Suomalaiset rallikuljettajat ovat voittaneet 55 kaikkiaan 67 kotikilpailustaan. Ja uskallan ennustaa tälle sarjalle jatkoa tämänkin vuoden Jyskälästä sillä siinä määrin kovalla kattauksella suomalaiskuljettajia lähteen Sorateiden GrandPrix’hin. Ja kaiken mennessä nappiin olisi tällä kertaa mahdollisuudet jopa kolmoisvoittoonkin. Miltä kuullostaisi kärkikolmikko: Lappi, Latvala ja Suninen.
No, ei nyt ahnehdita kuitenkaan, mutta sen voi luvata, että kisasta tulee yksi kaikkien aikojen Suomen MM-ralleista.
Taistelu Neste Rally Finlandin voitosta on yksi autourheilun näyttävimmistä tapahtumista ja tälle vuodelle Suomen MM-rallin reittiä on muös uudistettu kovalla kädellä, mutta niin, että kilpailun vaatimustaso pysyy vähintäänkin ennallaan tai jopa vaikenee. Luvassa on nimittäin erittäin kovavauhtisia, puiden reunustamia sorateitä kilpailun keskuspaikkana toimivan Jyväskylän ympäristössä. Ja peräti 40 prosenttia erikoiskokeista on sellaisia, joita ei ole ennen ajettu Suomen MM-rallissa ja viime vuoteen verrattuna 65 prosenttia reitistä on uutta. Komeita hyppyjä ja vauhdikkaita nypyn ylityksiä on siis jälleen luvassa enemmän kuin tarpeeksi ja nyt monelle kuljettajille täysin uusillakin ralliteillä ja uudistettu reitti tarjoaa lisää juonen käänteitä.
Kilpailu alkaa huomenna illalla perinteisellä Harjun kaupunkierikoiskokeella, joka on sekoitus asfalttia ja soraa.
Perjantain avauserikoiskoe on sitten paluun reitille tekevä Moksi ja sen perään ajetaan kokonaan uusi Ässämäki ennen kuin autot kaartavat Urrian ja Äänekosken erikoiskokeille. Perjantain iltapäivän lenkki lähtee liikkeelle sitten uudistetulla Oittilan erikoiskokeella, jonka jälkeen vuorossa ovat aamun erikoiskokeet sekä Harju toistamiseen.
Kolmantena ja toisena pitkänä kilpailupäivänä kilpailijat ajavat neljä erikoiskoetta kahteen kertaan, ja ne ovat Pihlajakoski, joka on itseasiassa ainoa täysin viime vuodelta ennallaan säilynyt erikoiskoe ja sitten Päijälä sekä uudet erikoiskokeet Tuohikotanen ja Kakaristo. Kakariston pätkällä ajetaan Ouninpohjan erikoiskokeelta tuttuja parhaita legendan osuuksia.
Ratkaisupäivänä sunnuntaina ajetaan sitten vielä kahteen kertaan viime vuoteen verrattuna käännetty Laukaa sekä toisella ajokerralla lisäpisteitä jakava Power Stage Ruuhimäki. Nimestään huolimatta Ruuhimäki on radikaalisti muutettu versio viime vuoden testierikoiskokeesta ja jonka lopussa on uusi, iso hyppyri. Saa lentää!
Mutta sitten hieman pohditaa kuskeista. Viime vuonna Esapekka Lapista tulikin saman tien kilpailun tuorein suomalaisvoittaja, kun hän lennätti näillä teillä Tommi Mäkisen johdolla kehitetyn Toyota Yaris WRC:n voittoon. Ei olisi ihme vaikka Lapista tulisi tulevana viikonloppuna ei vain yksinkertainen Suomen MM-rallin voittaja vaan peräti kaksinkertainen.
Nyt Lappi ja Jyväskylän kolminkertainen voittaja Jari-Matti Latvala on saanut tallikaverikseen virolaisen Ott Tänakin, joka ajoi Toyotalla voittoon Argentiinan MM-rallissa ja tullee olemaan kärkitaistossa Jyskälässäkin. Jos vain auto tiellä pysyy.
Viime vuoden perusteella Toyota-kuljettajien yksi vahvimmista haastajista tulee olemaan siis Fordilla ajava vuoden 2014 Jyväskylän Tulevaisuuden Tähti Teemu Suninen. Teemuhan taisteli jo viime vuonna loppuun asti palkintokorokepaikasta uransa toisessa WRC-kilpailussa. M-Sportin Fiestoilla Teemun lisäksi ajavat viime vuonna Keski-Suomen sorateillä kakkoseksi yllättäjänä ajanut Elfyn Evans sekä vuoden 2013 voittaja Sebastien Ogier.
Ogier jahtaa jo uransa peräti kuudetta maailmanmestaruutta ja nyt Neste Rallissa hänen olisikin tärkeintä koittaa kuroa kiinni piste-eroa MM-sarjan kärjessä ajavaan Thierry Neuvilleen. Neuville on venyttänyt pistejohtonsa jo 27 pisteeseen. Ja Thierry Neuville yhdessä Andreas Mikkelsen ja Hayden Paddon kanssa yrittää puolestaan parantaa Hyundain osakkeita tässä rallissa viime vuoden heikon esityksen jälkeen. Hyundaille Jyskälä on tosin ollut aina vaikea kisa ja nyt myös Paddonille ja Mikkelsenille koko kausi. Soraa taitaa olla jo pahasti näiden kahden miehen jatkosopimusten rattaissa. Nyt pitäisi saada tulosta.
Kolmas tehdastalli Citroen antoi sitten taasen nyt kesken kauden potkut tämän kisan vuonna 2016 voittaneelle Kris Meekelle. Citikan kärkenä Jyskälässä ajaakin nyt Craig Breen, joka nappasi samana vuonna uransa ensimmäisen MM-rallin palkintokorokesijan tästä kisasta. Mads Östberg on astunut Meeken ajokenkiin ja hänen palkintokaapissa onkin jo kaksi pyttyä Jyväskylästä. Kolmanteen ei taida olla mahdollisuuksia ilman toisten isoja ongelmia.
Kahdessa muussa MM-luokassa eli WRC2 ja Junior WRC:ssä nähdään myös upea joukko nousevia kykyjä, jotka pyrkivät kohti WRC:n rattia Lapin ja Sunisen jalanjäljissä.
WRC2-luokassa on jälleen vahva suomalaisedustus. Yksi mielenkiintoisimmista nimistä on Jari Huttunen, joka valittiin vuonna 2015 Tulevaisuuden Tähdeksi. Viime vuonna Huttunen voitti täällä vakuuttavan esityksen jälkeen WRC2-luokan ja on sen myötä noussut Hyundain tehdaskuljettajaksi nuorten kuljettajien kehitysohjelmaan. Voisi veikata, että Huttunen ottaa ensi kaudeksi joko Paddonin tai todennäköisemmin Mikkelsenin paikan Hyundain ykkösnyrkissä. Katsotaan olenko oikeassa ja Jyskälän WRC2:sen voitto tätä tietenkin vahvistaisi entisestään.
Jyväskylän kotiralliin starttaava vasta 17-vuotias Kalle Rovanperä lähtee nyt ensimmäistä kertaa kotikisaansa Skodan tehdastallissa ja WRC2-luokan kilpailusta onkin tulossa kivikova, sillä mukana ovat myös muun muassa Rovanperän tallikaveri Ole Christian Veiby, M-Sportin Fordilla ajava Gus Greensmith sekä Citroen-kuljettaja Stéphane Lefebvre. Kalle tullee olemaan korokkeella sunnuntaina ja ehkä Veiby pahin kanto Huttusen ja Rovanperän voittotaistossa.
Kannattaa toki myös seurata Toyotan kehitysohjelmassa Ford Fiestoilla kilpailevia Takamoto Katsutaa, joka voitti WRC2-luokan Ruotsin MM-rallissa, sekä Hiroki Araita, jotka ovat harjoitelleet paljon Suomessa ja joilla on suomalaiset kartanlukijat Marko Salminen ja Jarmo Lehtinen. Tommi Mäkinen Racingin ilmoittamana mukana on myös kokenut suomalaispilotti Jarkko Nikara japanilaisen kartanlukijansa Sayaka Adachin kanssa niin ikään Ford Fiestalla. Hyvää kyytiä tulee Nikarakin tarjoilemaan eikä unohtaa sovi WRC2-luokassa debytoivia, rallin SM-sarjaa johtavaa, Eerik Pietarista eikä viime vuoden Tulevaisuuden Tähti Emil Lindholmiakaan.
Tämän vuoden Tulevaisuuden Tähti on Henri Hokkala, joka sai palkinnokseen kilpailupaikan Junior WRC -luokkaan. Hän saa vastaansa ruotsalaiset Dennis Rådströmin ja Emil Bergkvistin, ranskalaiset Jean-Babtiste Franceschin ja Terry Folbin sekä virolaisen Ken Tornin.
Kova on siis Neste Ralli Finlandin kattaus myös tänä vuonna. Ajattelin kuitenkin kuuluttaa ainakin kaksi suomalaisvoittajaa sunnuntaina Paviljongin palkintolavalle. Työviikonloppu siis minullakin luvassa. Tosin vain kesätyöviikonloppu.
Lähtekäähän isommallakin joukolla nyt viikonloppuna nauttimaan Suomen MM-rallista paikan päälle. Ralli on nimittäin parasta paikan päällä tai oikeastaan penkanpäällä.