Nykyisen eduskunnan säädettävät Nato-lait – Ulkoasiainvaliokunnan tulee tehdä työnsä valmiiksi viivyttelemättä

Blogi, torstaina 09.02.2023

Tämän pitää olla turvallisuuskysymys. Ei arvovaltakysymys.

Olen ollut alusta asti tätä mieltä ja olen tänäänkin. Nykyisen eduskunnan tulee viedä Nato-lait eli ns. oma ratifiointimme maaliin tällä kaudella. Ulkoasiainvaliokunnan tulee siis tehdä mietintö viivyttelemättä ja eduskunnan täysistunnon asiasta tarvittaessa vielä äänestää ennen tämän vaalikauden loppua.

Olisi nimittäin anteeksiantamatonta, jos maamme Nato-jäsenyys viivästyisikin lopulta ei Unkarin eikä Turkin takia, vaan sen takia, että eduskunta ei olisi tehnyt omaa työtään valmiiksi. Alunperinkin tämä ihmeellinen jarruttelu ja jappastelu on ollut hämmentävää. Muutaman kerran on joutunut oikein miettimään, että mitäköhän tällä oikein tavoitellaan?

Eli niin kuin monet muutkin Natoon meitä ennen liittyneet maat meidänkin tulee tehdä oma osamme valmiiksi välittämättä muiden maiden ratifiointiprosesseista. Eli tässä ei ole mitään sellaista marssijärjestystä, että ensin kaikki 30 muuta jäsenmaata ja sitten vasta hakijamaa, vaan mieluumminkin perinne on ollut se, että jokainen on hoitanut oman osansa viivyttelemättä omassa tahdissa valmiiksi.

Nyt siis paketti etenisi meillä niin, että ulkoasiainvaliokunta tekee ratifioinnista mietinnön ja sen jälkeen täysistunto sen käsittelee ja osaltaan päättää. Tämän jälkeen päätös menee Mäntyniemeen tasavallan presidentti Sauli Niinistön pöydälle, joka lait vahvistaa. Hänellä on tähän aikaa eduskunnan päätöksestä kolme kuukautta. Mutta presidentinkään ei tarvitse tätä aikaa odottaa eikä muutakaan vaan hän voi lait samantien vahvistaa ja toimittaa Washingtoniin. Siellä ne odottavat Turkin ja Unkarin ratifioinnit ja niiden tultua meidän ulkopolitiikan johdon pyynnöstä liittymisasiakirja ns. talletetaan ja meistä tulee Naton täysjäseniä. Eli emme edes presidentin vahvistuksen jälkeen voi Natoon mennä ns. vahingossa tai liukahtaen vaan aina tässä on päätösvalta meillä.

Siksi on käsittämätöntä ja turvallisuudellamme leikkistä, että eduskunta ei tekisikään Nato-asiaa valmiiksi. Tulisi vaalit, toimitusministeriö, mahdollisesti pitkätkin hallitusneuvottelut, uusi eduskunta, uusi puolustusvaliokunta ja uusi ulkoasiainvaliokunta jne. Miksi uudet kansanedustajat eivät haluaisi itselleen kaikkea sitä tietoa mitä meille on annettu mm. luottamuksellisissa ja jopa salaisissa kuulemisissa ennen päätöksentekoa? Uskaltaisivatko he tehdä päätöksen ilman näitä tietoja?

Ja ihan tämän takia, että pahimmallakin hetkellä ei Nato-jäsenyytemme ja artikla 5 tuoma turva jäisi meistä itsestämme ja tekemättömistä töistämme kiinni, on nyky eduskunnan tehtävä lait valmiiksi. Siihen saa mennä helmikuu ja menkööt vaikka maaliskuukin, mutta turvallisuus ensin.

Siksi vetoan nyt kaikkiin, että katsokaa tätä turvallisuuskysymyksenä. Älkää minään muuna. Näin olemme historian oikealla puolella.

….

Kello 23.14 ja kämpillä. Tänään pitkä päivä eduskunnassa ja vähän myös eduskuntatyön uudistamisprosessia ja sen sellaista. Mukava saada antaa myös tällaisiin jo tällä kokemuksella ideoita ja ajatuksia.

Kyselytunnin jälkeen sitten junalla Riihimäelle ja vallan mahdottoman hyvä ensi-ilta Riihimäen Teatterissa. Todellakin katsomisen arvoinen Likapyykkiä. Taidan siihen palata huomenissa vielä vähän enemmän täälläkin. Nyt vielä vähän lukuhommia ja sitten unten maille.

Kommentit