Riihimäen Teatterissa oli eilen ensi-illassa ja myös suomenkielisenä ja Suomi-versiona kantaesityksenä Michele Rimlin legendaarinen Sexy Laundry. Kansainvälisesti mainetta niittänyt komedia kääntyi Olka Horilan kynässä ja ohjauksessa täydelliseksi suomalaiskomediaksi ja kun mukana oli vielä musiikin mestari Katja Lappi niin kokonaisuudesta syntyi musiikkikomedia.
Henri (Lari Halme) ja Liisa (Nina Tapio) ovat toisiinsa tottunut aviopari. He ovat päätyneet naurettavan hienoon hotellihuoneeseen mukanaan Tuhma touhukirja toivottomille sekä 25 vuoden edestä haaveita, pettymyksiä, yrityksiä ja erehdyksiä. 25 vuoden avioliitto, kolme lasta ja kaikkea mahdollista, mutta ei enää kuitenkaan kaikkea mahdollista.
Henrin haave on, että hänen teini-ikäinen tyttönsä pukeutuisi niin, että vaatteet peittäisivät kokonaan hänen vatsansa, ja Liisa haaveilee cappuccinosta kahvilan kuuman tarjoilijan kanssa. Mutta minne kaikki yhteiset haaveet ovat kadonneet? Löytyvätkö ne ylelliseltä lomamatkalta, seksioppaasta vai pitäisikö erota? Ei ainakaan ennen kuin kaikkea on kokeiltu!
Aivan mahtava tarina alkuperäisenä, mutta myös meille Suomeenkin ”käännettynä”. En muista koska olisin näin paljon nauranut ja vielä niin ääneen, että välillä hävetti ja ympärille kurkin, että eikö tässä kohtaa kukaan muu nauranut. No seuraavassa kohdassa nauroi. Ja sitten nauroimme kaikki. Ja sitten oli jo vedetkin silmissä.
Mutta tämän tarinan ja käsikirjoituksen hienous oli myös siinä, että tarina ei ollut pelkkää naurua, vaan teksti ja tapahtumat saivat pintaan myös muita tunteita ja tuntoja. Erittäin taitavasti tehty juoni, mutta myös teksti ja kyllä Nina Tapio ja Lari Halme ovat rooleissaan aivan käsittämättömän täydelliset. Ei pelkästään omissa repliikeissään vaan ihan jokaisessa ilmeessä ja eleessä. Mestarillisia suorituksia.
Katja Lapin johdolla tarinaan on nivottu myös nippu erinomaisia suomalaisia kappaleita. Jos tarina päättyy Juha Tapion Kaksi vanhaa puuta -kappaleeseen, niin tietää, että lopultahan kaikki on ihan hyvin, mutta kun hotelli-ilta alkaa Suurlähettiläiden hitillä: Kerro mitä kaikkeen miehen tulla olla?, niin onhan siinä keskusteltavaa ja patoutuneita tunteita. Ja väliin useampi tarinaan hyvin istuva hitti. Ja tälläkään kertaa Lappi ei sovituksissaan tyydy vain alkuperäisversioihin, vaan välillä laulut soivat lähes puheen tyyliin ja sieltä Horila on napannut muutamat lainerit itse repliikkeihinkin.
Ja kyllähän minun sydän vähän läikähti, kun soimaan alkoi nuoruuteni hitti Neon 2:sen Ei polku tää vie mihinkään. Tuli niin nuoruus mieleen ja Paaranluola ja kaikki. Rakasta ystävääni Tainaa kiusoittelin silloin nimeämällä laulun Pilpalan kansallislaukuksi. Asuinhan minä itse sentään ihan kirkonkylällä, missä neljän ruuhka muodostui kun Osuuspankin risteykseen neljä autoa yhtä aikaa joskus sattui. Kaunis ol´nuoruutein.
Mutta palataan Riihimäen Teatteriin… Nina Tapio on laulaja tietysti aivan huippu ja saa useammallakin vedollaan naurun perään myös vahvat tunteet pintaan ja ihon kananlihallekin. Myös Lari Halme vetää laulunsa täydellisesti. Minulle ei niin tutusta näyttelijästä paljastuikin aikamoinen mestari myös monipuolisen laulun ja musiikin taitajana. Toimi.
Ja se viimein Juha Tapion laulu duettona. Loppujen lopuksi kaikkihan oli ihan hyvin – ehkä.
”Sä et vaan huomaa mitä meillä on, Liisa. Ei tätä voi hankkia mistään. Se pitää rakentaa. Ja siihen meni kaksikymmentäviisi vuotta. Se vaati osa-aikatöitä, paria yliopistotutkintoa, kamalan vuokrakämpän toisensa jälkeen, ensimmäisen talomme, kolme lasta, sinun selviämisesi rintasyövästä ja minun ainaiset selkäremppani, ja monen monta helvetin tapaamista sinun sukulaistesi kanssa ja nousemista sängystä jokaikinen päivä ja nukkumaanmenoa jokaikinen ilta yhdessä. Me. Perustus. Seinät. Tiilet. Laasti. Katto. Et ehkä pidä julkisivusta, mutta se olemme me. Ja se on jonkin arvoista.”
….toteaa Henri vaimolleen Liisalle kaoottiseksi ajautuvan hotelli-illan aikana.
Nyt kyllä vahva suosittelu ja kannustus kaikille mennä teatteriin. Menkään vaikka pariskuntana tai sitten naisporukalla. Ette sitten kuitenkaan liikaa meille miehille naura 🙂
Ja minusta se Liisa oli kyllä enemmän sellainen stereotyyppinen ja Henriin oli jouduttu vähän enemmän keräämään piirteitä erilaisista miehistä. 😉
Vai mitä Iitu, Anne, Maiju ja Marjut? Ai ei ollut. No, kunhan härnäsin. Mainiot hahmot molemmat ja varmasti peiliin saa katsoa itse kukin.
Lämmin kiitos Riihimäen Teatterille jälleen kerran. Kantaesitys on aina kantaesitys ja olen varma, että tämä suomennos tulee valloittamaan vielä monia muitakin teattereiden lavoja Suomessa. Toimii. Ja kun tuota Riihimäen Teatterin kevään ohjelmistoa selailin, niin ei voinut muuta todeta kuin, että onpa upea ohjelmisto. Jos joskus olimme huolissamme mitä seutukuntamme teatterille tapahtuu, niin nyt voimme olla tyytyväisiä, että tapahtui. Huikean kova ohjelmisto ja hienoja vierailuja ja erilaista tarjontaa. Kurkatkaapa täältä ja varatkaa lippuja: Riihimäen Teatterin kevään 2023 ohjelmisto.
Ja ihana oli kuulla ja huomata, että me teatterin ystävät olemme jälleen koronavuosien jälkeen löytäneet takaisin teattereihin katsomoihin. Ala oli kovilla ja kaikki eivät selvinneet, mutta nyt taas mennään. Ja menkää tekin teatteriin, leffoihin ja konsertteihin. Taiteilijamme ovat tämän ansainneet. Ja mekin.
…
Nyt taas jo eduskunnassa. Tänään valiokunnat ja täysistunto ja illalla sitten rakkaan kummitytön Elisan vanhojentanssit Hämeenlinnassa. Ihana päivä tulossa tai ainakin ilta.