempia osapuolia pyrkimään rauhanomaiseen ratkaisuun Krimiä koskevaan kiistaan seuraavien 10–15 vuoden aikana. Sen jälkeen kun Venäjä liitti Krimin niemimaan vuonna 2014, Moskova ei ole koskaan suostunut keskustelemaan sen asemasta väittäen, että se oli Venäjän alue, joka ei eroa muista. Tarjoutuessaan neuvottelemaan asemastaan Kreml oli hiljaisesti myöntänyt, ettei näin ollut.”

Artikkelissa kuvataan myös sitä mitä samaan aikaan rintamalla tapahtui. Tapahtumia kuvataan yleisesti kuitenkin Venäjälle pakoksi. ”Venäläiset olivat yliarvioineet kykynsä ja aliarvioineet Ukrainan vastarintaa, ja he pyörittelivät nyt epäonnistumistaan armollisena diplomaattisena toimenpiteenä rauhanneuvottelujen helpottamiseksi”.

Mielenkiintoista.

Tiedot Buchasta alkoivat nousta otsikoihin huhtikuun alussa. 4. huhtikuuta 2022, kun Zelensky vieraili kaupungissa. Seuraavana päivänä hän puhui YK:n turvallisuusneuvostolle videon välityksellä ja syytti Venäjää sotarikosten tekemisestä Buchassa ja vaati YK:n turvallisuusneuvostoa erottamaan pysyvän jäsenen Venäjän. Samaan aikaan kuitenkin neuvottelut vielä jatkuivat rauhasta. ”Osapuolet vaihtoivat aktiivisesti luonnoksia keskenään” ja nyt niitä nähneet toimittajat kertoivat tutkineensa niistä tarkasti kaksi, joista toinen on päivätty 12. huhtikuuta ja toinen 15. huhtikuuta. ”Ne olivat suurelta osin samankaltaisia, mutta sisälsivät myös merkittäviä eroja – ja molemmat osoittivat, että tiedonanto ei ollut ratkaissut kuitenkaan joitakin keskeisiä kysymyksiä”.

Tiedonannossa ja 12. huhtikuuta laaditussa luonnoksessa tehtiin selväksi, että takaajavaltiot päättävät itsenäisesti, tulevatko ne Kiovan apuun, jos Ukrainaa vastaan hyökätään, niin kolme päivää myöhemmin 15. huhtikuuta laaditussa luonnoksessa venäläiset yrittivät muuttaa tätä ratkaisevaa artiklaa vaatimalla, että tällainen toiminta tapahtuisi vain ”kaikkien takaajavaltioiden hyväksymän päätöksen perusteella”. Tämä olisi antanut siis todennäköiselle hyökkääjälle Venäjälle itselleen veto-oikeuden. ”Tekstiin tehdyn merkinnän mukaan ukrainalaiset hylkäsivät tämän tarkistuksen ja vaativat alkuperäistä muotoilua, jonka mukaan kaikilla takaajilla oli velvollisuus toimia, eikä heidän tarvitsisi päästä yksimielisyyteen ennen sitä”.

Luonnoksissa oli useita artikloja, jotka oli lisätty sopimukseen Venäjän vaatimuksesta, mutta jotka eivät olleet osa tiedonantoa ja, joista Ukraina kieltäytyi keskustelemasta.

Toimittajat tulivatkin johtopäätökseen, että tekemillään muutoksilla Venäjä todennäköisesti tietoisesti ajoi neuvottelut umpikujaan. Venäjän tekemiä lisäyksiä kuvattiin sopimukseen ujutetuiksi ”myrkkypillereiksi”.

Myös kuulemma Ukrainan armeijan koosta ja rakenteista oli neuvoteltu kiivaasti. Kaukana näyttivät osapuolet olleen niissäkin. Valloitettujen alueiden kohtalo olisi näyttänyt jääneen näissä neuvotteluissa Putinin ja Zelenskyin päätettäväksi suunnitellussa huippukokouksessa. Olisiko Putin luopunut valtaamistaan alueista? Enpä usko, eivätkä näytä uskovan toimittajatkaan. Ja olisiko Zelenskyillä ollut edes mandaattia tällaisesta sopia.

”Näistä merkittävistä erimielisyyksistä huolimatta 15. huhtikuuta tehty luonnos ehdotti, että sopimus olisi allekirjoitettu kahden viikon kuluessa”.

”Olimme huhtikuun 2022 puolivälissä hyvin lähellä sodan viimeistelyä rauhanratkaisulla”, yksi ukrainalaisneuvottelijoista Oleksandr Chalyi kertoi julkisessa esiintymisessä joulukuussa 2023.

”Viikko sen jälkeen, kun Putin aloitti aggressionsa, hän totesi tehneensä valtavan virheen ja yritti tehdä kaikkensa tehdäkseen sopimuksen Ukrainan kanssa.”

Mitä sitten tapahtui?

Tätä toimittajat kysyvät ja sitä miksi miksi neuvottelut katkesivat? ”Putin on väittänyt, että länsivallat puuttuivat asiaan ja tekivät sopimuksen, koska ne olivat kiinnostuneempia Venäjän heikentämisestä kuin sodan lopettamisesta”. Hän väitti, että Boris Johnson, joka oli silloin Britannian pääministeri, oli välittänyt ukrainalaisille viestin ”anglosaksisen maailman” puolesta, että heidän on ”taisteltava Venäjää vastaan, kunnes voitto saavutetaan ja Venäjä kärsii strategisen tappion. ”

Washington ja sen liittolaiset olisivat olleet skeptisiä Istanbulista tulevan diplomaattisen tien näkymistä, kun julkilausumassa kuitenkin sivuutettiin kysymys alueista ja rajoista, ja osapuolet olivat kaukana toisistaan muissa keskeisissä kysymyksissä. Heistä se ei vaikuttanut onnistuneelta neuvottelulta”.

Mielenkiintoinen tieto on myös se, että entinen Yhdysvaltain virkamies, joka työskenteli Ukraina-politiikan parissa tuolloin, olisi kertonut toimittajille, että ukrainalaiset neuvottelivat Yhdysvaltain kanssa vasta tiedonannon antamisen jälkeen, vaikka siinä oli kirjattu Yhdysvalloille uusia oikeudellisia sitoumuksia – mm. velvollisuus käydä sotaa Venäjää vastaan, jos se hyökkää uudelleen Ukrainaan.

Lopputulema oli se, että sen sijaan, että länsi olisi hyväksynyt Istanbulin tiedonannon ja sitä seuranneen diplomaattisen prosessin, se lisäsi sotilaallista apua Kiovalle ja lisäsi Venäjään kohdistuvaa painetta mm. jatkuvasti tiukentuvin pakottein.

Iso-Britannia ottikin tilanteesta johtoa. Jo 30. maaliskuuta Johnson vaikutti epäluuloiselta diplomatiaan ja totesi, että sen sijaan ”meidän pitäisi jatkaa pakotteiden tehostamista jatkuvalla ohjelmalla, kunnes jokainen [Putinin] joukoista on poistunut Ukrainasta”. Huhtikuun 9. päivänä Johnson saapui Kiovaan – ensimmäisenä ulkomaanjohtajana, joka vieraili Venäjän vetäytymisen jälkeen pääkaupungista. Hänen kerrotaan kertoneen Zelenskylle, että hänen mielestään ”kaikki sopimukset Putinin kanssa tulisivat olemaan melko surkeita”. Vuoden 2023 haastattelussa David Arakhamia piti Johnsonia vastuussa tuloksesta. ”Kun palasimme Istanbulista”, hän sanoi, ”Boris Johnson tuli Kiovaan ja sanoi, että emme allekirjoita ollenkaan mitään [venäläisten] kanssa – ja jatketaan vain taistelua.”

Ulkoministeri Antony Blinken ja puolustusministeri Lloyd Austin vierailivat Kiovassa kaksi viikkoa Johnsonin jälkeen, lähinnä koordinoidakseen suurempaa sotilaallista tukea.

Toimittajat tulevat kuitenkin lopputulokseen, että ”väite, että länsi pakotti Ukrainan vetäytymään neuvotteluista Venäjän kanssa, on kuitenkin perusteeton”. Se viittaa siihen, että Kiovalla ei ollut sananvaltaa asiassa. On totta, että lännen tukitarjousten on täytynyt vahvistaa Zelenskyn päättäväisyyttä, ja länsimaisen tuen puute näyttää vaimentaneen hänen kiinnostuksensa diplomatiaan. Lopulta Zelensky ei kuitenkaan länsimaisten johtajien kanssa käymissään keskusteluissa priorisoinut diplomatiaa Venäjän kanssa sodan lopettamiseksi.

”Zelensky oli myös kiistatta raivoissaan Venäjän julmuuksista Buchassa ja Irpinissä, ja hän luultavasti ymmärsi, että se, mitä hän alkoi kutsua Venäjän ”kansanmurhaksi” Ukrainassa, tekisi diplomatiasta Moskovan kanssa vieläkin poliittisesti raskaampaa.”

Myös ukrainalaisten vahvistunut luottamus siihen, että he voivat voittaa sodan, vaikutti selvästi. Venäjän vetäytyminen Kiovasta ja muista koillisen suurimmista kaupungeista ja mahdollisuus saada lisää aseita lännestä muuttivat sotilaallista tasapainoa. Optimismi mahdollisten voittojen suhteen taistelukentällä vähentää usein sotivan osapuolen kiinnostusta tehdä kompromisseja neuvottelupöydässä.

Huhtikuun loppuun mennessä Ukraina oli todellakin koventunut asemaansa ja vaati Venäjän vetäytymistä Donbasista minkä tahansa sopimuksen edellytyksenä. Kuten Ukrainan kansallisen turvallisuus- ja puolustusneuvoston puheenjohtaja Oleksii Danilov totesi 2. toukokuuta: ”Sopimus Venäjän kanssa on mahdotonta – vain antautuminen voidaan hyväksyä.”

Mielenkiintoista ja lopussa artikkelissaan kaksi pohtii Venäjää:

”Ja sitten on tapahtui venäläinen puoli, jota on vaikea arvioida. Oliko koko neuvottelu hyvin orkestroitua sotaa vai oliko Moskova vakavasti kiinnostunut ratkaisusta? Tuliko Putin kylmäksi, kun hän ymmärsi, että länsi ei allekirjoita sopimuksia tai että Ukrainan kanta oli kovettunut?”

Myös järjestys sopimuksissa ja sotatapahtumissa näyttäisi olleen ristiriidassa. ”Se oli ihailtavan kunnianhimoinen yritys – mutta se osoittautui liian kunnianhimoiseksi.”

”Tämä historia viittaa siihen, että tulevien neuvottelujen tulisi edetä rinnakkaisilla raiteilla, jolloin sodan lopettamisen käytännön asioita käsitellään yhdellä tiellä, kun taas laajempia kysymyksiä käsitellään toisella.”

Artikkeli loppuun paljon puhuvaan: Viimeisten kahden vuoden verilöylyjen jälkeen, kaikki tuo on muistutus siitä, että Putin ja Zelensky olivat valmiita harkitsemaan poikkeuksellisia kompromisseja sodan lopettamiseksi. Joten, jos ja kun Kiova ja Moskova palaavat neuvottelupöytään, he voivat löytää ratkaisuja, jotka voivat vielä osoittautua hyödyllisiksi kestävän rauhan rakentamisessa.

Mielenkiintoinen artikkeli. Kannattaa lukea myös alkuperäisenä englanninkielisenä. Tämä siis siitä minun tiivistelmä ja suomennos.

….

Uusi päivä täällä rapakon takana. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan parissa siis tämä viikko Washingtonissa ja Norfolkissa. Luonnollisesti nämä NATO- ja turpo-aiheet turvaluokiteltua ja näin en aiheiden sisältöihin juurikaan voi täällä mennä.

Tavoitteena on ollut, että kaikki Pohjoismaat saataisiin nyt Natossa tähän Norfolkin pääesikunnan alle. Norfolk on maailman suurin laivastotukikohta ja sen alaisuudessa ovat Pohjoismaista jo Norja ja Islanti. Tällä hetkellä alkuun meidät on sijoitettu Tanskan ja Baltian maiden kanssa Itämeren alueeseen keskittyvään Hollannin Brunssumin esikuntaan. Mutta nyt, kun Naton komentorakenteeseen tehdään joka tapauksessa muutoksia, niin olisi koko puolustusliiton etu, että kaikki Pohjoismaat sijoitettaisiin saman esikunnan alle. Ja tässä kokonaisuudessa myös Suomeen tulisi uusi maavoimien alaesikunta.

Homma jatkuu.

….